Romantiikkaa, max. 5 annosta kerralla

No niin, ja sitten rupateltiin pari tuntia mukavia chatissa.

Mutta krapulasta otamme opiksemme. Pitää tuntea rajansa!! Ei sitä romantiikkaakaan voi kahmalokaupalla kerralla nauttia. Ei enää mitään läpi yön chattailuja ja pannassa on seuraavat ilmaisut: kulta ja <3 Nytkin en chatissa suostunut yhtään sydäntä laittamaan, vaikka mies laittoi monen monta. Nää pitää oppia niin kantapään kautta. Mun on suojeltava itseäni!

Heh, mä oon kyllä niin "secure in relationships". Onko joku  lukija pannut merkille, että olen hieman ailahtelevainen? ;) Yhdessä postauksessa julistan yhtä ja seuraavassa päinvastaista.

Romantiikkakrapula

Huhhuh - noloa myöntää mutta taisin langeta vanhanaikaiseen. Eli liikaa liian nopeasti ja aivan liian paljon romanttista huomiota mieheltä - vain jotta miehen kiinnostus lopahtaa. Aijai - kirpaisee. Mies on nyt ollut kolmen päivän ajan tosi huonosti yhteyksissä.. joo, joulun aika ja niin päin pois, mutta jos kiinnostaa, niin kyllähän sitä aikaa löytyy. Auts, auts, auts...

Äh, tässä voi nyt alkaa pähkäilemään, olinko liian helppo ja niin päin pois. Hirvittävän ihastunuthan minä olin ja enkä sitä peitellyt, kun mieskin tuli melkoisella rytinällä. Ohhoi. Jännä. kun mä oon ollut niin kriittinen näiden miesten suhteen ja sitten kun yhteen ihastuin, niin olen ihan head over heels. Aika nopeastihan mä annoin hälle ymmärtää, ettei mun eteen tarvii juuri enempää duunia tehdä. Täähän on kaikkien oppikirjojen vastaista, mutta kun mä niin en haluaisi usko noihin oppikirjoihin, enkä mä osaa niiden mukaan käyttäytyä vaikka päälläni seisoisin.

Ottaa vaan aivoon niin perkeleesti. Miksi nää mun ihmissuhdeviritelmät ei ota onnistuakseen? Miksi mä lähden niin tunteella mukaan sitten kun ihastun? Miksi on joko liikaa tunnetta tai liian vähän, eikä koskaan mitään siitä väliltä?

Olihan tässä kaikki varoitusmerkit, jotka näin, mutta päätin silti mennä täysillä tunteeseen mukaan. Mies on eronnut vasta muutama kuukausi sitten ja hänellä oli selkeästi paska fiilis. Hän sai multa kaipaamaansa itsetunnon buustausta ja sitten ilmeisesti saikin kaipaamansa. Mun kaverilla on paljon vastaavia kokemuksia "rikkinäisten" miesten kanssa.

Päätös: en ala ruikuttamaan miehen perään. En oo nyt missään yhteydessä vaikka mikä tulis. Oon nyt kolmen päivän ajan ollut aina se, joka laittaa eka viestiä ja mies on kyllä vastannut mutta melko hitaasti. Muutos aiempaan on dramaattinen.

Olisinko mä voinut toimia jotenkin toisin - voinko mä muuttaa perusluonnettani? Eli sitten kun innostun niin innostun.  Nyt on romantiikkakrapula. Liian paljon liian nopeasti ja sitten - pläts. Kai sitä oppii varovaisemmaksi innostumisensa kanssa, tai sitten kohtaa ihmisen, jonka kanssa asiat loksahtelee kohdalleen. Kumpikin on sopivassa elämäntilanteessa, sopivalla mielellä ja asiat etenee omalla painollaan sopivaan tahtiin.

Ottaa aivoon ja ahdistaa. Mutta kai tästäkin pääsee yli :/ Voi kyllä sen verran kirpasta, ettei vähän aikaan tee mieli deittailla, laittaa profiilia palstalle tai mitään. Ehkä sekin ois paikallaan kun on aina ollut joko suhteessa tai haku päällä. Muutan parin päivän päästä ja täytän ½ vuoden päästä 30 vuotta. Päätin aloittaa painonpudotusprojektin ja etsin nyt uusia töitä. Sellainen olo, että voisin joksikin aikaa "käpertyä" ja keskittyä  itseensä.

***
Edit: naurattaa kun luen tätä postausta nyt jälkeenpäin. Jos kolmeen päivän aikana minä olin sattumalta aina se, joka otti ensin yhteyttä (ja mies vastasi aina saman tien), niin Daaliahin päätelmä on: miestä ei enää kiinnosta! Taidan oikeasti olla pahastikin pihkaantunut.

Mr. Right but not the Right Time?

Hmm..mmm... Tekstihurmaaja hurmaa edelleen. Hän on minusta aidosti hieno ihminen ja me ihan aidosti pidämme toisistamme. Tähän luotan, mutta tätä ajoitusta hieman mietin. Voi olla, ettei aika ole vielä kypsä sille, että aloittaisimme suhteen tosissaan. Miehen erosta on liian vähän aikaa ja hänen terapiansa on vielä pahasti kesken. Vaikken yhtään epäilekään miehen tunteita ja yhteensopivuuttamme, hän etsii edelleen helpostusta pahaan oloon. Hän on sanonut sellaisia asioita kuin: "elämäni olisi niin paljon ankeampaa ja köyhempää ilman sinua"  ja "en tiedä kestäisinkö enää yhtään vastoinkäymistä rakkaudessa". Eli toisin sanoen mies ei ole vielä oppinut olemaan onnellinen yksin.

Laastarisuhteessahan on kyse siitä, että etsitään eron jälkeen nopeasti joku paikkaamaan tyhjää oloa ja buustaamaan itsetuntoa. Tällöin kelpaa helposti kuka vaan ja sinulle epäsopivakin ihminen. Laastarisuhteet sitten yleensä päättyvät, kun eronnut "eheytyy" ja toteaa, ettei laastariksi sipaistu henkilö olekaan itselle sopiva. Itsekin olen toiminut näin. Olen ehdottomasti laastari Tekstihurmaajalle, mutta olen samalla varsin vakuuttunut yhteensopivuudestamme. Eli siinä mielessä en pelkää dumpatuksi tulemista.

Ylipäätään olen ilokseni huomannut, että minusta on kasvanut varsin "secure in relationships" eli minusta ei tunnu siltä, että onneni on riippuvainen rakkaussuhteesta tai siitä, mitä rakkaussuhteessa tapahtuu. Harrastan kaikenlaisten "rakkausvinkkien" lukemista netistä (hehe) ja tässä "Overcoming insecurity in relationships" -artikkelissa kuvataan mielestäni hyvin sitä, mistä tässä rakkaussuhteisiin liittyvässä turvallisuuden/turvattomuuden tunteessa on kysymys. Kirjoittelen seuraavaksi pääpointteja tästä artikkelista.

Jos on vielä pahasti rikki aiemmista suhteista tai muuten epävarma kiintymyssuhteissaan, niin voi olla tällaisten kysymysten piinaama: Hylkääkö hän minut? Olenko tehnyt jotain väärin? Tämä on liian hyvää kestääkseen!
Tällöin alkaa nähdä ongelmia myös siellä missä niitä ei ole. Artikkeli antaa seuraavanlaisia ajattelutapavinkkejä tilanteen helpottamiseen:

1. En sekoita mielikuvitusta ja todellisuutta ja näe mörköjä siellä missä niitä ei ole.
2. Vältän "varmuusloukkua" eli en ajattele, että suhteen pitäisi olla juuri sellainen kuin haluaisin sen olevan. Opin elämään ja rentoutumaan epävarmuudesta huolimatta.
3. Annan suhteelle tilaa hengittää.
4. En yritä lukea toisen mieltä.
5. En vertaa nykyistä suhdetta edelliseen, lähinnä edellisten suhteiden huonoja kokemuksia.
6. Etsin turvallisuuden tunnetta itsestäni. Haastan pelkoni ja epäilykseni. Opettelen ajattelemaan, ettei mikään elämässä ole varmaa ja että voin elää tämän tosiasian kanssa. Vaikka tämä suhde ei kestäisi, olen tarpeeksi vahva kestämään sen ja näen sen oppimiskokemuksena.

Eli toisin sanoen, MITÄ TAHANSA TAPAHTUU, KAIKKI ON OK. 

Oli aika, jolloin olin hyvin epävarma rakkaussuhteissani, sekoitin todellisuuden ja mielikuvituksen, en sietänyt epävarmuutta, en antanut suhteelle tilaa hengittää ja yritin lukea toisen mieltä. Nyt on toisin ja se on kaiken kokemani ja asioden pähkäilemisen ansiota. Olen onnellinen, että olen oppinut päästämään irti. En enää yritä kontrolloida suhteita ja miesten tunteita. Ymmärrän, että asiat tapahtuvat pitkälti omalla painollaan. Heikkoja hetkiä toki tulee, niinkuin varmasti kaikille, mutta annan niiden vyöryä läpi ja tiedän niiden olevan ohimeneviä.

Siksi olen nyt lähinnä vain onnellinen, vaikka en yhtään tiedä mihin tämä suhteenpoikanen on menossa ja vaikka en ole edes tavannut miestä vielä ja vaikka mies ei ole mielestäni vielä valmis suhteeseen. On hienoa huomata kykenevänsä ja uskaltavansa edelleen ihastua. Uskon rakkauteen ja siihen, että sitä tulee olemaan elämässäni yllin kyllin. :)

No jopas tuli pateettista tekstiä!

Nyt alan katsomaan Ylpeys ja ennakkoluulo -minisarjaa (BBC, 1995). Hieno sarja, joka liippaa hyvinkin läheltä. Elisabeth Bennet rules!!

Tylsyyttä paossa

Mitäköhän raportoitavaa sitä olisi. Tekstihurmaajan kanssa on edelleen hurmaavaa :)

Sellaisen asian tajusin itsestäni, että elämäni suurin pelko on tylsistyminen.. se on ohjannut oikeastaan kaikkea mitä teen. Olen aina hakeutunut siihen mahdollisen erikoiseen opiskelupaikkaan ja työpaikkaan. Matkustellut outoihin kohteisiin ja miehissäkin olen hakenut eksotiikkaa. Ja mikä noissa deittailemissani miehissä on ollut se suurin puute - ei jaksa kiinnostaa!

Tekstihurmaaja on luotettavan ja rauhallisen oloinen - mutta ei missään nimessä tylsä. Hänestä tekee kiinnostavan se, mistä vinkkelistä hän tätä maailmaa katsoo. Ja kun ihmisessä on kiinnostavaa on nimenomaan tuo asia, voi minunkin kaltainen tylsyysfobisti kuvitella lyöttäytyvänsä tällaisen ihmisen kanssa yksiin vaikka loppuiäkseen. :)

Teinifiilis

Teinimeininki jatkuuu... eli chättäilyä ja söpöstelyä, eikä näköjään huolta huomisesta! :)

Madly and Deeply

Junassa matkalla joulunviettoon.

Ollaan chättäilty Tekstihurmaajan (a.k.a  Äimistyttävä Mies) kanssa joka ikinen ilta, vähintään 5 tuntia kerralla ja ollaan puhuttu ihan kaikesta. Tiedättekö sen tunteen, kun toiselle voi höpöttää ilman, että pelkää vaikuttavansa tyhmältä tai epäkiinnostavalta - että voi olla täysin oma itsensä. Tiedän, että tää on osittain tällaista ihastumisen huumaa, mutta tuntuu, että meidät on veistetty ihan samasta puusta. Arvomaailma, huumorintaju ja kiinnostuksen kohteet natsaa. Ja sitten hassuissa pienissä asioissa, tyyliin mies kysyy, että sietäisinkö Mannerheim-taulua seinälläni ja mulla on itselläni ollut sellainen tai että molemmat haluaa Okinawalle. Ja meillä alkaa olla jo niin paljon inside-läppää, ettei sen muille selittämisessä ole kohta enää mitään järkeä. Siis ihan mahdotonta bondausta :)

Mulla on erityinen suhde tekstiin ja kuvaan, pidän sanaleikeistä ja verbaaliakrobatiasta ja nuorempana piirsin paljon ja nykyäänkin maalaan aina välillä. Tällä miehellä on ihan samanlainen herkkyys tekstille ja kuvalle. Se on tarinankertoja ja kirjoittaa niiiiin hyvin, mielikuvituksellisesti ja luovasti. Paljon paremmin kuin minä. Tuollainen kirjoittamistyyli innostaa muakin ja on huippua, kun toinen sitten innostuu sun hassuista sanavalinnoista, uudissanoista jne. Sitten sen esteettinenkin silmä on ihan samassa linjassa mun maun kanssa. Se teki mulle piirroksen <3 ja hämmästyin, miten samanlainen piirustustyyli meillä on.

Ollaan myös puhuttu paljon parisuhteesta. Mies osaa hyvin ilmaista toiveensa ja kertoa sen, mikä ei ole aiemmin toiminut ja syyt siihen. On jotenkin hienoa, että näistäkin asioista voi puhua jo ihan alusta saakka. Ja jotenkin me ollaan toisillemme juuri sitä, mitä edellisestä suhteesta on puuttunut. Miehen eksä ei ymmärtänyt miehen harrastuksia ja mun eksä ei juurikaan suhteeseen panostanut, eikä ollut kovin läsnäoleva.

Ok, olen korviani myöten ihastunut. Tässä vaiheessa on enää vaikea kuunnella järjen ääntä, mutta kokeillaan. Pitäisikö seuraavien asioiden mietityttää:
A.) Mies asuu 600 km päässä
B.) Mies käy traumaterapiassa ja on sairauslomalla
C.) Miehen erosta ei ole kovinkaan kauan
D.) Olen ihastunut vaikka emme ole edes tavanneet
E.) Mies on kalju :)

Vastaus on, pitäisi. Mutta näistä vain kohta E on sellainen, joka ei ajan kanssa korjaantuisi.

Äimistyttävä mies IV (a.k.a. Tekstihurmaaja)

Kaksi minuuttia treffien jälkeen, ja mä mietin Äimistysmiestäni. Juteltiin eilen lisää, pitkään. Mä en oo ikinä tavannut miestä, joka ilmaisee tunteitaan (niitä ihan kaikkia) niin hyvin ja tarkasti kuin hän. Mietin aiemmin, sopisiko se johonkin noista emotionaalisesti epätasapainoisista miestyypeistä. Ajattelin, että siinä voisi olla Traagisen Tomin vikaa, mutta se käy sen posttraumaattisen stressinsä kanssa ihan oikealla traumaterapeutilla, ei se musta terapeuttia hae ja pelastaa kyllä ihan itse itseään. Addiktia siinä ehkä vähän on, mutta toisaalta juteltiin parisuhteesta ja sanoi olevansa omistautuvaa tyyppiä.  Narsistia en siinä näe. Kertoi, miten ystävät ja perhe järjesti sille pari viikkoa sitten yllätyssynttärit, joista oli niin otettu, että itki ja siitä, miten tärkeitä ystävät ja perhe on sille. Ei kuulosta narsistilta. Herkkis se kyllä. Herkkis ammattilaissotilas. Sain selityksen myös sille, miksi laittoi viestiä näin kaukana asuvalle. Se näki mun profiilin sattumalta palvelun etusivulla, viimeksi kirjautuneiden osiossa.

Sen erosta ei kyllä ole teknisesti kuin vasta muutama kuukausi, mutta kyse oli hänen mukaansa asumisjärjestelystä ja itse suhde oli kuollut jo paljon aiemmin. Kuitenkin tässä mielessä ehkä ihan hyvä vaan, että on siellä vähän kauempana, ettei voi suoraan rynniä suhteeseen. Kyllä se rakastumisesta varmasti hakee jonkinlaista pakoa pahaan oloon, mutta en epäile ollenkaan, eikö se oo ihan aidosti kiinnostunut minusta. Kyllähän rakastuminen on meille kaikille jonkinlainen pakopaikka, ainakin arjen harmaudesta.

Miksi Äimistysmies viehättää:
- verbaalivirtuoosi
- älykäs
- hauska ja itseironinen
- lämmin, herkkä, lojaali, empaattinen ja romanttinen
- pohdiskelija
- avoin ja rehellinen
- ystävät ja perhe on tärkeitä ja käy juttelemassa ihan muuten vaan mummojen ja pappojen kanssa vanhainkodissa!
- komea
- kiinnostunut samoista asioista kuin minä, siitä mun marginaalisimmastakin kiinnostuksen kohteesta
- ihminen, jota voin kunnioittaa ja ihailla
- tykkää musta, kovasti

Ja kaiken tämän olen päätellyt 4 päivän intensiivisen viestinvaihdon perusteella ihmistä tapaamatta. Call me crazy, mut ei sen väliä! Kohta varmaan skypetellään kuvan kanssa, niin saa jotain hajua livekemiasta...

9. Treffit: Vanhempi mies

Äh, en mä oikein ees jaksais kirjoittaa raporttia noista treffeistä. Ne oli vähän niinku se ravintola, johon mentiin ja se ruoka, jota siellä syötiin. Kuulosti paperilta ihan hyvältä ja näyttikin ihan hyvältä - mutta jotain puuttui, sielua tai jotain. 

Vanhempi mies olisi varmasti sellainen, jota ketä tahansa kannattaisi tavoitella. Ilmeisen varakas, hyväkäytöksinen, ihan kiinnostava ja ei sitten loppujen lopuksi hullumman näköinen mies. Jos mä olisin turvallisuushakuinen ihminen, niin tässä olisi hyvä mies.

Me keskusteltiin tv-sarjoista ja plääh, nettideittailusta. Viimestään siinä vaiheessa kun treffeillä aletaan puhua treffeistä, mua alkaa nukuttaa.

Summa summarum: ZZZZZzzzzzZZZZZ

Äimistyttävä mies III (a.k.a. Tekstihurmaaja)

Se mun Äimistysmies on kyllä äimistyttävä, edelleenkin - jotenkin aivan samalla taajuudella - sille on helppo höpöttää (chatissa) mistä vaan. Eikä nyt vaan mistään lässynlässynaiheista, vaan tää mies harrastaa sitä alaa mitä mä teen työkseni... joten voin selittää sille työjuttuja niin, että sillä on oikeasti jotain relevanttia sanomista niistä. Ihan hämärää. Ja sen kanssa juttelu on hälventänyt mun tiettyjä epäilyksiä siitä sen mahdollisesta sekopäisyydestä, ei se oo. Eikä sen julmettu pikahullaantuminen musta ala tuntua enää yhtään oudolta... on tässä hullaantumisen aihetta  :)

Vuoden viimeiset treffit?

Huomenna taas treffeille. :) Yhdeksännet sellaiset. Itseasiassa odotan niitä ihan innolla. Tää Vanhempi mies on ollut koko ajan tosi kiva ja onhan siinä tyyliä viedä heti hienosti syömään kahvittelun sijasta. Mä en tiedä mikä siinä on, mutta jotenkin se, että mies tarjoaa, tuo treffeihin sellaista kivaa jännitettä. Kai sitä biologisesti mies on kuitenkin sitten se, jolla tulisi olla resursseja ja siksi se viehättää.

Se lauantainenkin livemieskin viestittelee ihan kivoja. Ja kyllä se maaninen sotilaskin edelleen sykähdyttää sekopäisyydestään huolimatta. Jos nää miehet saiskin yhdistettyä.  Olisi Vanhemman miehen vakaus, Äimistyttävän miehen sykähdyttävyys ja Livemiehen sopivuus mun elämäntyyliin.

Liian nopeasti?

Ja niinhän tämä minun kriittinen mieleni herää taas eloon, niin kuin aina jos jokin asia etenee vähän liian nopeasti. Pohdin, miksi Äimistyttävä mies on niin hulluna minuun ja oli ensimailista lähtien. Hän on minusta edelleenkin hienon syvällinen ihminen, mutta näitä motiivejahan on aina hyvä miettiä. Jos miehellä on taustalla suht. traumaattisia kokemuksia ja hän kärsii niistä edelleen, niin rakastuminen voi olla oivallinen pakokeino. Tiedän sen hyvin, koska itsekin burn outin koettuani, etsin entistä kovemmin "rakastumisen kokemusta" ja etsin edelleen. Tästä tulee hieman mieleen kokemukseni Herra Potentiaalisen a.k.a. Herra Äitikompleksin kanssa, joka myös hullaantui minuun täysin. Äimistyttävä mies kertoi myös eronneensa. Olisi mielenkiintoista tietää, milloin, koska myös eronneena etsii helpotusta siihen pahaan oloon. Lisäksi olisi mielenkiintoista tietää, miksi hän etsi kumppania näinkin kaukaa. Onko kauempana oleva ihminen turvallisempi vaihtoehto, jos ei ihan vielä olekaan täysin valmis uuteen suhteeseen?

Musta ei saa kyllä romantikkoa millään, ei kahta päivää pitemmäksi :) Oon aivan liian analyyttinen ja näköjään myös epäileväinen siihen. No mutta, ei muuta kuin jotenkin nätisti kysymään mieheltä näistä asioista. Herra Potentiaaliselta en saanut mitään järkeviä vastauksia omiin kysymyksiini, ja se olikin sitten merkki siitä, että homma oli pielessä. Tässä miehessä on vähän samankaltaista maanisuutta vaikkakin noin miljoona kertaa sympaattisemmalla tavalla. Oon melkeinpä ylpeä itsestäni, kun osaan olla näinkin kriittinen heti ensialkuun. Näin ei päädy ryntäämään suhteeseen pelkän tunteen pohjalta, vaikka se tunne voikin mut hetkellisesti viedä mennessään. Tässä blogissa se korostuu, koska kirjotan tänne aina ihan hetken mielijohteesta. Saatan julistaa jonkun elämäni mieheksi ja sitten hetken tuumittuani tulla toisiin aatoksiin :)

Oon varuillani, sillä mun pitää edelleen muistaa viehätykseni noita emotionaalisesti epätasapainoisia miehiä kohtaan. Ja se, että mä oon ihan oikeasti etsimässä pitkäaikaista kumppania itselleni, sitä elämäni miestä, enkä vain muutaman kuukauden huumaa. Äimistyttävässä miehessä voisi olla vähän Addiktin vikaa, koska se suhtautuu muhun jo nyt vähän pakkomielteisesti tai hän voisi olla myös tuon artikkelin (yllä linkki postaukseen, jonka kautta artikkeli löytyy) Traaginen Tom, joka on kokenut tragedian, eikä ole onnistunut toipumaan siitä ja joka etsii naista, joka yrittää kovasti "pelastaa" häntä. Hei, mun eksähän oli myös tätä tyyppiä silloin kun alettiin seurustelemaan! Karmivan osuvia kuvauksia.

Ehkäpä ihan hyvä, että mulla on treffit torstaina ja se lauantainenkin mies tosiaan viestittelee. Voi punnita näitä vaihtoehtoja: edustusvaimoksi pikkukaupunkiin tai kerran pantu nuori mies, joka olisi fyysisesti lähellä ja taustoiltaankin samanlainen. Tai postraumaattisesta stressistä kärsivä ammattisotilas 600 km:n päästä. Hmm, jopas tämä tyypittely taas antaa mairittelevan kuvan näistä vaihtoehdoista.

Kaksinaamaista?

Ja back to reality. Mullahan on treffit toisen miehen kanssa torstaina. Kiva mies sekin ja muuten puhelinnumeron myötä selvisi, että on iso kiho isossa yrityksessä. Eipä sitten tullutkaan yllätyksenä, että pyysi illalliselle todella hienoon ravintolaan. Enkä nyt epäile yhtään eikö olisi maksamassa munkin ruokailua.

Jaiks. Oonko ihan hirveä, jos oon ihastunut jo ihan korviani myöten johonkin hullun kaukana asuvaan tekstihurmaajaan ja lähden silti hienoille treffeille miehen kanssa, joka selkeästi pitää minusta ja jonka olen jo ehtinyt melkein unohtaa? Siitä lähtien kun olen viestitellyt hänen kanssaan olen harrastanut seksiä yhden miehen kanssa ja melkein rakastunut toiseen - hyvät chanssit annan toiselle! Mutta olisi tyhmää perua treffejä sen takia, että by the way, mä oon päättäny et mun elämäni mies on tyyppi, jota en oo ikinä nähnytkään!

Äimistyttävä mies II (a.k.a. Tekstihurmaaja)

Mä vaan edelleen äimistelen tuota mulle kirjoittanutta miestä. Se kirjoittaa pitkiä, merkityksellisiä, pohdiskelevia, aitoja, hauskoja, henkilökohtaisia ja aivan ihastuttavia "kirjeitä". Tuo ihminen tuntuu jo kahden päivän ja noin kahdeksan mailin  (todella pitkän) ja parin tunnin chattailun jälkeen jo todella läheiseltä. En ole vielä kenenkään kanssa tuntenut näin vahvaa yhteyttä.

Tämän ihmisen kohdalla ei ole vaaraa, että hänet bongaisi antamieni tietojen perusteella treffipalstalta, joten paljastan hänestä tiettyjä asioita. Mies on ammattilaissotilas. Mutta ilmeisen humaani ja sivistynyt ihminen. Harrastaa elokuvia, kirjallisuutta (erityisesti filosofia ja historia), musiikkia, piirtämistä, tietokoneita, vanhustyötä. Kärsii traumaperäisestä stressihäiriöstä ulkomaan komennuksen jälkeen. Kirjoittaa käsittämättömän hyvin ja näkee uskomattoman paljon vaivaa kommunikoinnin eteen. Teki muun muassa kuvakollaasin itsestään kuvateksteillä. Ilmaisee tunteitaan ällistyttävän hyvin ja tarkasti. On jo enemmän tai vähemmän vakuuttunut, että olen hänen elämänsä nainen. Ei ole harrastanut nettideittailua ollenkaan.

No huhhuh. Onko tässä mitään järkeä? Ei ole, mutta en taida välittää. Jo tämä kirjoittelu voittaa mennen tullen nuo kahdeksan aiempaa treffailukokemusta. Ja vaikka tavatessa taikaa ei enää olisikaan, niin sanoisin, että on sen riskin arvoista vihdoin tuntea aidosti jotakuta kohtaan ja olla aidosti kiinnostunut.

Äimistyttävä mies (a.k.a Tekstihurmaaja)

Saako tekstin perusteella rakastua? Tuo eilen yönä viestin lähettänyt mies vie multa jalat alta. Se on jotain aivan muuta kuin mihin olen koskaan törmännyt. Äimistyttävä. Vastasin hänelle ja pyysin leikilläni lähettämään työhakemuksen Herra Oikean pestiin ja sain aivan käsittämättömän hienosti kirjoitetun "hakemuksen". Kekseliään, sydämellisen ja siis, aivan uskomattoman. Ja mies on syötävän komea. Ja mies on 600 kilometrin päässä.

Tässä meinaa unohtua torstain treffimies ja lauantain söpö sänkyseuralainen, josta siitäkin kuului.

*****

I think. This is it. Irrationally. Mun elämäni mies.

Purujälkiä, finnejä ja tekstin hurmaa

Oon menossa torstaina treffeille ja mulla on purujälki kaulassa. Ja nenän viereen tulossa järkyttävän iso finni. LOL Nää on näitä "muistelen lämmöllä kiikkustuolissa" -hetkiä. :)

Pixie kirjoitti deittipalstaviestittelyn kankeudesta. Mitä enemmän tätä hommaa harrastaa sitä tylsemmäksi tuo kirjoittelu käy. Se on vähän niinkun välttämätön paha ennen treffeille menoa ja yleensä melko puuduttava touhua.

Tykkään itse kirjoittaa ja lukea, mutta harvoin kukaan todella hurmaa kirjoitustaidoillaan ja harvoin se kirjoittelu itsessään herättäisi vahvan kiinnostuksen sitä toista kohtaan. Enemmänkin kiinnittää huomiota niihin faktoihin tai kuvaan.

Mun laastarimies hurmasi mut kirjoittamalla. Se on ammattilainen siinä ja kun oltiin kaukosuhteessa, niin eipä siitä suhteesta ois muuten mitään tullutkaan.

No mutta, juuri eilen Pixien kirjoituksen luettuani ja asiaa jonkin verran pohdittuani, niin mitä minua odottakaan tänä aamuna deittipalstan viestiboksissa. Aivan uskomattoman hauskasti, aidosti ja lämmöllä kirjoitettu viesti, jossa mies kuvailee yli 500:lla sanalla sitä ihastumisen tunnetta, jonka profiilini hänessä herätti.

Pixie kysyy: "Miten syntyy kiinnostus toiseen ihmiseen? Mistä se lähtee se kipinä esimerkiksi deittipalstalla? Miten se säilyy?"

Kun tätä touhua on harrastanut vähän pidempään, huomaa, että on entistä vaikeampi aidosti kiinnostua ja innostua jostakusta ja pitää siitä tunteesta kiinni ja ruokkia sitä itsessä ja toisessa. Siksi tuo saamani viesti on aivan ihana :) Aivan kuin olisit paatunut elämääsi kyllästynyt ilotyttö, johon joku nuorimies rakastuu ja haluaa viedä sinut vihille. No joo, olipa aivan loistava vertauskuva :p

Katastrofin ainekset?

Neljä blogikirjoitusta yhdessä päivässä?!

Sovittiin Vanhemman Miehen kanssa torstai treffipäiväksi ja nyt vähän jännittää, tuleeko treffeistä ihan katastrofi. Mies ei siis ole oikeastaan ollenkaan hyvännäköinen, pitkä kyllä ja voisin kuvitella, että paremman näköinen livenä kuin kuvissa. Mies on myös jotenkin ihan eri elämäntilanteessa kuin minä ja todellakin pienemmältä paikkakunnalta vähän kauempaa. Iski sellainen karmiva kauhukuva katastrofaalisesta kulttuurien yhteentörmäyksestä ja totaalijähmettymiestä.

Eilinen baarimies tämän epäilyksen ehkä herätti. Siihen oli helppo tykästyä ja sen kanssa oli helppo kommunikoida  kun se oli ulkoisesti tosi söpö, suunnileen samassa elämäntilanteessa ja oli vielä opiskellut samaa alaakin kuin minä. Tuo torstain mies on ensinnäkin sellainen, ettei sitä olisi ikinä kuunaan nähnyt kyseisessä baarissa... eikä sitä voisi kuvitella vievänsä sinne. Kääks.

Vaikeasti naitettava tapaus

Minuahan ei juurikaan pyydetä toisille treffeille, itseasiassa vain Nuori Kolli näistä nyt deittailemistani miehistä on halunnut nähdä uudestaan. Ja hän oli myös ainoa, jonka itsekin halusin nähdä ehdottomasti uudestaan. En ole toistaiseksi osannut ajatella, että minussa on jotain vikaa, vaikka miehet eivät sen kummempaa kiinnostusta osoita ensitreffien jälkeen ja vaikka naiset varmaan keskimääräisesti saavat enemmän kutsuja toisille treffeille nettideittailumaailmassakin, vaikka eivät olisi itse kiinnostusta osoittaneet.

En itse koe olevani sellainen geneerisesti "sopiva" nainen, joka herättäisi miehessä kuin miehessä halun suhteeseen, tyyliin Marilyn Monroe. En oikein edes tiedä, mitä tällaisen naisen piirteet ovat. Tuntuisi oudolta yrittää lähteä opettelemaan tietynlaista miehiin vetoavaa käyttäytymistä, kun minulla ei ole tarvetta siihen, että useampi deittailemani mies ihastuisi minuun. Riittää, että se yksi minulle sopiva ihastuisi minuun ja minä häneen. Uskon, että kun sopiva mies tulee kohdalle, asiat lutviintuvat omalla painollaan, kumpikin tunnistaa yhteyden tunteen ja haluavat nähdä vaivaa asian eteen. Näin on käynyt ennenkin. Minulla on vähän sellainen olo kuin olisin jonkun hyvin erikoisen tieteenalan edustaja, jota ei oikein voi kunnolla arvostaa muu kuin saman alan erityistuntija. Tällaisen alan edustajan on vaikea löytää työpaikkaa, mutta kun hän sen löytää, hän on juuri oikea ihminen tehtävään ja ehkäpä ainoa oikea.

Heh, tätä menoa tulen kirjoittamaan tätä blogia vielä piiiitkääään.... :)

Sarjadeittailun sivuvaikutukset

Hmmm... tässä sarjadeittaamisessa on sellainen huono puoli, että kiinnostukseni yhteen tiettyyn henkilöön katoaa hyvin nopeasti. Olen kai myös jollain tapaa addiktoitunut uuden tyyppisiin ihmisiin tutustumiseen. Tämä on vähän surullista, sillä silloin mikään ei tunnu oikein miltään, ei positiiviseen tai negatiiviseen suuntaan. Odotukseni ovat hyvin pienet. Ehkä en ole tavannut sitä oikeaa ihmistä tai ehkä en ole vieläkään oikein valmis oikeaan suhteeseen.

Kivaahan tämä miehiin tutustuminen on ollut, mutta kyllä ihan oikeasti haluaisin löytää ihmisen, johon loisin syvällisen ja kestävän yhteyden. Kumppanin. Olisi edes kiva haikailla jonkun perään, eikä vain ajatella, että onhan noita aina uusia kaloja meressä.

Enkä oikein usko siihenkään, että sen oikean tunnistaa välttämättä nimenomaan hurjasta kipinöinnistä ja yhteyden tunteesta ensitapaamisesta lähtien. Tämä "tuntemattomien" ihmisten deittailu vain valitettavasti perustuu niin paljon tuon tunteen etsimiseen. Instant gratification.Siksipä olisikin ehkä luontevampaa tutustua miehiin harrastuksen, työpaikan tai yhteisten ystävien kautta. Silloin siihen toiseen ehtii tutustua pikkuhiljaa ja paineetta.

Hmm... romantikko minussa, herää jo! Ehkäpä tämä on myös jonkinlaista itsensä suojaamista, ettei liikaa kiinny.

Puutteetta

Huhhuh.... kannoin sitten eilen miehen baarista kotiin! Universumi vastaa kun sille huudetaan :) Ja hyvä muistutus siitä, että noita miehiä voi kohdata muuallakin kuin netin syövereissä. Oikein fiksu ja söpö, juteltiin koko ilta mutta jatkosta en tiedä. Ei sarjassamme järisyttävimpiä kokemuksia, mutta piristävää ehdottomasti :) Ehkä musta sais vielä jonkinlaisen syöjättären leivottua, mutta ehkei kuitenkaan :) Mies muuten kehui kasvonpiirteitäni kauniiksi, mikä oli mieltälämmittävää :)

Nimimerkki: Purujäljet kaulassa & punaiset kumisaappaat baarissa = käy flaksi :)

Puutteessa

Vanhempi mies pyysi treffeille  :)

Yhdeksännet ja näillä näkymin vuoden viimeiset treffit siis tiedossa. Eli jos huhtikuussa aloitin nettideittailun, niin treffejä tulee olemaan yksi per kuukausi tälle vuodelle. Not bad.

Tutut voi nyt hypätä tän kappaleen yli... mutta, argh, alan olla kyllä nyt niin puutteessa. Edellisestä kerrasta kolme kuukautta. Mä olen hukkaanheitetty luonnonvara! Säännöllinen seksi on ehdottomasti parisuhteen parhaita puolia. Harmi, etten mä osaa harrastaa seksiä vaan seksin vuoksi. Se on mulle niin vahva kokemus ja laitan siihen 110% itsestäni, etten mä voi sitä kenen kanssa vaan harrastaa. Mun aivot täytyy vietellä ensin... ja pidemmän päälle sit se sydänkin. Voi Nuori Kolli, jos olisit vähän rakastettavampi ihminen.

Vuosikertamiehiä?

Plenty of fish ja niin monenlaisia miehiä. Tätä en lakkaa ikinä hämmästelemästä. Nyt sen vasta tajuaa, kun niin pitkän ajan elämästään vietti seurustellen. Nyt olisi tarjolla hieman vanhempi (+10 vuotta) ja hieman kauempaa (+1h), korkeakoulutettu ja ilmeisen fiksu, harrastuksina luonto ja puutyöt, mutta fiksuna miehenä aloitti keskustelun elokuvista. Hmm....

Sarjassamme paljastuksia. Mieheni ovat olleet aina minua noin kymmenen vuotta vanhempia. Kun puoli vuotta sitten aloin aktiivisemmin katsomaan ympärilleni, ajattelin, että kokeillaan nyt sitten löytää joku oman ikäinen. Mutta vanhemmissa miehissä on puolensa. Ykkösasia on hötkyilemättömyys. Olen melko vahvatahtoinen ja vahvat mielipiteet omaava ihminen ja vanhemmissa miehissä on viehättänyt se, etteivät he ole ottaneet minua niin vakavissaan :) Iän tuomaa auktoriteettia tai jotain. Nuori Kolli on hyvä esimerkki aivan liian herkkänahkaisesta nuoresta miehestä.

Tämä kyseinen mies on myös melkein kaksimetrinen, mikä on myös vetoavaa, kun itse ei ole niin pieni ja siro ihminen.

Tykkään susta jos sä tykkäät musta

Luettelin edellisessä postauksessa pitkän listan ominaisuuksia, joita kaipaisin kumppanissa. Yksi asia on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että mies pitää minusta.

Toisessa ihmisessähän ihastuu ensisijaisesti siihen, miltä se toinen saa sinut itsesi tuntemaan. Jos hän nauraa vitseillesi, sinulla on hyvä olo. Jos hän pitää sinua älykkäänä, olet myös tyytyväinen. Jos hän viehättyy ulkonäöstäsi, et voi lakata hymyilemästä. Jos hän pitää sinua hyvänä ihmisenä, saatat jopa itsekin alkaa uskoa tähän. Ja jos hän pitää sinusta... niin...on helppo pitää ihmisestä, joka pitää sinusta. Mä taidan olla aika läpinäkyvä tässä mielessä. En naura jos miehen jutut ei oo musta hauskoja, en flirttaa, jos mies ei viehätä. En nyt mitenkään törkeäkään oo, mutta näillä näyttelijänlahjoilla sitten välttääkin turhat pyynnöt toisille treffeille ;)

Sopivan miehen resepti

Pähkäilin taas, että minkälaista miestä oikein olenkaan etsimässä, kun sopivaa ei tahdo löytyä. Summa summarum: etsin miestä, jota voin ihailla ja kunnioittaa. Ulkonäkö ja varallisuus on sivuseikkoja, ne kummatkin voi menettää. Tärkeimpiä asioita ovat mielestäni positiivinen elämänasenne ja toisten ihmisten kunnioittaminen ja huomioiminen. Nuo on ne pohjimmiltaan tärkeimmät asiat ja ne on ne asiat, joihin miehessä rakastuisin. Näiden lisäksi toiveena olisi sopiva määrä älykkyyttä, sosiaalisuutta, hyvää itsetuntoa, ilkikurisuutta, seikkailunhalua, huumorintajua, yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja fyysistä vetovoimaa - ja avot, näiden ominaisuuksien kautta myös viehättyisin miehestä.

Ja tietenkin miehen pitäisi nähdä kaikki nämä samat ominaisuudet minussa. Varsinkin noissa ensin mainituissa asioissa - positiivisessa elämänasenteessa ja toisten huomioimisessa - on kyllä itselläkin treenaamista. Haluaisin oikeasti olla vähän vähemmän itsekeskeinen ihminen. Tää blogikin pyörii vaan mun oman navan ympärillä ja mun siskon piti joskus huomauttaa mulle siitä, että en sano kiitos ihmisille.

Niinpä, kun en itsekään ole täydellinen, niin myönnytyksenä todettakoon, että jos oikein hyväsydäminen ihminen tulisi vastaan, niin sosiaalisuus, ilkikurisuus ja seikkailunhaluisuus on kyllä sellaisia asioita, joista voin joustaa. Eikä noiden kiinnostuksen kohteidenkaan tarvitse täysin mätsätä. Mutta aika kranttuhan mä oon. Tai sitten pitäs vaan ihastua/rakastua niin, että sokeutuu toisen puutteille. :) 

Tympäännyn usein jo kirjoitteluvaiheessa miehiin,jotka tuntuvat olevan aivan liian täynnä itseään. Tästä selkein merkki on se, että mies ei kysy juuri mitään. Komistus oli kyllä kiva tässä mielessä. :) Treffeillä olen tympääntynyt useamman kerran miehen negatiivisen elämänasenteeseen. Vaikkapa Kyösti Pöystin ja  Herra Paperilla Täydellisen kanssa. Nuorella Kollillakin on pohjimmiltaan hyvin negatiivinen maailmankuva. Mun laastarisuhdemieheenkään en pystynyt rakastumaan, kun sen maailmankuva oli sitten loppupeleissä hyvinkin negatiivinen ja tietynlaisia ihmisiä hän kohteli hyvinkin epäkunnioittavasti.

Miksiköhän tapaan paljon helpommin naisia, joissa tuntuisi olevan kaikki ominaisuudet kohdallaan... Hmm, ja nyt kun aloin miettimään, niin Komistuksessa ei noilla lievennetyillä vaatimuksilla ollut mitään vikaa. Pitäsköhän mun laittaa jotain "mitä kuuluu" -viestiä sille... Voisin ihan hyvin pistääkin, kun en edes ihastunut siihen, niin ei ees ahistais olla aloitteellinen. Ihan vaan mielenkiinnosta.

Nuoren Kollin tapakasvatusta

Meistä on muotoutumassa Nuoren Kollin kanssa jonkinlaisia kavereita. Siis sellaisia kavereita, jotka selkeästikin käy toistensa hermoille argumentaation tasolla, mutta, jotka kuitenkin tuntee jonkinlaista sympatiaa toista kohtaan... ja kai sitten jotain seksuaalista vetovoimaakin.

Juteltiin jälleen ja jotenkin keskustelu meni kohti sitä, miten ihmisiä saa kohdella. Käytin sitten tilaisuuden hyväksi, ja totesin Nuorelle Kollille, että hän suhtautuu mun mielestä epäkunnioittavasti naisia kohtaan. Hehee. Hän halusi kuulla perusteluni, mutta ei pystynyt kuuntelemaan kuin ensimmäisen. Mainitsin hänen kommenttinsa siitä, että miehet ovat hänen mielestään naisia fiksumpia :) Ja siihen loppui keskustelu. Kjeh, kjeh. Osu ja upposi.

Miksi edes vaivaudun? En oikein tiedä :)

Verbaaliakrobatialla viettely

Hehee, laitoin viestiä miehelle, jolla vaikutti olevan profiilin perusteella aivan loistava ironian ja sarkasmin taju, enkä ollut väärässä. Miehen lyhyet ja harvakseltaan tulevat viestit on aivan timantteja :p Eräässä sosiaalisessa mediassa tuli myös viestiteltyä Nuoren Kollin kanssa ihan jostain yhdentekevästä aiheesta, mutta sen verran pitkään, että muistin mikä siinäkin miehessä viehätti. Verbaalinen nokkeluus :)

Verbaaliset taidot ja ironian/sarkasmin taju on minulle merkki miehen älykkyydestä ja yleissivistyksestä. Mikään miehessä ei vetoa minuun niin kuin älykkyys. Ennen kaikkea ja ennen muuta. Hyvänä kakkosena tulee verbaalisuus. Niillä minut hurmataan :) Ja väitänpä, että niillä myös minä hurmaan.

Kun kohtaan tällaisen ihmisen, etenkin vastakkaisen sukupuolen edustajan, tuntuu, että herään eloon ja aivoni sähköistyy. Koen miehen älykkyyden ja verbaalisuuden myös seksuaalisesti hyvin sytyttävänä. Oikeastaan millään muulla tavalla minua ei vietelläkään.

Dissasin pitkään suomalaisia miehiä, koska he eivät olleet mielestäni tarpeeksi sosiaalisia ja verbaalisesti lahjakkaita. Edelleenkin kv-seurassa huomaan olevani puheliaampi ja jotenkin vapautuneempi. Olen itse melkoinen ekstrovertti, mutta suomalainen varautuneisuus herättää minussa usein tietynlaisen varautuneisuuden. 

Life is smooth

Kotona punaviiniä siemaillen ja musiikkia kuunnellen. Kokkailin aiemmin, juttelin syvällisiä hyvän ystävän kanssa puhelimessa ja kohta katson leffaa. Elämä on ihan kivaa :)

Laitoin profiilin uusiksi, kuvankin. Laitoin tällä kertaa kokovartalokuvan, että tulee sitten kerralla selväksi minkälainen nainen täällä on. Jotenkin ironista, että ensimmäinen potentiaalinen viesti tämän jälkeen tulee taas keskivertoa paremman näköiseltä mieheltä, joka vielä erikseen mainitsee profiilissaan etsivänsä hyvännäköistä naista ja ihannepainoskaalakin jossain ihan muissa lukemissa. Jees, poksis, taidan lähettää nää ulkonäkökompleksit kuun kiertoradalle. Ja juoda vähän lisää punkkua :)

Introvertit vs. ekstrovertit

Olen tehnyt mielenkiintoisen havainnon. Miehet, joiden kanssa olen ollut tekemisissä ja joista kiinnostun jakautuu karkeasti kahteen eri ryhmään.

Mies, joka useimmiten ottaa minuun yhteyttä, on yleensä suhteellisen ekstrovertti ja tunteellinen viestinnän/median/kulttuurin alalla toimiva ihminen.

Mies, josta kiinnostun useimmiten itse ensin, on yleensä ATK/IT-alalla toimiva hieman varautuneempi ja fiksu mies, joka on kiinnostunut matkailusta ja elokuvista.

Näiden ekstroverttien intoa ja tunnetta puhkuvat viestit saavat minut yleensä hieman varautuneeksi. Jos vastaan, teen sen hieman sarkastiseen tapaan ja testaan, onko miehellä itseironian tajua.

Introverteissa tyypeissä minua kiehtoo älykkyys ja tietynlainen hötkyilemättömyys, jolloin saatan itse ottaa sen hieman positiivisemman ja innostuneemman roolin viestittelyssä.

Eksäni oli yhdistelmä kumpaakin tyyppiä. Taidan loppujen lopuksi etsiä tuota sopivaa yhdistelmää.

8. Treffit: Komistus

No niin.

Täytyy ihan ensin todeta, että onpa noita miehiä monenlaisia. Siis ihan eri planeetoilta. Tää on ehkä ihan paras puoli tässä nettideittailussa, päätyy tutustumaan niin erilaisiin ihmisiin.

Komistus oli söpö ja hyvin samanoloinen kuin kirjoitellessakin. Ja todellakin introvertti. Puhui niin hiljaa, että mun piti kurotella pöydän yli kuullakseni. Melkein teki mieli pussata, ettei toisen tarvitsisi puhua. :) Oon huomannut, että tää on mun kohdalla ratkaisevaa. Jos ei tee mieli koskea miestä, niin en ees osaa ajatella mitään suhdetta miehen kanssa. .

Miten treffit sitten meni? Hyvin... kai. Tykästyin mieheen, mutta en mitenkään salamaihastunut. Mies ei ollut todellakaan mikään naistensarjahurmaaja, joten sitä oli vähän vaikeampi lukea. Se kyllä hymyili paljon alusta lähtien. Treffit oli kyllä aika lyhyet ja ton tyyppisellä ihmisellä onkin varmaan vaikeuksia selvitä mistään maratonitreffeistä.

Entäs nyt? Aion nyt toimia tämän perinteisen kaavan mukaan, eli jos miehestä kuuluu, great, voin lähteä hyvinkin toisille treffeille, jos ei, niin katse takaisin kalaparveen :) Hmm.. onpa mukavaa kun suhtaudun tähän treffailuun näin kepeästi nykyään, enkä kehittele liian vahvoja tunteita puolituntemattomiin ihmisiin.

Tänään treffeille

Tänään sitten treffeille :) Hyvä muuten, että treffien sopimisen ja itse treffien välillä oli melkein viisi päivää. Siinä välissä ehdin sopivasti käydä läpi ulkonäkökriisini ja hoidettua myös pari asiaa, jotka on painanut mieltä. Nyt voin mennä kevyin mielin treffeille ja selvittää, mikä siinä Komistuksessa on vikana ;) Joku vikahan on pakko löytää.

Tän viikon treffejä odotellessa...

Enpä ole odottanut ehkä yksiäkään nettitreffejä yhtä paljon kuin näitä. Hyvänäköistä miestä on toki mukava kuolata livenäkin, mutta kyllä tämän miehen kohdalla on kyse eniten luonteesta, sen verran kuin olen siihen päässyt tutustumaan.

Komistus on sillai ihmeellisen neutraalilla tavalla kiva. Se ei ylistä tai lepertele (kuten Herra Äitikompleksi tai Kirjoittaja), se ei pelaile ja mollaa (kuten Nuori Kolli), se ei yritä olla hauska (kuten Menninkäinen). Jos siis miehellä on jotain epävarmuuksia, niin se vaikuttaisi olevan ilahduttavan sinut niiden kanssa, eikä ne pulpahtele pintaan jonain ihme äärikäyttäytymisenä. Tasapainoisen oloinen kaveri. Kun keksin sille koodinimeä, niin Komistuksen sijaan ajattelin kutsua sitä Ajattelijaksi, vaikuttaa siltä, että se oikeasti funtsii juttuja.

Sillä on samanlainen leffamaku (tää on mulle tärkeää), ei oo hirveästi matkustellut mutta nimenomaan haluaisi matkustaa. Luulen, että huumorinkin kanssa olemme samalla planeetalla, on the dark side. Miehen kommunikointitavasta tulee itse asiassa mieleen eksäni, jossa ihastuin nimenomaan sellaiseen hötkyilemättömyyteen. Mutta tää mies on paremman näköinen, sillä on parempi leffamaku ja huumorikin ehkä lähempänä mun huumoria.

Me kirjoiteltiin aika pitkään, viikko ja joka päivä kumpikin lähetti ainakin pari viestiä, joten on sellainen olo, että toista jo vähän tunteekin. Treffit tulee kyllä ihan hyvään väliin, koska siihen kirjoitteluun alkaa kyllä kyllästyä nopeasti, olipa toinen kuinka kiva vaan. 

Noniin, rauhoitutaanpas nyt kuitenkin.

Muistikuvia

Johan nyt, kyynistymään alkanut sydämeni alkaa näyttää elonmerkkejä. Eli mulle on pikkuhiljaa alkanut muistumaan mieleen mitä kaipaan parisuhteesta. Kumppanuuden tunnetta. Sitä, että voi jakaa ajatuksensa ja arkensa jonkun erityisen ihmisen kanssa. Läheisyyttä ja hellyyttä. No huhhuh.

Asenne kohdallaan

Alkaa tuntua siltä, että mun asenne tätä nettideittailua kohtaan alkaa olla melkein kohdillaan. Se on neutraalin positiivinen ja realistinen. Jaksan aina innostua uusista tyypeistä, mutta mitään sydäntäkuristavia tunteita ei oikein synny. Eli en kiinny liian nopeasti. Jei. Kiva mennä Komistuksen kanssa treffeille torstaina, mutta ei mua ahista se ajatus, että se jäis sitten siihen. Tällä asenteella tätä touhua jaksaa ehkä jatkaa vähän pidempäänkin.

Ulkonäkökriiseilyä

Tää on nyt jotenkin todella hämmentävää. Mä todellakin kriiseilen nyt mun ulkonäöstä, lähinnä painosta. Jännittävää, miten ajatus jonkun erittäin timmikuntoisen ihmisen tapaamisesta saa aikaan tällaisia fiilareita. Hmph! Mutta näköjään tällaisellekin kriiseilylle on tarvetta. Oon jotenkin tässä deittailuissa alkanu arvostamaan kaikkia mahdollisia tunneskaaloja, joita tulee käytyä läpi. Musta on jopa hienoa, että eri tyypit nostaa mussa esiin erilaisia epävarmuuksia. Sillä tavalla ne tulee käytyä läpi ja niistä pääsee ylitse.

Nuori Kolli herätteli mussa tosi vahvoja epävarmuuden tunteita ja sitten tulikin kelailtua isäsuhteita sun muita, johon liittyviä ikäviä tunteita olin haudannut. Käsitin Nuoren Kollin kautta oma kontrolloinnin ja toiseen ihmiseen vaikuttamisen tarpeeni, mikä auttoi päästämään niistä irti. Mitään ulkonäköön liittyvää kriiseilyä Nuori Kolli ei mussa herättänyt. Kai siksi, että hän oli aivan tavallisen näköinen ja ehkä myös siksi, että päädyimme harrastamaan seksiä. Ja tuo on sellainen osa-alue, jossa en ole koskaan kokenut minkäänlaista epävarmuutta ja josta olen aina saanut kehuja. Ja seksin harrastamisen jälkeen se ulkonäkö ei oo enää se juttu vaan ihotuntuma.

Mutta ulkonäkö sen sijaan, lähinnä kokoon liittyen, kasvoihini olen tyytyväinen. Olen aina ollut "iso", en mitenkään valtava, mutta aina kuitenkin ylipainoinen. Nykyään urheilun ja tyylitajun parantumisen myötä minulle on muodostunut melkoisen positiivinen ruumiinkuva. Jopa niinkin positiivinen, että se on vienyt motivaation laihduttamisesta. Leveät hartiat ja lihaksikkuus hämää osittain, mutta voisin siis kaikkien mittareiden mukaan laihduttaa 20 kg. Viimeiset kolme vuotta olenkin yrittänyt laihduttaa...huonolla menestyksellä :)

Eksääni kiloni eivät haitanneet, laastarityyppi jotain aiheesta kuittaili, mutta suitsutti muita avuja niin, ettei sen huonompaa makua jäänyt. Ylä-asteikäisenä tietenkin saanut jonkin verran myös kuittailua, niin että jonkinlainen negatiivinen muistijälki on aiheeseen liittyen jäänyt. Ja sitten on tietenkin Herra Äitikompleksin -tapaiset tyypit, jotka käy aivan kuumana tällaiseen kroppaan (lue: isot rinnat). Se palvonta olikin parasta siinä tyypissä :)

Mua nyt näköjään extrajännittää nää treffit oman ulkonäköni  suhteen. Tähän on musta neljä syytä:
1.) Komistus on todellakin komistus, sekä kasvoiltaan että kropaltaan. Sillä on niin monta kuvaa profiilissaan, että selkeesti itsekin asian tiedostaa :) Ja komistuksella ei varmasti ole puutetta ulkonäöllisesti priimoista naisista.
2.) Komistuksella ei ole harmainta aavistusta, millainen kroppa mulla on. Profiilissa on kasvokuva, eikä lainkaan painoa tai ruumiintyypin kuvailua. Mutta fiksu mies toki arvaa, että painoa tai ruumiintyyppiä ei mainita syystä.
3.) En tiedä lainkaan, millainen naismaku Komistuksella on. Ei oo laittanut mitään painorajoja profiiliin, mutta ihanneruumiintyypit menee vaan urheilulliseen asti. Oli sillä myös "-" vaihtoehtona. Ehkä mä oon sit se? :)
4.) Oon aidosti kiinnostunut tyypistä.

Noh, mitä tässä sitten voi tehdä? Treffit on torstaina.


A.) Voin perua treffit ja itkeä itseni uneen.
B.) Voin yrittää kehittää torstaihin mennessä yhtä mahtavan itsetunnon kuin isokokoisella miesmagneettikaverillani.
C.) Varoittaa miestä, et tuut sitten tapaamaan tällaisen norsun.
D.) Luottaa siihen, että viehätysvoimani ei perustu vain BMI:hini. Treffeillä tutustutaan toiseen ihmiseen, ei kaiveta mittanauhoja esille.
E.) Ajatella, että jos ulkonäköni saa miehen kiinnostuksen katoamaan, niin se ei sit vaan ollut "meant to be".
F.) Ymmärtää, että vaikka miestä ei treffien jälkeen kiinnostaisikaan, niin se ei välttämättä johdu nimenomaan ulkonäöstäni.
G.) Keskittyä pohtimaan, onko mies sellainen, josta olen itse kiinnostunut. Haluaisinko miehen, jolle liikakilot olisivat liikaa?

Joopa joo, vaihtoehdot D:stä G:hen voisivat toimia. :)

Treffipyyntö Komistukselta :)

Mitäs sitten saikin pikaisen vastauksen. Komistus pyysi treffeille - kääks, kääks, kääks! En kestä.

Äh, nyt mä sitten kehittelen jotain ulkonäkökriisin poikasta itselleni. Huvittavaa oikeastaan. :)  Mähän en nyt mitään tälle ulkonäölleni voi, jos ens viikolla mennään treffeille. Eikä tässä mun ulkonäössä mitään dramaattista vikaa ole, enkä oo tietääkseni sen takia pakkeja saanut. Mutta kuitenkin. Kuinkahan paljon tuollaiset komistukset kärsii siitä, että ne aiheuttaa naisissa alemmuuskompleksia.

Yks mun hyvistä kavereista on muuten mainio roolimalli kelle tahalle naiselle. Hän on iso nainen, siis oikeasti iso, ja omaa aivan loistavan persoonan. Kaikenlaiset komistukset kuolaa sen perään, eikä vaan jonkun panon takia, vaan moni haluaisi seurustella. Hyvä esimerkki siitä, että jos hyväksyt itse itsesi sellaisena kuin olet, niin se loistaa ja tekee sinusta erittäin viehättävän.

No mutta kääks kääks kuitenkin! Mutta onpa kivaa mennä treffeille taas, nyt onkin alkanut uusi putki.

Mielikuvat vs. todellisuus

Kun nyt mietin näitä deittailukokemuksiani, niin olen huomannut yhden asian. Miehestä saa todella hyvän kuvan jo ihan kirjoittelun perusteella. Jokaikisellä deittikerralla mies on vastannut minusta hyvinkin tarkasti sitä mielikuvaa, joka minulle on syntynyt hänestä tekstin perusteella.

Menninkäisen huumori ei oikein iskenyt kirjoitellessa, eikä sitten oikein livenäkään, mutta myös tavatessa kommunikointimme oli mutkatonta ja helppoa. Nuori Kolli oli livenä aivan samanlainen kuin viesteissään, suoraviivainen ja arrogantti with sex appeal. Herra Suominostalgia oli viesteissään tietyllä tapaa etäinen ja niin tavatessakin. Tapaus Isä oli kunnollinen ja hieman konservatiivinen niin livenä kuin viesteissä.

Olenkin siis tyytyväinen, että olen tässä syksyllä päätynyt dissaamaan useamman miehen jo ihan kirjoittelun perusteella. Herra Äitikompleksin, huh, onneksi. Kirjoittaja-miehen, joka oli aivan liian ripustautuvan oloinen.  Oli myös pari tyyppiä, joista en ole kirjoittanutkaan sen enempää. Laitoin yhdelle miehelle sorry-viestin sen perusteella, että mies ei ollut vaan tarpeeksi fiksu ja toiselle sillä perusteella, että hän vaikutti olevan liian täynnä itseään, selitti itsestään ummet ja lammet, eikä kysynyt koskaan mitään.

Tästä syystä Kreikkalainen jumala... ähh, en mä voi häntä tuolla nimellä kutsua... Pretty Boy... hmm, ei sekään. Komistus. Se olkoon koodinimi. Niin, tästä syystä Komistus on minusta edelleen kovin kiinnostava. Jos on livenä yhtä hyvä kuuntelija ja kommentoija kuin netissä, niin hieno juttu. Mutta edelleen, miehessä on potentiaalia aiheuttamaan ulkonäöllistä alemmuuskompleksia, eikä tässä ole treffejäkään tiedossa ja mies myös kirjoittaa haluistaan lähteä kiertämään maailmaa pariksi vuodeksi. Eli hold your horses woman. Ja tällainen orastavakin ihastuminen tuntuu jo vähän ahdistavalta.. etenkin kun ollaan kirjoiteltu niin tiivisti. Väistämättä herää kysymys, että mitäs sitten?

Kreikkalainen jumala

No huhhuh, löysin profiilista lisää kuvia tästä miehestä, jonka kanssa kirjoittelen nyt. Tyyppi näyttää joltain kreikkalaiselta jumalalta, sekä kasvoiltaan että kropaltaan. Se hyvä puoli siinä on, että sillon miehellä ei todennäköisesti ole mitään pahempia ulkonäkökomplekseja. Mutta tässä voi sitten kehitellä itse sellaisia! Never date a man who is prettier than you, vai miten se menikään.

Mutta ei siinäkään mitään, pystyn kirjoittelemaan tämän ihmisen kanssa oman marginaalisen kiinnostuksen kohteeni yksityiskohdista. Hämmentävää. Eli mies on myös nörtti positiivisessa mielessä.

Sitten onkin mielenkiintoista jos se pyytää treffeille. Jotenkin sille ei vaan voi mitään, että jos ihminen on noin hyvännäköinen, niin sitä ajattelee melkein automaattisesti, että ois ihan mahdotonta kehitellä jotain suhdetta sen kanssa. Tai että tuon näköiset ihmiset deittailee tietynnäköisten ihmisten kanssa. Ei mulla suurempia ulkonäkökomplekseja oo itselläni, mutta en ole mikään siro kaunotar vaan pikemminkin sellainen roteva amatsooninainen. No mut se on aika pitkä, niin en ehkä tuntisi itseäni ihan jättiläiseksi.

Sykähdyttävyyden resepti

Eilinen treffimies on jo ihan unohtunut mielestä, eli se siitä sitten. Jäinkin miettimään, mikä sitten tekee miehestä sykähdyttävän? Kirjoittelen nyt miehen kanssa, joka on minusta jollain tapaa todella kutkuttava tapaus ja voinkin käyttää kyseistä miestä esimerkkitapauksena.

Ok, myönnän, että miehen ulkonäöllä on vaikutusta asiaan, mutta on noiden komistusten kanssa ennenkin tullut kirjoiteltua ilman, että olisin miehestä sen kummemmin innostunut. Tällä miehellä on myös samanlainen leffamaku kuin minulla ja kiinnostuksen kohteet natsaa. Mutta ei sekään ole ratkaiseva asia.

Tämä mies vaikuttaa hyvältä kuuntelijalta. Hän kertoo itsestään, mutta ei turhan pitkiä lätinöitä ja tekee hyviä keskustelun aiheeseen liittyviä kysymyksiä. Ei liikaa yrittämistä tai ylenmääräistä halua tehdä vaikutusta, ei romanttista hehkutusta tai egokukkoilua vaan aitoa kuuntelemisen taitoa. Sykähdyttävyyden resepti voi olla näinkin yksinkertainen :)

7. Treffit: Menninkäinen

:) Olipa mukavat treffit. Ei siis mitään suurta kolahdusta tai rakkautta-ensi-silmäyksellä-fiilistä, mutta ihan vaan mukavaa. Tällaset treffit on oikeastaan ihan parhaimmasta päästä, koska ne karmeat treffit on vaan karmeita ja ne treffit, joiden aikana ihastut, on tavallaan ahdistavia.

Miehestä tuli ulkonäöllisesti vähän menninkäinen mieleen ja vaikka hää oli Nuorta Kollia hieman kookkaampi (joka on tosi laiha), niin tunsin itseni jotenkin isoksi. Iso ego teki ilmeisesti Nuoresta Kollista isommanoloisen. Miehessä ei edelleenkään oo mitään ratkasevaa vikaa, mutta aika hyvin noi ennakkofiilikset piti kutinsa, eli meidän huumorintaju ei mee ihan yksiin.

Nyt on sellanen mukavan keveä happy-go-lucky-olo. Kirjottelen parin muunkin kivanoloisen kanssa, joiden kanssa olisi hauska käydä treffeillä ja varmaan lähtisin toisille treffeille tämänkin miehen kanssa, jos pyytää.

PS: Nuoresta Kollistakin kuuluu säännöllisin väliajoin. Se yrittää vihjata vissiin jotain seksisuhteen suuntaan. Hehee. Se on ilmeisesti päätynyt ajatuksenjuoksussaan samaan kuin minäkin. Eli ettei meistä vuosisadan rakkaustarinaa tulisi, mutta että "sillä" puolella kyllä synkkas. Mut oishan se ihan parasta harrastaa tuota puolta ihmisen kanssa, josta aidosti välittäisi.

Treffejä odotellessa vol 2

Onpa hauskaa olla ihan aidosti innoissaan treffeistä :)

Ja tuo toinenkin mies joka viestittelee vaikuttaa symppikseltä, se on kovin hyvännäköinen ja huumorintajultaan ehkä vähän samanlaisempi.

Tää nettideittailuhan ois kivaa jos se ois aina tällaista :) Ei mälsiä miehiä ollenkaan ja kaks kerralla kiikarissa.

Treffejä odotellessa

Huomenna sitten piiiitkästä aikaa kunnon treffeille uuden tyypin kanssa, edelliset olikin syyskuussa, noita Nuori Kolli -treffejä en laske. Eli 7. treffit sitten nettideittailun aloittamisen. Tämä huominen treffikumppani soitti tänään ja ollaan kyllä hämmentävän samantaustaisia ihmisiä ja käyty melko lailla samat elämänvaiheet läpi. Ja tän hepun kanssa ei oo nyt kyllä yhtään epäselvää, etteikö se oo etsimässä ihan oikeeta parisuhdetta. Enkä oo toistaseksi keksinyt siitä mitään vikaa. Aika pitkäänhän se välillä puhu ja en tiiä oliko huumorintajut ihan prikulleen synkassa - mut harvoinhan sitä ihan tuntemattoman kanssa juttelee heti kun kaverilleen. Ja kirjoittaessa se vaikutti jotenkin pikkasen epävarmalta, mutta ei sitten ollenkaan puhelimessa. Hmmm... mielenkiinnolla odotan treffejä,

Yks toinenkin potentiaalinen kyllä laitto viestiä tänään ja aiempi viestien hannailija, naapurissa asuja, laitto myös muutaman päivän tauon jälkeen viestin. Mut ehkä se on vaan hyvä, että viestittelee useamman kanssa ja ehkä treffaakin, niin ei tuu liikaa paineita yhen tyypin suhteen ja tapailu on sitten ihan oikeasti tapailua.

Uutta puhtia

Olipa ihan mahdottoman kiva viikonloppu! Kokonaiset kolme päivää samanhenkisten ihmisten seurassa. Ja viikonlopun aikana tuli myös oikein kiva viesti erittäin samanhenkisen oloiselta mieheltä, joka ehti jo pyytää treffeillekin. Niistä sitten kohta raporttia :)

Mukavaa viikonalkua kaikille!

They keep bouncing back!

Kävin urheilemassa, teki hyvää. Ja huomenna lähden yhdistetylle työ- ja hauskuusmatkalle Suomenlahden toiselle puolelle. Siellä pääsee tapaamaan kivoja virolaiskollegoita :)

Heh, ilmeisesti noissa miehissä, joita olen kohdellut hieman törkeämmin, eli tyrmännyt jossain vaiheessa, on jonkinlainen jojo-mekanismi. Pari viikkoa sitten Nuori Kolli. Ja tänään tuli viesti Herra Potentiaaliselta alias Herra Äitikompleksilta: "Kaikesta huolimatta kaipaan sinua". Kääks. En ajatellut lämmitellä, mutta käytin tilaisuuden hyväksi kysyäkseni, että onko se oikeasti sinkku. Kai se sitten on.

Pitäiskö sitä yrittää olla jotenkin kivempi näille miehille? Ainakin tuolle Kirjoittaja-miehelle yritän jotenkin nätisti sanoa, etten usko, että meillä oikein synkkais. Oon ajatellut niin, että jos miehen kanssa on vaihtanut useamman mailin, eikä ole ihan dorka tyyppi, niin en vain katoa, vaan laitan viestin. Aika usein ne ei vastaa mitään, mutta tässä männä viikolla yks vastas jotenkin tosi kivasti ja tyylikkäästi siihen "sori"-viestiin.

Äh, nyt siltä Kirjoittaja-mieheltä oli tullut toinen maili perään, kun pidin yhden päivän väliä mailin kirjoittamisessa. Ääks, se jotenkin oikein matelee: "Sitä vain, että kuulisin mielelläni sinusta vielä. Olet käsitykseni mukaan pitkälti sellainen ihminen, jonka kanssa voisin mielelläni viettää aikaa. Pyydän anteeksi tätä ahdistelua, ja lupaan, ettei se enää toistu. Olet kiva, pysy sellaisena. Hali,  XXXX"

Nettimiesten Sydäntenmurskaaja! :) Kjeh, kjeh... mä olen paha ihminen. Mutta nää tyypit ei oo ees tavannut mua! Totaalikyllästymisen jälkeen alan taas löytää nettideittailun viihdearvon. Enkä mä ees mielestäni oo sortunut minkäänlaiseen pelailuun näiden miesten kanssa, ne ei vaan kiinnosta. Enkä mä itse sentään pelkän kirjoittelun perusteella noin paljon kiinny.

No onneks mä kirjottelen nyt yhden vähän coolimman miehen kanssa, joka selkeästi hannailee viestittely-tahdissaan. Eli turvallisen tavoittamattoman oloinen. Asuu kuitenkin ilmeisesti ihan mun naapurissa! Oikeastaan alan ymmärtää hyvin tuollaisen pienen alkuvarautuneisuuden päälle. Se, että toinen on heti viestittelemässä perään, kun tulee vähän väliä yhteydenpitoon, kertoo tietynlaisesta ripustuvaisuudesta, jota ei jaksais pitemmän päälle. Ja se, että mies joka on kerran tyrmätty, tulee matelemaan takaisin, ei sekään kerro ihan terveestä itsetunnosta.

Kyllä kyllästyttää

Sängyssä pyöriskelyä. Päässä ajatus siitä, että ei tässä deittailussa ole mitään järkeä. Muu elämä liian sekaisin, että minulla olisi tarpeeksi annettavaa parisuhteelle. Eri miehiin tutustuminen puuduttaa. Suorittamisen makua. En taida edes aktiivisesti kaivata miestä itselleni, jumittunut vain ajatukseen, että sellainen pitäisi olla. Eli toisin sanoen motivaatio hukassa tästä deittailusta. Kysymykseen miksi tuntuu olevan tyhjyyttään kumisevia vastauksia. Pitäisi varmaan viettää enemmän aikaa onnellisesti parisuhteessa olevien kaverien kanssa. En kaipaa edes fyysistä puolta. Vain ihmissuhteet hyvien ystävien ja perheen kanssa tuntuu merkityksellisiltä. Ajatus totaalitauosta houkuttaa, vaikka sellainen puolen vuoden nettideittailutauko. Kuis ois Daaliah?

Pelimiehestä romantikkoon

Kirjoittaja on niin kiinnostunut minusta ja niin avoin rakkaudelle. Apua, apua. Kai nyt täytyy ihan itsehillinnän harjoituksena jatkaa kirjoittelua, eikä juosta heti karkuun. Mutta onhan se epäilyttävää jos joku on noin avoimesti heti alkuun kiinnostunut. Tuohan sellainen pieni hard-to-get-fiilis mieheen tiettyä glamouria, mutta vois sitä opetella tällastakin vastaanottamaan. Menee vaan vähän toiseen ääripäähän siinä romantikko-pelimies-akselilla. Pelimiehen kohdalla sitä on alkuun kiinnostunut, mutta sitten kiinnostus lopahtaa kun se todellinen henkilö nousee pintaan ja näiden romantikkojen kohdalla... ehkä se menee toisin päin? Jos sinnittely kannattaa?

Uutta ja vanhaa

Treffit Nuoren Kollin kanssa meni vähän niinkuin uumoilinkin. Kun oma kiinnostus oli lopahtanut, niin meno oli varsin kaverillista. Aika vahvastihan noita signaaleja toiselle lähettää. Nuori Kolli voisikin olla ihan ok kaveri, mutta tämäkin tapaaminen vahvisti sen, ettei hän olisi minulle sopiva kumppani. Arvomaailmamme eroavat liikaa. Mies ei kunnioita naisia tarpeeksi. Tänäänkin hän päästi suustaan väitteen, että miehet on naisia fiksumpia. Nice.

Sain pitkän viestin Kirjoittaja-mieheltä, joka bongasi minut eilen deittipalstalta. Pisteet kotiin näistä asioista:
*osaa keskustella elokuvista
*teki minulle useita kysymyksiä
*kertoi avoimesti itsestään (ei liian! ei enää yhtään syvimpien fantasioidensa paljastajaa)
*arvomaailmaltaan varsin samanhenkinen

Muusaksi?

Nyt kun en enää usko Nuoren Kollin olevan se mulle sopiva heppu, eksyin jälleen deittipalstalle. Ihan vain vilkaistakseni parin viikon tauon jälkeen. :) Eikä mennyt kuin 10 minuuttia siitä, kun olin jälleen aktivoinut profiilini niin sain viestin potentiaalisen oloiselta mieheltä. Plenty of Fish ja niin edespäin. Joskus kyllä tuntuu, että tää mun nettideittailu on kuin suoraan jostain TV-sarjasta. Klikkaa mua -sarjan kuviot ei näistä mun kokemuksista juuri eroa :)

Ja on hassu miten näissä miehissä toteutuu draaman kaari. Yhden tyyppisen miehen jälkeen tarjolle tulee aivan uudenlainen ihminen. Kyseinen mies on minua 8 vuotta vanhempi, yhteishuoltajuudessa, kirjoittaa ammatikseen, mutta ei ilmeisestikään nälkätaiteilija. Kulttuurista ja matkailusta kiinnostunut. Ihan hyvältä kuulostaa. Olen huomannut, että minulle ei näköjään ne lapsetkaan ole ongelma nykyään. Niiden olemassaolo kertoo ainakin siitä, että miehen on pitänyt harjoitella vastuunottoa. Olisikin mukava, että mies olisi sellainen, että hänen arvomaailmaansa voisi aidosti ihailla ja kunnioittaa. 

Mies etsii muusaa, heh. Tää on KYLLÄ epäilyttävää :) 

Silmienavaaja

Huh, riitelin pari tuntia sitten vuokranantajani kanssa. Periaatekysymyksestä. Meillä ei ole koskaan ollut erityisen hyvä kemia ja nyt jälleen yksinkertaisen asian hoitaminen muuttui äärimmäisen hankalaksi ja menetin hermoni. Riitelen harvoin kenenkään kanssa ja tässä tilanteessa tämä episodi oli varsinainen silmienavaaja. Miksi minä edes ajattelen suhteen mahdollisuutta Nuoren Kollin kanssa? Toisten ihmisten kanssa synkkaa ja toisten ei. Tälle ei voi mitään. Kannattaa kerätä ympärilleen sellaisia ihmisiä, jotka saavat olosi paremmaksi, ei sellaisia, jotka tekevät sinut epävarmaksi ja onnettomaksi. Kuukausi sitten Nuori Kolli sai minut menemään syville vesille ja nyt jälleen. Voin aivan hyvin valita, ettei tämä ihminen ole osa elämääni. Luotan itseeni siinä, että tunnistan ihmisen, joka on hyväksi minulle - eikä tämä ole vain aiheetonta panikointia.

Aion kuitenkin mennä sunnuntain treffeille ja ihan hyvillä mielin. Nuori Kolli on kuitenkin hauskaa seuraa, kunhan tietää, ettei tällä ihmisellä tule olemaan sen suurempaa roolia elämässäni.

Nyt tilaukseen sellainen kiva mies - luulen, että nyt tunnistan hänet jo paljon paremmin. Tulkoon elämääni sitten kun aika on oikea :)

Miestyyppejä, joita välttää.

Sunnuntain treffejä Nuoren Kollin kanssa odotellessa lueskelin enemmän aiheesta "emotionaalisesti kypsymättömät" miehet. Aihe on mielenkiintoinen ja tieto tarpeellista kenelle tahansa sinkkunaiselle, joka tiedostaa itsessään viehätyksen "ei-tylsiä" eli hieman arvaamattomia miehiä kohtaan. Olen siis jo melkoisella varmuudella diagnosoinut Nuoren Kollin tyypiksi, jonka kannattaisi kelailla joitakin tunne-elämän juttuja läpi ennen kumppanin etsimistä.

Tämä "10 types of emotionally stunted men to avoid" -artikkeli oli minusta informatiivinen. Vapaasti käännettynä otsikko on "10 eri tunnekääpiömiestyyppiä, joita kannattaa välttää". Nämä tyypit pätevät kyllä ihan yhtä hyvin naisiin.

Näihin miestyyppeihin olen mielestäni törmännyt: 

ÄIDIN POIKA
Minun kohdallani Herra Potentiaalinen, joka piti minusta niin kovasti, koska muistutin fyysisesti niin paljon hänen äitiään. :) Miehen tärkein suhde on hänen suhde äitiinsä ja jos tässä suhteessa on jokin vinossa, se heijastuu miehen naisuhteisiin. Mies vertaa naisia aina äitiinsä ja naissuhteissaan hän käy läpi tätä suhdetta uudestaan ja uudestaan. Mies haluaa joko naisen joka on täsmälleen kuin hänen äitinsä tai täysin vastakkainen. Esimerkiksi jos äiti oli ylisuojeleva, mies haluaa hoivaavan naise tai jos äiti hylkäsi hänet, hän saattaa haluta ripustautuvan naisen. Ja samahan pätee naisiin kuten omalla kohdallani olen huomannut. ÄIDIN POJAN pitäisi ymmärtää, ettet ole hänen äitinsä ja ymmärtää oman äitisuhteensa dynamiikka - ennen kuin yrittää löytää naisen elämäänsä. Herra Potentiaaliselle pitää kyllä antaa pointsit siitä, että hän tiedosti äitisuhteensa kieroutuneisuuden. Ja itsessänikin olen tiedostanut sen, miten paljon isäsuhteeni on vaikuttanut miesuhteisiini.

EPÄVARMA NARSISTI
Nuori Kolli taitaisi mennä tähän kategoriaan, vaikka narsisti sanan viljelyä inhoankin. Tämänkaltainen mies on aluksi ylitsevuotavan itsevarma, mutta hänen kustannuksellaan ei voi leikkiä ollenkaan. Hän haluaa naisen, joka ei aiheuta hänelle harmia tai haasta häntä edes vitsinä. Jos nainen tekee näin, mies etsii naisen heikkoudet ja pudottaa naisen omalle tasolleen. EPÄVARMAN NARSISTIN pitäisi lakata leikkimästä jumalaa ja tajuta, että on ok olla haavoittuvainen ja tajuta ettei hän huijaa ketään käytöksellään. Nuori Kolli on korostetun itsevarma ja herkkä kritiikille, mutta ehkäpä hänkään ei ole ihan toivoton tapaus sillä luulen, että hän näkee minussa ihmisen, joka voi haastaa hänet ja hänen käytöksensä. Mutta plääh, en mä jaksa tollaseen projektiin ryhtyä. Meidän suhde olis yhtä tappelua, myrskyinen kuten asdfqwerty asian ilmaisi :)

SANKARI
Sankari etsii sekopäisiä naisia, jotka hän voi pelastaa ja näin välttyä käsittelemästä omia ongelmiaan. Kun nainen rauhoittuu, hänen omat tunne-elämän ongelmansa nousevat pintaan ja häen täytyy etsiä joku toinen, joka pelastaa. Etsii naista joka "tarvitsee" häntä ja johon verrattuna hän ei ole lainkaan hullu. Todellisuudessa SANKARI kaipaisi terapeuttia, joka voisi pitää peiliä hänen edessään ja saisi hänet huomaamaan omat ongelmansa. Luulenpa, että eksäni kuului tähän kategoriaan sillä hetkellä kun tapasimme. Olin itse silloin melko sekaisin ja normimies ei olisi ryhtynyt seurustelusuhteeseen silloin kanssani. Miehen eksä oli jonkin sortin itsemurhakandidaatti :) Itsekin leikin sankaria eksäni kanssa. Eksäni ei onneksi jäänyt tähän luuppiin kiinni ja on nyt hyvässä suhteessa.

ADDIKTI
Addikti etsii aina sitä erityistä fiilistä, johon addiktoitua. Jos se ei ole alkoholi, huumeet tai uhkapelaaminen, se voit olla sinä. Nainen, johon addikti ihastuu, on yleensä tavalla tai toisella saavuttamaton, naimisissa, toivoton ihastuminen tai eksä. Tunnistan tästä tyypistä miehen, jonka kanssa olin laastarisuhteessa. Olimme kaukosuhteessa, joten olin siinä mielessä saavuttamaton ja mies selkeästi sai hurjia kicksejä minusta ja hänestä tuli jollain tapaa riippuvainen minusta. ADDIKTIN pitäisi opetella elämään omillaan ja käsitellä oma taipumuksensa läheisriippuvaisuuteen.

Muut tyypit löytyvät täältä.

Artikkelin mukaan jo se on varoitusmerkki, jos miehen ensireaktio kritiikkiin on: "Sinä olet se, jolla on ongelmia. Tällainen minä olen, ota tai jätä!" Huh... juuri tähän tyyliin Nuori Kolli kommunikoi minulle kuukausi sitten.

Ei näistä mikään tyyppi toivoton ole mielestäni. Uskon, että jos näitä asioita tiedostaa, niin muuttuminen on mahdollista ja tasapainoisen suhteen löytäminen. Näin uskon myös omalla kohdallani :) Uskon, että olen nykyään enemmän sinut itseni kanssa ja myös, että minusta on tullut taitavampi tunnistamaan tunneälykäs mies ja valmiimpi sietämään tasapainoisuuteen liittyvä "tylsyys". Äh, ehkä mun pitäis vaihtaa mun sanavalintoja, korvataan sana tylsyys "vakaudella".

Oi, onpa kiva lähteä tällai avoimin mielin treffeille sunnuntaina! ;)

Rispektii

Tänään aamuna pohdiskelin sängyssä kunnioituksen käsitettä ja sen merkitystä ihmissuhteissa. Luulen, että yksi syy, miksi tunnemme Nuoren Kollin kanssa vetoa toisiimme ja jopa jonkinlaista sielunkumppanuutta, kietoutuu juuri kunniantunnon ympärille.

Mainitsinkin jo aiemmin, että kumpikin meistä on melkoisen suoraviivaisia ihmisiä, toisin sanoen olemme usein melko varmoja siitä, että tapa, jolla hoidamme asiat on paras mahdollinen. Hieman itsekeskeinen asenne siis.  Meissä kummassakin on myös mielestäni eräänlaista epäkypsyyttä suhteessa siihen, miten kohtelemme toisia ihmisiä ja miten haluamme tulla itse kohdelluksi. Toisaalta vaadimme kunnioittavaa kohtelua, mutta saatamme itse samalla kohdella toisia jopa törkeästi.

Saatan olla itse joskus melkoinen suorasuu ja suoran toiminnan ihminen. Saatan käyttäytyä epäkunnioittavasti myös passiivisesti, en vastaa maileihin tai en hoida asioita, jotka olen luvannut hoitaa. Toisaalta, minulla on myös vähäiset odotukset toisten suhteen, en odota saavani vastauksia heti tai että ihmiset aina hoitaisivat lupaamansa asiat. Mutta suoraan epäkunnioittavaan käytökseen suhtaudun hyvinkin aggressiivisesti.

Kun Nuori Kolli otti yhteyttä uudestaan, hän pyysi anteeksi juuri yliherkkyyttään ja jyrkkyyttään. Eli reaktioitaan siihen, että koki kunniansa loukatuksi. Syitä tähän oli muutamia, lähinnä se, että kritisoin hänen tapaansa esittää asioita (ja varmaan se, että peruin toiset treffit ;).

Meidän treffien välinen kommunikaatio on musta jotenkin tosi jähmeää ja kumpikin on ihan yliherkässä tilassa. Voi johtua sellaisesta suht. lakonisesta tyylistä, jota viljellään ja jota elekieli ei ole pehmentämässä. Ja kumpikin tuntuu olevan jotenkin hypersensitiivisenä sen suhteen, millä tavalla toinen ottaa yhteyttä. Nuori Kolli laittoi eilen one-linerin meidän sunnuntain treffeihin liittyen, johon mä sitten vastasin yhtä lyhyellä one-linerilla ja siihen se yhteydenpito sitten jäikin. LOL. Tyyliin, moi, oot mun mielessä, mut en osaa oikein mitään kivaa sanoa, niin sanonpa vaan Töks. Aijaa, sä sanoit töks, no mäpä sanon töks takasin. Aikuista touhua. Viime lauantaina mä laitoin vastaavan töks-viestin Nuorelle Kollille ja viestintä oli vastaavaa tökstöks-tyyliä.

Kasvokkain meillä synkkaa jotenkin tosi hyvin. Silloin se toisen vittuilu on vaan hauskaa ja kun näkee, että toinen tykkää niin, se vittuilu tuntuu vaan välittämiseltä. Koska kyllä tässä mun mielestä ihan aitoa kiinnostusta ja välittämistä on ilmassa, mutta kommunikaatiossa on parantamisen varaa. Luottamusta pitäisi olla myös roimasti enemmän. Hmm... sitähän tässä pähkäilee, että onko ihan hullua edes yrittää lähteä rakentamaan suhdetta kahden näin samantyyppisen ihmisen välille. Ex-poikakaverini oli lähes päinvastainen ihminen, hän ei suuttunut mistään ja ei ikinä purkanut stressiään toisiin ihmisiin. Mutta sekin oli raivostuttavaa. Kun ei itse ole niin jalo, niin sitä tuntee itsensä melkoiseksi ääliöksi, jos välillä tulistuu ja toinen on aina kuin laupias samarilainen.

Peloista ja isäsuhteesta

Johan on mennyt tilitykseksi tämä bloginkirjoittaminen. Ne muutamat ystävät, joille olen antanut blogin linkin, voisivat jättää lukematta, niin heillä pysyisi edes jonkin verran tervejärkinen kuva minusta. Toisaalta ystäviähän he ovat . :) Tällaisen blogin kirjoittaminen on muutenkin hassua, koska käsittelen siinä vain ja ainoastaan näitä ihmissuhdejuttuja. Oikeasti elämässäni tapahtuu paljon muutakin.

No, mutta, olen miettinyt, miksi menen taas niin syvissä vesissä ollessani tekemisissä Nuoren Kollin kanssa. Tyyppi kutittelee selkeästi joitakin tukahdutettuja pelkoja ja tunteita minussa. Kuukausi sitten kun päädyimme riitoihin, päädyin kelailemaan juttuja isäsuhteestani lähtien. Yleinen käsityshän on, että tyttären suhde isään luo useimmiten mallin sille, millaista miessuhdetta nainen myöhemmin hakee. Jos suhde oli positiivinen, niin nainen osaa paremmin tunnistaa hyvän suhteen ja hyvän miehen, ja jos suhteessa on jotain vinoutumia, niin sellainen ei niin hyvä suhde ja epäterve suhteen dynamiikka saattaa tuntua "oikealta" ja "luonnolliselta" tuttuutensa vuoksi.

Minun isäni oli alkoholisti. Hän oli alkoholisti jo nuoruudessaan, mutta oli juomatta 17 vuotta siihen asti kun olin 11-vuotias. Siihen saakka hän oli mitä parhain isä, turvallinen ja kannustava. Kannustava hän oli myös alkoholisoitumisen jälkeen, mutta ei enää niin turvallinen. Hän alkoi siis juomaan juuri murrosikäni kynnyksellä ja päällimmäinen ajatus teinivuosiltani on "mitä voin tehdä, jotta isä lopettaa juomisen", ei se onko tuo poika kiva ja tykkääköhän se minusta.Minusta kasvoi aikuinen vastuunkantaja pikavauhdilla. Ei ollut tilaa kiukutella tai teiniangstailla, kun kotona oli kaksi sekaisin olevaa aikuista, isäni ja äitini. 

Miten tämä sitten näkyy miessuhteissani? Keskeinen ajatus suhteissani tai suhteenpoikasissani on, mitä minä voin tehdä, että tämä onnistuu? Miten voin vaikuttaa siihen, että mies pitää minusta? En osaa vain olla ja minun on vaikea hyväksyä, että en voi vaikuttaa toisen ihmisen tunteisiin.

Olemalla aluksi hyvin päättäväinen ja ottamalla ohjat käsiinsä, Nuori Kolli on aiheuttanut minussa aluksi ihanan levollisuuden tunteen. Kerrankin minun ei tarvitse tehdä kaikkea työtä. Mutta kun mies on sitten ottanut vähän takapakkia, olen palannut suoraan teinivuosieni tunnetilaan: "mitä minä voin tehdä, jotta tuo mies tuottaisi taas minussa turvallisuuden tunnetta?". Uhh. Helvetti!

Epäilykset

Kirjoittaminen selventää ajatuksia, joten kirjaanpa suurimmat epäilykseni Nuoren Kollin suhteen. Olen jo useampaan otteeseen määritellyt hänet emotionaalisesti kypsymättömäksi, niin no, Nuoreksi Kolliksi.

Mies on hurmaava, sellaisella cockylla tavalla. Mutta samalla hän on päästänyt suustaan melkoisia sammakoita, etenkin asioissa jotka liittyvät ihmissuhteisiin.

1. Hän sanoi viimeksi lyöneensä "luun kurkkuun" joltain tapailemaltaan tytöltä. En edes muista kontekstia, mutta ylipäätään tuollaisen ilmaisun käyttäminen on epäilyttävää.

2. Hän mainitsi myös jonkun kesäisen tytön jääneen "roikkumaan". Eli tyttö tykkäsi, mutta mies ei sitten ilmeisesti voinut suoraan sanoa, että ei kiinnosta vaan roikutti tyttöä.

3. Mies sanoi, että hänen lähipiirissään lähes kaikissa suhteissa mies päättää asioista. Hmm, millanenkohan lähipiiri hänellä onkaan ja millaisen mallin saanut kotoa?

4. Kun kuukausi sitten varovaisesti kyselin miehen kiinnostuksesta (asetin itseni haavoituvaiseksi), miehen ensikommentti oli, että no ei kihelmöinyt ihan päästä varpaisiin. Öö, ei sitä tarvitsekaan heti kihelmöidä, mutta pitääkö se sanoa ääneen?

Hmmmm.....mmmmmm....... mennään nyt niille treffeille sunnuntaina. Olisipa hauska jos kykenisi puhtaaseen seksisuhteeseen. Tästä miehestä saisi loistavan satunnaisen sänkyseuralaisen, mutta tokkopa hänestä on kahden aikuisen ihmisen väliseen parisuhteeseen - ainakaan muutamaan vuoteen.

Pelimies + romantikko = unelmamies

Johan tänään pukkaa blogitekstiä. Ilmiselvää työntekemisen välttelyä. Eksyin tällaiseen sinkkuilua käsittelevään blogiin, jossa varsin liikkiksen oloinen mies on pohdiskellut elämäänsä ja suhteitaan useamman vuoden ajan. Sellainen ei yhtään pelimiesmäinen mies, joka pähkäilee suunnilleen samoja asioita kuin minäkin. Tuollaista blogia lukiessa tuli mieleen, että minkäslaisista miehistä minä oikein viehätynkään. Sellaiset vähän pelimiesmäisemmät, itsevarmat tyypit ovat vedonneet viime aikoina, mutta en menis sanomaan, että olisin jotenkin urautunut tämän tyyppisiin miehiin. Ehkä tuollainen miestyyppi on vaan vedonnut, kun on nettideittailun myötä törmännyt jotenkin supertylsiin miehiin myös. Eksäni, jonka kanssa olin kuusi vuotta, ei ollut yhtään pelimiesmäinen ja jälkeenpäin olen onnitellut itseäni siitä, miten hyvä maku niinkin kokemattomalla mimmillä oli. Eikä se minun laastarisuhteenikaan ollut mitenkään erityisen pelimiesmäisen miehen kanssa. Tai ehkäpä mies olikin pelimiesmäinen, mutta ei varsinaisesti käyttäytynyt niin minun kanssa. Oli aika lääpällään. Kesälläkin ihastuin yhteen "reaalielämän" tyyppiin, joka ei sopinut stereotyyppiin.

Nuori Kolli on musta ainakin jonkin verran pelimiesmäinen, vaikka asdfqwerty hieman erilaista näkökulmaa ehdottikin. Kummallakin kerralla se on ollut tunteistaan ja ajatuksistaan hyvin avoin aluksi, treffeillä tarjonnut ja "ottanut ohjat" käsiin jotenkin korostetun miehekkäästi, ottanut fyysistä kontaktia ja vähän kehunutkin (seuran laatua lähinnä). Ja sitten tosi hyvin menneiden treffien jälkeen hannaillut edellisten treffien positiivista kommentointia - tai kommentoinut kyllä niitä positiivisesti sitten kun olen itse antanut positiivista palautetta, ja siinä samassa yhteydessä sanonut, että haluaa jatkaa tapailua. Mutta kuitenkin hannaillut myönteisen palautteen kanssa just sen verran, että saa naisen hämmentymään ja pikkasen epävarmaksi. Jos ne treffit ois jotenkin kemian kannalta neutraalimmat, niin sitä positiivista palautetta ei niin kaipaisikaan.

Tällaista pähkäillessä sitä miettii, että oispa kiva sellanen mies, jossa yhdistys nuo kaksi puolta. Toisaalta, että se ois itsevarma ja ottais ohjat käsiinsä (mikä on seksuaalisesti todella sytyttävää), mutta samalla ei jättäis naista ärsyttävän epävarmuuden valtaan treffien jälkeen ja ei pelkäis näyttää, että edelleen kiinnostaa (mikä taas vetoaa naisen romanttiseen puoleen). Antais tietää, että oli kivat treffit ja pitäs yhteyttä sen verran usein, ettei tarvitsis jäädä ihmettelemään. Sellanen ois huippu mies :) Sitä odotellessa.

Itseanalyysia: Disposable Men?

Tässä on tullut harrastettua hieman enemmänkin itseanalyysia ja nyt olen ilokseni ja kauhukseni ymmärtänyt yhden puolen itsestäni näissä miesasioissa (ja muissakin). Olen äärimmäisen vaihteluhaluinen ja kyllästyn nopeasti. Käyn jutut myös läpi sellaisilla kierroksilla, että niistä tulee helposti "loppuunkäsiteltyjä". Kun siis nytkin olen muutaman päivän ehtinyt angstailla Nuoren Kollin ja minun yhteydepitoa, niin alan jo kyllästyä koko aiheeseen ja sen stressaamiseen, miten tämä juttu etenee. Mieskin on alkanut jo siirtyä mielessäni tietynlaiseen "lokeroon" ja tämän jälkeen olenkin jo vähän niinkuin "hohhoijaa". Aika karmivaa, mutta tervehenkistäkin sinänsä, että pääsen tällaisen ailahtelevaisuuden turvin turvallisille vesille tunnekoukuttumisen suhteen. Kun sitten nähdään tai jos miehestä kuuluu, niin kiinnostukseni saattaa taas herätä, jos mies ei käyttäydy lokerointini mukaisesti. Jos hänestä kuultaa aitous pienen pelailun ja emotionaalisen kypsymättömyyden läpi, ehkä olen taas innoissani. Nyt on vaan sellainen olo, että jees, mitäs kaikkea muuta kivaa tässä elämässä on :)

Ehkä mä en oikeesti oo vielä valmis "settle down", vaikka niin aina välillä itselleni uskottelen. Tai sitten se Mr. Right on vielä tapaamatta.

Rajanvetoa

No niin, kiitin miestä edellisistä treffeistä ja pyysin ihan itse toisille. Positiivisessa hengessä ilman pelkotiloja. Mies vastasi treffipyyntömailiin noin 5 minuutissa, joten kyllä se niille hinkui. Ehkä tääkin oli nyt sellasta tilien tasausta, kun pyysin sen silloin kuukausi sitten treffeille, jotka peruin, niin nyt on sekin mörkö kutistettu. Viikon päästä sunnuntaina Nuuksioon! :)

Musta kyllä tuntuu, et me tullaan vielä käymään melkosia matseja (olettaen että deittailu jatkuu) rajojen vetämisen suhteen, eli sen suhteen millaista kohtelua siedetään toiselta. Testataan selkeästi toisiamme. Saa nähdä läpäistäänkö testit ja päästäänkö niiden toiselle puolen. Toisaalta voi ajatella, että sellainen hinnailu ja toisen testaaminen on pelailua, mutta toisaalta se on tarpeellista. Niin saa selville kunnioittaako toinen tarpeeksi itseään ja sinua - ja millainen mahdollisesta suhteesta tulisi. 

Hyvä esimerkki tästä rajojen vetämisestä oli se kun sovittiin päivää seuraaville treffeille. Mies ehdotti torstaita, mut se ei käynyt mulle. Ehdotin perjantaita tai lauantaita, mutta mies ei tiennyt vielä suunnitelmistaan niille päiville ja sano että tsekattaisiin ensi viikolla.  Tähän mä sanoin, et mieluummin löisin lukkoon nyt kun perjantai- ja lauantai-illoille tuppaa tulla ohjelmaa. Mies selkeesti testasi sitä, että onko mulle ok, että hän päättää lyhyellä aikataululla, onko mun seura tärkeempää kun joku toinen meno (daa!).  En alentunut alkaa kitsoomaan tuollasesta piikistä vaan ehdotin alkuviikon päiviä. Mies ehdoti sitten sunnuntaita.  Kompromissi :) Mä tein selväksi, että en jää vartoomaan miehen mielenliikkeitä ja pitämään pe- ja la-iltaa mahdollisesti varattuna hälle ja mies ei joutunu "nöyrtymään" mun vaatimukseen valita jompikumpi noista päivistä.

Melkoista touhua :P

Onhan toi jätkä vähän tunnetasolla kypsymättömän oloinen, mutta katsotaan nyt. Itselläkin opettelua näissä asioissa. Ja tiedän "pelin hengen" ja osaan suojata itseäni toisen "pelailulta". Ja tykkään miehestä ihan aidosti ja niin se mustakin, mutta ei tässä auta mennä sen enempää ihastumaan ennen kuin ollaan tällaisesta testaamisesta päästy yli - jos päästään :)

Rakas Blogi

Täytyy muuten antaa krediittiä tälle bloginkirjoittamiselle. Tää on terapeuttista :) Ja samalla säästän perhettä ja ystäviä. Ei ole tarvetta vuodattaa heille kaikkea, kun voin kirjoitella jutut tänne. Ja tänne kirjoittelu myös selventää päätä. Tuntuu, että itsetuntemukseni näissä mieskuvioissa on parantunut roimasti jo kuukaudessa. Aika noviisihan mä loppujen lopuksi vasta olen deittailussa ja opettelen vasta ymmärtämään omia reaktioitani.

Tuntuu, että minussa on kaksi eri puolta. Olen toisaalta rauhallinen ja rationaalinen, mitä tulee esimerkiksi työelämään tai ystävyyssuhteisiin. Näissä asioissa minulla on hyvä itseluottamus. Uskon tekeväni työni hyvin ja uskon, että ystäväni pitävät minusta juuri tällaisena.

Rakkaussuhteissa sen sijaan voin käyttäytyä kärsimättömästi ja impulsiivisesti (tää on paha juttu kun käyttäytyminen "negatiivista") ja saan pahoja henkisiä krapuloita, jos teen näin. Ja kaikki tämähän on luonnollisesti yhteydessä itseluottamukseen tai sen puutteeseen ja hylkäämisen pelkoon. Ei minulla ole huono itsetunto miesten suhteen, mutta minulla on heikot hetkeni. Mutta on hienoa, että voin tulla tietoiseksi niistä, parantaa itsetuntemustani, muuttaa käyttäytymistäni  - ja näin parantaa itseluottamustani.

Ois kiva jos osais olla ylianalysoimatta ja toimia sellasten positiivisten fiilareiden pohjalta.  Voisin jopa pyytää taas Nuorta Kollia itse toisille treffeille, jos vaan onnistun tekemään sen sellasessa positiivisessa mielentilassa, sen sijaan että lähestyn pelon kautta tyyliin: "Ethän sä musta varmastikaan tykkää..." Enhän mä noiden kavereiden tai työasioiden suhteenkaan ole passiivinen, en vaan suhtaudu niihin millään tavalla pelokkaan negatiivisesti...

Ääh.

Joo-o, kolmas päivä treffien jälkeen, eikä miehestä ole vielä kuulunut Aion vaan pitää vaan pään kylmänä. Voihan tässä itsekin olla yhteydessä,  jos pääsee sopivaan mielentilaan.

Tää on kyllä ehkä mun suurimpia deittailuun liittyviä pelkoja - ettei mies pyydä uusille treffeille vaikka edelliset meni hyvin ja kiinnostuin miehestä. Käytännössähän mulle ei oo käynyt näin elämässäni kuin yhden ainoan kerran, Herra Suominostalgian kanssa. Ja itseasiassa Nuoren Kollin kanssa minä olin se joka oli pyytämässä eka toisille treffeille.. ja jotka sitten itse peruin :)

Äh päh, harmittaa kyllä jos tää juttu jumahtaa tähän taas, mutta jos niin käy, niin sille on varmasti hyvä syy. En ala itseäni soimaamaan.  Kiva joka tapauksessa huomata, että jonkin ihmisen kanssa voi synkata noinkin hyvin vaikka ei kantaisi pidemmälle. Nuori Kolli on hurmaava ja meillä on paljonkin kemiaa - mutta tietynlaisen tunnetason kypsymättömyys hänestä huokuu. Itsessänikin on tätä paljon ja siksi ehkä viehätymmekin toisistamme. Voisi olla että ruokkisimme sitä toisissamme. Itse syöksyn melkein aina pähtäpaakaa juttuihin, mutta jos on käynyt niin, ettei mies ole tehnyt samoin, olen loppupeleissä ollut aina kiitollinen. Mies on nähnyt selvemmin yhteensopimattomuuden kuin minä. Näin kävi eksäni kanssa ja niin myös Herra Suominostalgian.

A Catch?

Flickr Creative Commons by The Facey family

Olin eilen treffeillä Nuoren Kollin kanssa ja onpa hyvä mieli. Levollinen. Nuori Kolli sanoi sitä jo aiemmin, mutta tuntuu, että on tavannut sukulaissielun. Me ollaan kumpikin todella suoraviivaisia ihmisiä ja ehkä ärsyttävänkin itsevarmoja. Vaikka mies on nuorempi, niin tuntuu että hänen seurassaan pystyn relaamaan eikä minun tarvitse olla se joka on ohjaksissa. Pomotan työkseni ihmisiä ja edellisessä pitkässä suhteessa totuin olemaan se vahvatahtoisempi ja aktiivisempi osapuoli.

Keskustelimme viisi tuntia putkeen, suunnittelimme jo juttuja parin viikon päähän ja suutelimme suloisesti ennen junaan lähtöä. Voi olla tämän tytön menoa :)

Se meidän kuukauden takainen episodikin tuntuu nyt ihan järkeenkäyvältä. Siinä purkautui tietynlaiset jännitteet. Seksuaalinen jännite, aiempien suhteiden aiheuttamat ennakkoluulot ja kummankin työhön liittyvä stressi. Nyt ne on käyty läpi. Todettu, että seksi toimii loistavasti, läväytetty toisen naamalle ne pahimmat rakkaussuhteisiin liittyvät pelot ja työstressi - se on nyt helpottanut kummallakin.

Eli mielenkiinnolla odotan mitä tästä tulee :)

Nuoren Kollin paluu ja 2. treffit

Olen menossa toisille treffeille, niille ensimmäisille sellaisille. Ei, en ole käynyt pikapikaa treffaamassa jotakuta ja nyt syöksymässä kakkostreffeille. Ei, vaan Nuori Kolli on tehnyt paluun. Tämä oli se nuorempi, terävä ja sykähdyttävä mies reilun kuukauden takaa, jonka kanssa menin sänkyyn ensimmäisillä treffeillä ja jonka kanssa päädyimme hirveisiin riitoihin ennen toisia treffejä - kummankin osapuolen töksäyttelevyyden ja menneisyyden painolastien vuoksi.

Miehestä kuului, viestittelimme, sain hienoimman koskaan kuulemani anteeksipyynnön. Mutta nyt ei seksiä, ei heti.

Tauon paikka?

Kääks, nyt alkaa taas maistua puulta tämä nettideittailu. Voisin harkita profiilin pois ottamista joksikin aikaa. Ihmeissäni tajusin, että onhan tässä elämässä muutakin. Voisi keskittyä kavereihin ja harrastuksiin (niihin muihin). Ja relata vaan. 

Lueskelin Klikkaa mua -sarjan ohjaajan ja käsikirjoittajan Johanna Vuoksenmaan haastattelua, jossa häneltä kysyttiin, voisiko hän itse harkita nettideittailua. Hän vastasi, että hänelle nettideittailu on liian systemaattista. Hän uskoo sattumaan. 

Niin. Nettideittailu on raivostuttavan systemaattista. Kun yhdessä miehessä toteaa jonkun valuvian (esim. ei selkeästikään ole hakemassa vakavaa suhdetta juuri nyt) niin sitä voi seuraavaksi etsiä päinvastaisen miehen profiilin (esim. tyyliin vaimoa etsimässä). 

Ja tosiaan livenäkin voi tutustua miehiin. Sellainenkin ajatus pälkähti päähän kun huomasin miehen vilkuilevan minua junassa. 

Noh, katsotaan nyt näitä fiiliksiä. Olen todennut sen, että minun on turha tehdä päätöksiä, sillä harvoin pysyn niissä. Ehkäpä pidän vähän taukoa nettideittalusta tai sitten en.  

Herra Potentiaalinen = Herra Äitikompleksi?

Voi minua, mistä minä näitä miehiä oikein löydän? Nyt alkaa pahasti näyttää siltä, että myös Herra Potentiaalinen on muuttumassa yhden ominaisuuden mieheksi näiden aiempien miesten jatkoksi. Ja tässä ominaisuudessa onkin ainekset herkulliselle blogipostaukselle ;) 

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin tämä mies on pitänyt minua jonkinlaisena unelmakumppaninaan ja olen saanut sen mukaista suitsutusta. Ok, hän kehuu myös fiksuuttani ja mukavuuttani, mutta todellisuudessa olen hänen unelmanaisensa nimenomaan fyysisesti. Ja jostain syystä miehellä on ollut tarve avautua minulle myös fysiikkani ihailun taustoista. Olen aivan kuin hänen äitinsä! Äidin, johon hän on ollut ihastunut pienenä ja vähän vanhempanakin ( ja itseasiassa vaikuttaa siltä, että edelleenkin!). Mies on ollut tästä asiasta todella avoin minulle ja oikein hehkuttanut, että onpa ihanaa, kun on voinut jakaa salatuimmatkin fantasiansa kanssani.

Öö, joo.

Voi, Daaliah. Mikä minua oikein vaivaa?! Miksei hälytyskellot soi, jos mies jo ensimmäisen chatin aikana selittää, kuinka hot hänen äitinsä on ja kuinka hot minä olen koska olen aivan kuin hänen äitinsä. Olisi pitänyt herätä viimeistään siinä vaiheessa, kun miehen suosikkikeskusteluaiheeksi paljastuu rintani, sääreni ja sukkahousut. Mies kyllä tiedostaa, että tämä on outoa - sovimme jopa tietoisesti, että puhutaan muusta - mutta mies itsekin sanoi, että kaikki muut aiheet on tylsiä! Eikä oikein inspiroi yrittää pitää keskustelua yllä muista aiheista, kun tietää, ettei toista oikeastaan kiinnosta!

Tulipa tämäkin koettua - fetissinä oleminen. Se on sinänsä mielenkiintoinen kokemus, mutta loppupeleissä ahdistava. Toinen ei näe sinua silloin kokonaisena ihmisenä. Ei me olla vielä yhteydenpitoa lopetettu, mutta eiköhän se pian lopu. Taidankin jo mennä poistamaan profiilitekstistäni sen "sopivasti vinksallaan" kohdan - yksi ihan normaali mies mulle kiitos!

Herra Potentiaalinen

Kirjoitan poikkeuksellisesti miehestä, jota en ole vielä tavannut. Näin siksi, että päivitän blogiani nyt "reaaliajassa". En siis enää vain muistele vanhoja treffikokemuksia  - ja haluan päästä tänne raportoimaan ja fiilistelemään myös work in progress -tapauksia! :)

Olin jäänyt pari viikkoa sitten tilanteeseen, jossa omat kriteerini Herra Täydellisestä olivat tarkentuneet. Esimerkiksi kermapersemäisesti poistin duunarit pois mahdollisista deittailukumppaneista. Tässä mielentilassa aloin jälleen plarailemaan miesten profiileja. Tällä kertaa olin tosin lisännyt Ihannekumppanin lapset-osioon myös "ehkä"-sarakkeen, sillä kokemukseni mukaan aika moni näistä "ehkä"-tapauksista oikeasti haluaa lapsia. Tällä kriteerinmuutoksella miesten valikoima kasvoikin kolminkertaiseksi!

Nyt olin siis kuitenkin todella tarkkana miesten profiilien suhteen - älykäs, sanavalmis, spontaani, ilkikurinen, huomaavainen - näillä ominaisuuksilla varustettu mies, missä luuraat! Ja millaiseen profiiliin huomioni sitten kiinnittykään. Mieheen, joka kertoo hyvin vähän itsestään ja sanoo etsivänsä ainoastaan mukavaa jutteluseuraa ja joka määrittelee ihannekumppaninsa äärimmäisen laveasti muun muassa 18-60-vuotiaaksi, minkä tahansa koulutustaustan omaavaksi ja lapsistatukseltaan miksi vaan. Hänen profiilinsa on täydellinen vastakohta omalleni. Hän ei vaadi mitään ja minä luettelen yksityiskohtaisesti omat vaatimukseni.

Laitan miehelle viestin ja alamme chattailemaan. Tähän mennessä olemme chattailleet tuntitolkulla ja täytyy sanoa, että vielä yhdestäkään miehestä ei ole tullut näin hyvää fiilistä. Ja tunne näyttäisi olevan molemminpuolinen. Emme taida uskaltaa edes tavata toisiamme, kun pelkäämme hyvän menevän pilalle. Paljastui, että miehellä oli itseasiassa hyvinkin tarkka mielikuva siitä, mitä hän on etsimässä ja että satun osumaan näihin kriteereihin täydellisesti - ja mikä parasta miehessä ei ole toistaiseksi paljastunut yhtään asiaa, joka olisi ristiriidassa omien toiveideni kanssa. Mies on menestynyt ja fiksu, sopivasti vinksallaan ja "törkeä", mutta todella kiltti ja huomaavainen - ja näyttäisi aidosti pitävän minua unelmanaisenaan. Olemme samalla aaltopituudella mitä tulee esimerkiksi lapsiin, naimisiin menoon, asumismuotoon, seksiin... meillä on hyvinkin samanlaiset taustat ja samanlaiset ajatukset siitä, miten haluaisimme parisuhteen etenevän.

Tässähän on kaikki vaaran merkit! Mennä nyt ihastumaan nettikirjoittelun perusteella. Kaikkien oppikirjojen vastaista toimintaa. Ja kuitenkin on sellainen olo, että haluaisi edetä todella hitaasti, ettei ole mikään kiire ensitreffeille. Huhhuh  - mitähän tästäkin tulee!

Kelpaako?

Huomasin, että Pixie oli kirjoittanut mielenkiintoisesti kriteereistä.
Olen itsekin miettinyt paljon sitä, millaisilla kriteereillä haen miehiä nettimaailmasta. Jossain vaiheessa aloin pohtimaan, ovatko ne liian tiukkapipoisia?

Kirjoittelin lokakuun alkupuolella reilun viikon ajan miehen kanssa, jonka kiinnostuksen kohteet mätsäsivät täydellisesti omieni kanssa. Mies vain alkoi hyvin pian vaikuttaa hieman yksinkertaiselta. Ja selvisi myös, että hän ei ollut siinä ammatissa, johon oli kouluttaunut vaan simppelissä duunarihommassa. En voi sille mitään, mutta tämä on minulle major turn off. Olen itse hyvinkin kunnianhimoinen ihminen ja tiedän, että minun olisi mahdotonta kunnioittaa tarpeeksi miestä, joka ei pyri menestymään urallaan. Kirjoittelin myös aiemmin miehen kanssa, joka oli todella sympaattinen ja huomaavainen ja yhtä kiinnostunut matkailusta kuin minäkin. Mutta ammattikorkeakoulutaustasta huolimatta hän teki yli kolmekymppisenä fyysistä työtä, johon ei tarvitse minkäänlaista koulutusta. Elitisti tai snobi, ihan sama, en vain pysty lähtemään treffeille näiden miesten kanssa. Yhteiset kiinnostuksen kohteet ei vain riitä, jos mies ei ole tarpeeksi älykkään oloinen.

Hetken mietin, että pitäisikö minun laskea rimaa - mutta himpura, en mä vaan pysty. Haluan sen juuri itselleni sopivan miehen. Näiden kokemusten jälkeen halusinkin selventää itselleni, millaista miestä oikein olenkaan hakemassa. En niinkään kiinnostuksen kohteiden kautta kuin luonteenpiirteiden puolesta. Älykäs - tästä en voi tinkiä. Sanavalmis - muunlaisista miehistä en syty. Spontaani - muuten tylsistyn. Ilkikurinen - miehen on osattava murtaa asiallisuuteni tai asiat ei etene. Huomaavainen ja rauhallinen - Nuori Kolli oli kaikkea edellämainittua, mutta häneltä puuttui kyky empatiaan ja hän oli myös niin tempperamenttista sorttia, ettei meidän suhteesta olisi tullut mitään.

Kirjoitin profiilini uusiksi näillä kriteereilä ryyditettynä ja nopeasti aloinkin saada viestejä suhteellisen lupaavilta miehiltä. Mutta kuten Pixie kirjoitti, miesten sisälukutaidossa on parantamisen varaa. Minulle kirjoitteli useampi herttainen mies, jotka kaikki kokivat olevansa se juuri minulle sopiva mies. He olivat lukeneet tarkkaan luonteenpiirrelistaukseni, mutta se puhtaisiin faktoihin perustuva Ihannemies-osio oli jäänyt vähemmälle tarkastelulle. Se osio, jossa määrittelin miehen sijainnin Uudellemaalle (en Rovaniemelle tai Pohjois-Savoon), ikähaarukan max. 36 vuoteen (en 55 vuoteen), lapsettomaksi ja lapsia haluavaksi (en useamman lapsen isäksi, joka ei halua enää jälkikasvua). Eli ei auttanut muu kuin alkaa plarailemaan taas itse miesten profiileja... ja siitä kirjoitankin lisää seuraavassa blogitekstissä!

Katoamistemppu

Tein katoamistempun eli poistin blogini ilman mitään ennakkovaroitusta. Syynä tähän oli se, että nimeäni googlatessani huomasin, että tämä blogi ilmestyi hakutuloksiin! Mitä helvettiä, oli ensiajatukseni ja toinen - nyt äkkiä tämä blogi veks! Tai maine menee ja etenkin kaikki chanssit potentiaalisten deittiseuralaisten kanssa. Vuoto tapahtui blogilista.fi:n kautta. Siellä oli jossain asetuksissa oma nimeni - huhhuh! Nyt piti sitten odotella yli kaksi viikkoa, että hakukoneet eivät enää yhdistäneet nimeäni ja tätä blogia toisiinsa. Aikamoinen herätys nettiyksityisyyden haurauteen. Jo blogia perustaessa olin hieman kauhuissani siitä, että tämä blogi voitaisiin tavalla tai toisella yhdistää minuun ja näin paljon vaivaa salatakseni itseni. Enkä kuitenkaan ollut tarpeeksi varovainen.

Harmillista vain, että blogi juuri alkanut löytää lukijoita. Toivottavasti löydätte takaisin tänne :)

Mutta, seuraavaksi kirjoittelemaan uusimmat kuulumiset nettideittailun maailmasta.

Tyypittelyn tuolle puolen?

Olen todennäköisesti menossa piakkoin jälleen treffeille ja kauhukseni huomasin, että olen blogin aloittamisen jälkeen alkanut tyypittelemään miehiä jo etukäteen! Mietin näköjään jo valmiiksi, miten otsikoin kyseisestä miehestä kertovan blogikirjoituksen. Häiriinnyttävää ja suorastaan pelottavaa... ja mahdollisesti vahingollista?

Kun tiivistän miehet jälkeenpäin johonkin tiettyyn piirteeseen tai anekdoottiin (esim.Tapaus Isä tai Herra Yök), typistän heidät samalla johonkin tiettyyn ominaisuuteen. Tämä ei tietenkään anna oikeutta kyseiselle henkilölle, sillä kaikkihan me olemme yhtä ominaisuutta moniulotteisempia. Omalla kohdallani tyypittely toimiikin eräänlaisena etäännyttämisen keinona. Tyyliin: noh, en minä tuollaisesta Nuoresta Kollista välittäisikään. Tai, että se nyt oli sellainen Herra Yök. Tämä on suhteellisen harmitonta ja viihdyttävää sellaisten heppujen kohdalla, joiden kanssa tilanne on jo tsekattu ja todettu toimimattomaksi. 

Mutta entäs kun tyypittely alkaa jo ennen ensitreffejä?! Minkälaiset mahdollisuudet annan kyseiselle henkilölle muuttua todelliseksi ihmiseksi hyvine ja huonoine puolineen, jos olen jo etukäteen leimannut hänet jonkinlaiseksi jonkun tietyn yksityiskohdan perusteella? Tai ehkäpä tämä toimiikin ultimate testinä: jos se toinen muuttuu tapaamisen aikana yksiulotteisesta hahmosta moniulotteiseksi, niin ollaan oikealla tiellä.

Minä: Ihan Paras Täydellinen

Millainen profiiliteksti? Tämä on ehkä nettideittailun oleellisimpia kysymyksiä. Sitä ihannekumppania haetaan perusspeksien (ikä, koko ym) kautta, mutta sitten kun otoksen on saanut rajattua, niin huomio kiinnittyy profiilitekstiin.

Muokkasin nyt taas vaihteeksi omaa profiilitekstiäni ja on kiehtovaa huomata, miten suuri vaikutus sanavalinnoilla on. Kirjoitin profiiliin ensin, että en suhtaudu nettideittailuun kovinkaan kurttuotsaisesti, mutta että olen kuitenkin hakemassa ihan oikeaa elämänkumppania. Tunnin sisällä saan kolme viestiä varatuilta miehiltä! Uskomatonta. No, otetaan sitten nettideittailu kurttuotsaisesti! Kurvikkuuden mainitsemisen totesin jo aiemmin virheeksi. 

Oman profiilitekstin muokkauksessa voi helposti lipua neuroottisuuden puolelle. Mitä haluan korostaa, millaisen kuvan tämän asian kertominen antaa minusta? Täytyy kai vain hyväksyä, ettei täydellistä tekstiä ole olemassa ja luottaa siihen, että kyllä se persoona sieltä paistaa läpi, kirjoittipa mitä tahansa.