Liian nopeasti?

Ja niinhän tämä minun kriittinen mieleni herää taas eloon, niin kuin aina jos jokin asia etenee vähän liian nopeasti. Pohdin, miksi Äimistyttävä mies on niin hulluna minuun ja oli ensimailista lähtien. Hän on minusta edelleenkin hienon syvällinen ihminen, mutta näitä motiivejahan on aina hyvä miettiä. Jos miehellä on taustalla suht. traumaattisia kokemuksia ja hän kärsii niistä edelleen, niin rakastuminen voi olla oivallinen pakokeino. Tiedän sen hyvin, koska itsekin burn outin koettuani, etsin entistä kovemmin "rakastumisen kokemusta" ja etsin edelleen. Tästä tulee hieman mieleen kokemukseni Herra Potentiaalisen a.k.a. Herra Äitikompleksin kanssa, joka myös hullaantui minuun täysin. Äimistyttävä mies kertoi myös eronneensa. Olisi mielenkiintoista tietää, milloin, koska myös eronneena etsii helpotusta siihen pahaan oloon. Lisäksi olisi mielenkiintoista tietää, miksi hän etsi kumppania näinkin kaukaa. Onko kauempana oleva ihminen turvallisempi vaihtoehto, jos ei ihan vielä olekaan täysin valmis uuteen suhteeseen?

Musta ei saa kyllä romantikkoa millään, ei kahta päivää pitemmäksi :) Oon aivan liian analyyttinen ja näköjään myös epäileväinen siihen. No mutta, ei muuta kuin jotenkin nätisti kysymään mieheltä näistä asioista. Herra Potentiaaliselta en saanut mitään järkeviä vastauksia omiin kysymyksiini, ja se olikin sitten merkki siitä, että homma oli pielessä. Tässä miehessä on vähän samankaltaista maanisuutta vaikkakin noin miljoona kertaa sympaattisemmalla tavalla. Oon melkeinpä ylpeä itsestäni, kun osaan olla näinkin kriittinen heti ensialkuun. Näin ei päädy ryntäämään suhteeseen pelkän tunteen pohjalta, vaikka se tunne voikin mut hetkellisesti viedä mennessään. Tässä blogissa se korostuu, koska kirjotan tänne aina ihan hetken mielijohteesta. Saatan julistaa jonkun elämäni mieheksi ja sitten hetken tuumittuani tulla toisiin aatoksiin :)

Oon varuillani, sillä mun pitää edelleen muistaa viehätykseni noita emotionaalisesti epätasapainoisia miehiä kohtaan. Ja se, että mä oon ihan oikeasti etsimässä pitkäaikaista kumppania itselleni, sitä elämäni miestä, enkä vain muutaman kuukauden huumaa. Äimistyttävässä miehessä voisi olla vähän Addiktin vikaa, koska se suhtautuu muhun jo nyt vähän pakkomielteisesti tai hän voisi olla myös tuon artikkelin (yllä linkki postaukseen, jonka kautta artikkeli löytyy) Traaginen Tom, joka on kokenut tragedian, eikä ole onnistunut toipumaan siitä ja joka etsii naista, joka yrittää kovasti "pelastaa" häntä. Hei, mun eksähän oli myös tätä tyyppiä silloin kun alettiin seurustelemaan! Karmivan osuvia kuvauksia.

Ehkäpä ihan hyvä, että mulla on treffit torstaina ja se lauantainenkin mies tosiaan viestittelee. Voi punnita näitä vaihtoehtoja: edustusvaimoksi pikkukaupunkiin tai kerran pantu nuori mies, joka olisi fyysisesti lähellä ja taustoiltaankin samanlainen. Tai postraumaattisesta stressistä kärsivä ammattisotilas 600 km:n päästä. Hmm, jopas tämä tyypittely taas antaa mairittelevan kuvan näistä vaihtoehdoista.