Ulkonäkökriiseilyä

Tää on nyt jotenkin todella hämmentävää. Mä todellakin kriiseilen nyt mun ulkonäöstä, lähinnä painosta. Jännittävää, miten ajatus jonkun erittäin timmikuntoisen ihmisen tapaamisesta saa aikaan tällaisia fiilareita. Hmph! Mutta näköjään tällaisellekin kriiseilylle on tarvetta. Oon jotenkin tässä deittailuissa alkanu arvostamaan kaikkia mahdollisia tunneskaaloja, joita tulee käytyä läpi. Musta on jopa hienoa, että eri tyypit nostaa mussa esiin erilaisia epävarmuuksia. Sillä tavalla ne tulee käytyä läpi ja niistä pääsee ylitse.

Nuori Kolli herätteli mussa tosi vahvoja epävarmuuden tunteita ja sitten tulikin kelailtua isäsuhteita sun muita, johon liittyviä ikäviä tunteita olin haudannut. Käsitin Nuoren Kollin kautta oma kontrolloinnin ja toiseen ihmiseen vaikuttamisen tarpeeni, mikä auttoi päästämään niistä irti. Mitään ulkonäköön liittyvää kriiseilyä Nuori Kolli ei mussa herättänyt. Kai siksi, että hän oli aivan tavallisen näköinen ja ehkä myös siksi, että päädyimme harrastamaan seksiä. Ja tuo on sellainen osa-alue, jossa en ole koskaan kokenut minkäänlaista epävarmuutta ja josta olen aina saanut kehuja. Ja seksin harrastamisen jälkeen se ulkonäkö ei oo enää se juttu vaan ihotuntuma.

Mutta ulkonäkö sen sijaan, lähinnä kokoon liittyen, kasvoihini olen tyytyväinen. Olen aina ollut "iso", en mitenkään valtava, mutta aina kuitenkin ylipainoinen. Nykyään urheilun ja tyylitajun parantumisen myötä minulle on muodostunut melkoisen positiivinen ruumiinkuva. Jopa niinkin positiivinen, että se on vienyt motivaation laihduttamisesta. Leveät hartiat ja lihaksikkuus hämää osittain, mutta voisin siis kaikkien mittareiden mukaan laihduttaa 20 kg. Viimeiset kolme vuotta olenkin yrittänyt laihduttaa...huonolla menestyksellä :)

Eksääni kiloni eivät haitanneet, laastarityyppi jotain aiheesta kuittaili, mutta suitsutti muita avuja niin, ettei sen huonompaa makua jäänyt. Ylä-asteikäisenä tietenkin saanut jonkin verran myös kuittailua, niin että jonkinlainen negatiivinen muistijälki on aiheeseen liittyen jäänyt. Ja sitten on tietenkin Herra Äitikompleksin -tapaiset tyypit, jotka käy aivan kuumana tällaiseen kroppaan (lue: isot rinnat). Se palvonta olikin parasta siinä tyypissä :)

Mua nyt näköjään extrajännittää nää treffit oman ulkonäköni  suhteen. Tähän on musta neljä syytä:
1.) Komistus on todellakin komistus, sekä kasvoiltaan että kropaltaan. Sillä on niin monta kuvaa profiilissaan, että selkeesti itsekin asian tiedostaa :) Ja komistuksella ei varmasti ole puutetta ulkonäöllisesti priimoista naisista.
2.) Komistuksella ei ole harmainta aavistusta, millainen kroppa mulla on. Profiilissa on kasvokuva, eikä lainkaan painoa tai ruumiintyypin kuvailua. Mutta fiksu mies toki arvaa, että painoa tai ruumiintyyppiä ei mainita syystä.
3.) En tiedä lainkaan, millainen naismaku Komistuksella on. Ei oo laittanut mitään painorajoja profiiliin, mutta ihanneruumiintyypit menee vaan urheilulliseen asti. Oli sillä myös "-" vaihtoehtona. Ehkä mä oon sit se? :)
4.) Oon aidosti kiinnostunut tyypistä.

Noh, mitä tässä sitten voi tehdä? Treffit on torstaina.


A.) Voin perua treffit ja itkeä itseni uneen.
B.) Voin yrittää kehittää torstaihin mennessä yhtä mahtavan itsetunnon kuin isokokoisella miesmagneettikaverillani.
C.) Varoittaa miestä, et tuut sitten tapaamaan tällaisen norsun.
D.) Luottaa siihen, että viehätysvoimani ei perustu vain BMI:hini. Treffeillä tutustutaan toiseen ihmiseen, ei kaiveta mittanauhoja esille.
E.) Ajatella, että jos ulkonäköni saa miehen kiinnostuksen katoamaan, niin se ei sit vaan ollut "meant to be".
F.) Ymmärtää, että vaikka miestä ei treffien jälkeen kiinnostaisikaan, niin se ei välttämättä johdu nimenomaan ulkonäöstäni.
G.) Keskittyä pohtimaan, onko mies sellainen, josta olen itse kiinnostunut. Haluaisinko miehen, jolle liikakilot olisivat liikaa?

Joopa joo, vaihtoehdot D:stä G:hen voisivat toimia. :)