Johan on mennyt tilitykseksi tämä bloginkirjoittaminen. Ne muutamat ystävät, joille olen antanut blogin linkin, voisivat jättää lukematta, niin heillä pysyisi edes jonkin verran tervejärkinen kuva minusta. Toisaalta ystäviähän he ovat . :) Tällaisen blogin kirjoittaminen on muutenkin hassua, koska käsittelen siinä vain ja ainoastaan näitä ihmissuhdejuttuja. Oikeasti elämässäni tapahtuu paljon muutakin.
No, mutta, olen miettinyt, miksi menen taas niin syvissä vesissä ollessani tekemisissä Nuoren Kollin kanssa. Tyyppi kutittelee selkeästi joitakin tukahdutettuja pelkoja ja tunteita minussa. Kuukausi sitten kun päädyimme riitoihin, päädyin kelailemaan juttuja isäsuhteestani lähtien. Yleinen käsityshän on, että tyttären suhde isään luo useimmiten mallin sille, millaista miessuhdetta nainen myöhemmin hakee. Jos suhde oli positiivinen, niin nainen osaa paremmin tunnistaa hyvän suhteen ja hyvän miehen, ja jos suhteessa on jotain vinoutumia, niin sellainen ei niin hyvä suhde ja epäterve suhteen dynamiikka saattaa tuntua "oikealta" ja "luonnolliselta" tuttuutensa vuoksi.
Minun isäni oli alkoholisti. Hän oli alkoholisti jo nuoruudessaan, mutta oli juomatta 17 vuotta siihen asti kun olin 11-vuotias. Siihen saakka hän oli mitä parhain isä, turvallinen ja kannustava. Kannustava hän oli myös alkoholisoitumisen jälkeen, mutta ei enää niin turvallinen. Hän alkoi siis juomaan juuri murrosikäni kynnyksellä ja päällimmäinen ajatus teinivuosiltani on "mitä voin tehdä, jotta isä lopettaa juomisen", ei se onko tuo poika kiva ja tykkääköhän se minusta.Minusta kasvoi aikuinen vastuunkantaja pikavauhdilla. Ei ollut tilaa kiukutella tai teiniangstailla, kun kotona oli kaksi sekaisin olevaa aikuista, isäni ja äitini.
Miten tämä sitten näkyy miessuhteissani? Keskeinen ajatus suhteissani tai suhteenpoikasissani on, mitä minä voin tehdä, että tämä onnistuu? Miten voin vaikuttaa siihen, että mies pitää minusta? En osaa vain olla ja minun on vaikea hyväksyä, että en voi vaikuttaa toisen ihmisen tunteisiin.
Olemalla aluksi hyvin päättäväinen ja ottamalla ohjat käsiinsä, Nuori Kolli on aiheuttanut minussa aluksi ihanan levollisuuden tunteen. Kerrankin minun ei tarvitse tehdä kaikkea työtä. Mutta kun mies on sitten ottanut vähän takapakkia, olen palannut suoraan teinivuosieni tunnetilaan: "mitä minä voin tehdä, jotta tuo mies tuottaisi taas minussa turvallisuuden tunnetta?". Uhh. Helvetti!
Joku sanoi, että parisuhde on kuin elävä olento. Se syntyy ja kasvaa, tarviten siihen huolenpitoa, tilaa ja ravintoa. Mutta mitään elävää ei voida pakottaa kasvamaan nopeammin tai hitaammin.
VastaaPoistaEtkä ole ainoa, joka hyppii seinille, jos toinen ei soita heti takaisin. ;)
Tosin kirjoittamasi perusteella kollisi tosiaan vaikuttaa hieman kypsymättömältä, tai sitten melko epä-empaattiselta. Voisi olla aika myrskyinen suhde tiedossa..
-asdfqwerty
Vittumainen tyyppi. Harmin paikka, että se on myös kovin sytyttävää. Ja osaanhan mäkin melko vittumainen olla jos niikseen tulee. Eli jos tästä suhde tulisi, niin olisi taatusti myrskyinen! Mutta toisaalta ei se mies nyt ihan noin dorka ole, hyvinkin sympaattinen ja empaattinen hetkittäin. Voi olla tietynlaista roolin vetämistäkin ja provosointia tuollaiset kommentit - mutta nevertheless, jos tästä jatketaan ja kun alkuhämmenys/kohteliaisuus hälvenisi, niin saisi kyllä kuulla kunniansa tuollaisten letkautusten kohdalla.
VastaaPoistaJoo, kovin omalla painollaan nämä jutut menevätkin ja kun menevät niin minulla on ihan hyvä fiilis, mutta jos jumitun siihen ajatukseen, että minun pitäisi itse aktiivisesti tehdä jotain asioiden edistämiseksi, ahdistun.