Minuahan ei juurikaan pyydetä toisille treffeille, itseasiassa vain Nuori Kolli näistä nyt deittailemistani miehistä on halunnut nähdä uudestaan. Ja hän oli myös ainoa, jonka itsekin halusin nähdä ehdottomasti uudestaan. En ole toistaiseksi osannut ajatella, että minussa on jotain vikaa, vaikka miehet eivät sen kummempaa kiinnostusta osoita ensitreffien jälkeen ja vaikka naiset varmaan keskimääräisesti saavat enemmän kutsuja toisille treffeille nettideittailumaailmassakin, vaikka eivät olisi itse kiinnostusta osoittaneet.
En itse koe olevani sellainen geneerisesti "sopiva" nainen, joka herättäisi miehessä kuin miehessä halun suhteeseen, tyyliin Marilyn Monroe. En oikein edes tiedä, mitä tällaisen naisen piirteet ovat. Tuntuisi oudolta yrittää lähteä opettelemaan tietynlaista miehiin vetoavaa käyttäytymistä, kun minulla ei ole tarvetta siihen, että useampi deittailemani mies ihastuisi minuun. Riittää, että se yksi minulle sopiva ihastuisi minuun ja minä häneen. Uskon, että kun sopiva mies tulee kohdalle, asiat lutviintuvat omalla painollaan, kumpikin tunnistaa yhteyden tunteen ja haluavat nähdä vaivaa asian eteen. Näin on käynyt ennenkin. Minulla on vähän sellainen olo kuin olisin jonkun hyvin erikoisen tieteenalan edustaja, jota ei oikein voi kunnolla arvostaa muu kuin saman alan erityistuntija. Tällaisen alan edustajan on vaikea löytää työpaikkaa, mutta kun hän sen löytää, hän on juuri oikea ihminen tehtävään ja ehkäpä ainoa oikea.
Heh, tätä menoa tulen kirjoittamaan tätä blogia vielä piiiitkääään.... :)
Olen koko illan pohtinut omaa suhtautumistani ihmissuhteisiin, sekä sitä, miten se on muuttunut viimeisen vuoden aikana.
VastaaPoistaEnnen ajattelin, että ihmissuhteet solmiutuvat itsestään ja sen jälkeen ne vain ovat ja kehittyvät omalla painollaan. Kun exäni ehdotti ensimmäisen kerran avioliittoleirille osallistumista, olin lähinnä kauhistunut koko ideasta, koska suhteen ongelmien vatvominen soti koko idealistista kuvaani vastaan. Ajattelin, että moinen leiri estäisi suhteen luonnollisen kasvun! Asiat lutviutuivat kuitenkin omalla painollaan avioeroon, minkä en usko johtuneen leirien häiritsevästä vaikutuksesta, vaan siitä, että vierivän kiven suuntaa oli mahdoton muuttaa sen päästyä jo vauhtiin.
Koko jupakka kuitenkin herätti minut ajattelemaan suhteita uudessa valossa ja nykyään ajattelen, että suhde saattaa voida lutviintua omalla painollaan täydellisessä maailmassa, jossa ei ikinä tapahdu väärinymmärryksiä, ja täydellisten, ja täydellisesti toisilleen sopivien, ihmisten ollessa kyseessä. En taida pidätellä hengitystäni, tuota odottaessa..
Vaatimus on kuitenkin, että molemmat ovat valmiita työskentelemään suhteen eteen, joten nykyinen "sotasuunnitelma" on, että piiritän kiinnostavaa naista niin kauan, että saan selville, täyttyykö tämä ennakkoehto. Jos täyttyy, niin pidän kiinni kynsin ja hampain, mutta en enää ikinä aio vain istua ja odottaa, mihin, mihin suuntaan asiat keksivät lutviutua.
Minä päätän suunnan eikä kivi!
-asdfqwerty
Vau, mä olen pitkän suhteen jälkeen päätynyt melkein päinvastaiseen ajattelutapaan. Tuossa suhteessa tein kaikkeni, että asiat saataisiin oikealle tolalle, pähkäilin ja yritin puhua. Vasta eron myötä tajusin, että suhteessa oli alusta lähtien niin paljon isoja elementtejä, jotka eivät olleet kunnossa ja joihin en voinut jälkeenpäin enää vaikuttaa.
VastaaPoistaMinulle oli helpotus hyväksyä se tosiasia, että en olisi voinut muuttaa sen suhteen kohtaloa. Mutta totta on se, että jos suhteessa on kaksi ihmistä, joiden kohdalla suhteen peruselementit on kohdallaan, ja jotka tosissaan haluavat parantaa suhdetta, mikään ei ole mahdotonta.
Mutta, eikö sua ahdista ajatus siitä, että langat ovat niin vahvasti sinun hyppysissäsi ja sinun vastuullasi? Ja että suhteen eteen "tehdään töitä". Jos se suhde oikeanlaisen ihmisen kanssa ei sitten olisikaan niin työlästä? Ja se naisen piirittäminen... jos odottaisikin naista jota ei tarvitsisi niinkään piirittää vaan joka olisi hommassa alusta lähtien yhtä lailla mukana. Niin, ettei se suhde olis "sotaa", "työtä", "kiviä", "kynsiä" tai "hampaita"
En ajattele suhteen hoitamista lainkaan työläänä asiana, vaikka noilla termeillä jotenkin sellainen fiilis saattaa tullakin. Pikemminkin tuo heijastelee muutosta ja kehitystä omassa ajatusmaailmassani, jossa ennen suhteet vain syntyivät ja kasvoivat sattumanvaraisesti, ilman mitään järkevää syytä tai mallia, enkä edes juuri ajatellut niitä. Ne vain olivat.
VastaaPoistaAsioiden selvittäminen ja vastuun otto oman elämän eri alueilla on kuitenkin aina osoittautunut vapauttavaksi ja ahdistusta lievittäväksi, eikä suinkaan päinvastoin!
Olen todennut, etten monessa mielessä ole eiemmin oikeasti ottanut vastuuta elämästäni vaan olin vain antanut elämän kuljettaa ja pyrkinyt tekemään asioita, joita ajattelin muiden odottavan minulta. Kuitenkin mm. päätös lakata tekohengittämästä kuollutta suhdetta, nosti suuren taakan harteiltani. Samoin päätös alkaa aktiivisesti etsiä uutta kumppania, eikä vain odottaa, että sellainen joskus ehkä sattuu vastaan. Suhteissani aion jatkossa toimia samoin, koska laiva tuuliajolla, ilman ketään ruorissa, voi päätyä minne vain, tai upota kenenkään tietämättä.
"Faber est suae quisque fortunae"
(Jokainen on oman onnensa seppä)
Btw. Olenpa tainnut löytää oikean helmen! Mega-luokan väärinkäsitys pari viikkoa sitten avasi kunnolla keskusteluyhteydet ja viimeinkin alamme saada lankoja yhteisiin käsiimme. :D
Ja piirittämisestä.
Juuri pari postausta aiemmin totesit itse, että sinusta on luontevaa, että mies on alussa aktiivisempi osapuoli..?
-asdfqwerty
Heh, joo. Taisin puhua itseni pussiin tuon piirittämisen suhteen. :) Omalla kohdallani en oo vaan vaatinu kovin pitkään kestävää piirittämistä ja senkin aikana on ollut ihan kiva, kun mies välillä hannaillut yhteydenottoaan niin, että on ollut pakko aktivoitua itse.
VastaaPoistaKannatan myös itse rehellistä ja avointa kommunikointia. Myös silloin kun se johtanut suhteen päättymiseen.
Mä luulen, että me lähestytään tätä aihetta vastakkaisista suunnista. Mun tausta on taas ollut liiallinen vastuunottaminen ja pakkomielteinen yritys pelastaa jotain joka ei ollut pelastettavissa. Siks oon nyt niin pro "asiat omalla painollaan". Ehkä jossakin on kultainen keskitie..
Mutta anyhow, toivottavasti saatte solmut auki!
Kiitos. Solmut ovat aukeamassa todella kivasti ja on hyvä fiilis! :)
VastaaPoistaHeh. Mullekin tuli sama fiilis tämän asian lähestymisen suhteen ja veikkaan myös Aristoteleen neuvon pätevän aika hyvin, jos molemmista ääripäistä on kerran olemassa varoittavia esimerkkejä. :p
Mikähän olisi oikea sana tuolle tapailun alkuvaiheelle, ennen kuin on käyty parillakaan treffeillä.. Kultainen keskitie näyttäisi kuitenkin pätevän sielläkin. :p
-asdfqwerty