Tänään aamuna pohdiskelin sängyssä kunnioituksen käsitettä ja sen merkitystä ihmissuhteissa. Luulen, että yksi syy, miksi tunnemme Nuoren Kollin kanssa vetoa toisiimme ja jopa jonkinlaista sielunkumppanuutta, kietoutuu juuri kunniantunnon ympärille.
Mainitsinkin jo aiemmin, että kumpikin meistä on melkoisen suoraviivaisia ihmisiä, toisin sanoen olemme usein melko varmoja siitä, että tapa, jolla hoidamme asiat on paras mahdollinen. Hieman itsekeskeinen asenne siis. Meissä kummassakin on myös mielestäni eräänlaista epäkypsyyttä suhteessa siihen, miten kohtelemme toisia ihmisiä ja miten haluamme tulla itse kohdelluksi. Toisaalta vaadimme kunnioittavaa kohtelua, mutta saatamme itse samalla kohdella toisia jopa törkeästi.
Saatan olla itse joskus melkoinen suorasuu ja suoran toiminnan ihminen. Saatan käyttäytyä epäkunnioittavasti myös passiivisesti, en vastaa maileihin tai en hoida asioita, jotka olen luvannut hoitaa. Toisaalta, minulla on myös vähäiset odotukset toisten suhteen, en odota saavani vastauksia heti tai että ihmiset aina hoitaisivat lupaamansa asiat. Mutta suoraan epäkunnioittavaan käytökseen suhtaudun hyvinkin aggressiivisesti.
Kun Nuori Kolli otti yhteyttä uudestaan, hän pyysi anteeksi juuri yliherkkyyttään ja jyrkkyyttään. Eli reaktioitaan siihen, että koki kunniansa loukatuksi. Syitä tähän oli muutamia, lähinnä se, että kritisoin hänen tapaansa esittää asioita (ja varmaan se, että peruin toiset treffit ;).
Meidän treffien välinen kommunikaatio on musta jotenkin tosi jähmeää ja kumpikin on ihan yliherkässä tilassa. Voi johtua sellaisesta suht. lakonisesta tyylistä, jota viljellään ja jota elekieli ei ole pehmentämässä. Ja kumpikin tuntuu olevan jotenkin hypersensitiivisenä sen suhteen, millä tavalla toinen ottaa yhteyttä. Nuori Kolli laittoi eilen one-linerin meidän sunnuntain treffeihin liittyen, johon mä sitten vastasin yhtä lyhyellä one-linerilla ja siihen se yhteydenpito sitten jäikin. LOL. Tyyliin, moi, oot mun mielessä, mut en osaa oikein mitään kivaa sanoa, niin sanonpa vaan Töks. Aijaa, sä sanoit töks, no mäpä sanon töks takasin. Aikuista touhua. Viime lauantaina mä laitoin vastaavan töks-viestin Nuorelle Kollille ja viestintä oli vastaavaa tökstöks-tyyliä.
Kasvokkain meillä synkkaa jotenkin tosi hyvin. Silloin se toisen vittuilu on vaan hauskaa ja kun näkee, että toinen tykkää niin, se vittuilu tuntuu vaan välittämiseltä. Koska kyllä tässä mun mielestä ihan aitoa kiinnostusta ja välittämistä on ilmassa, mutta kommunikaatiossa on parantamisen varaa. Luottamusta pitäisi olla myös roimasti enemmän. Hmm... sitähän tässä pähkäilee, että onko ihan hullua edes yrittää lähteä rakentamaan suhdetta kahden näin samantyyppisen ihmisen välille. Ex-poikakaverini oli lähes päinvastainen ihminen, hän ei suuttunut mistään ja ei ikinä purkanut stressiään toisiin ihmisiin. Mutta sekin oli raivostuttavaa. Kun ei itse ole niin jalo, niin sitä tuntee itsensä melkoiseksi ääliöksi, jos välillä tulistuu ja toinen on aina kuin laupias samarilainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti