Työnetsintä vs. miehenmetsästys

Kun tässä on nyt miehenmetsästyksen ohella etsinyt myös töitä, on tullut vertailtua näitä kahta. Olen muutaman viimeisen vuoden aikana tehnyt kahta osa-aikaista työtä opiskelujen ohessa ja nyt sitten päätin luopua näistä työpaikoista löytääkseni mieleisiä kokopäivätöitä.

Toinen näistä työpaikoista on ollut juuri oman alani työtä, mutta työnantajana on ollut pieni yhdistys, jolla ei ole ollut varaa maksaa työmäärän mukaista palkkaa. Työ on ollut mielenkiintoista ja haastaavaa ja lähellä sydäntä. Mutta ei pelkän innostuksen varassa voi tehdä tuollaisia työmääriä kovin pitkään ja kun yritin, sain burn outin. Tämä työpaikka todella tarvitsee minua ja "haluaisi" minut ja minäkin haluaisin olla siellä töissä, mutta se ei pysty tarjoamaan kokopäiväduunia.

Suhteeni Tekstihurmaajaan on ollut vähän tämäntapainen. Mies on hurmaava ja rakastettava, mutta hänellä ei ole resursseja antaa minulle sitä mitä tarvitsen. Se harmittaa häntä, mutta näin vain on. Aivan kuin tuo pieni yhdistys, joka mielellään palkkaisi minut kokopäivätöihin, mutta rahaa ei vain ole tarpeeksi. Enkä minä voi tehdä kokopäiväduunia, jos saan vain osa-aikaisen palkan. Niinkuin minä en voi omistautua Tekstihurmaajalle, kun hän pystyy antamaan vastineeksi niin vähän. Tai toisin päin ajatellen. Minulla on auki Herra Oikean pesti, joka on kokopäiväduuni ja jota ei voi hoitaa etätyönä. Tekstihurmaaja on nyt sellaisessa elämäntilanteessa, että pystyy vain osa-aikaduuniin. Vaikka me kumpikin niin toisistamme pidämme.Voi sinua Tekstihurmaaja! Miksi hait Herra Oikean paikkaa juuri nyt kun et pystynyt niitä saappaita täyttämään...

Sitten tämä toinen osa-aikaduuni. Siinä on ollut palkka ja työmäärä kohdillaan ja olen saanut riittävästi tukea työssäni. Työ vain on sellainen, etten sen parissa pysty enää kehittymään, enkä voisi siinä jatkaa tämän pidempään. Nyt sama työnantaja voisi mahdollisesti tarjota minulle kokopäivätöitä eri  pestissä. Tämä työnantaja olisi tuttu ja turvallinen vaihtoehto. Mutta sydämessäni tiedän, ettei tämä työ kuitenkaan ole se oikea minulle. Se ei ole täysin omaa alaani ja hieman tylsää. Tähän työpaikkaan voisin kuitenkin helposti jämähtää, koska palkka on ok ja työyhteisö mukavahko. Miesmaailmassa tämä olisi se mies, jolla on paperilla kaikki speksit kohdillaan, mutta joka ei kuitenkaan sytytä. Voisin kuitenkin totuttautua ajatukseen, että tämä mies on hyvä vaihtoehto. Vakaa ja turvallinen.

Mutta mutta... jos sittenkin on olemassa se työpaikka, joka pystyy tarjoamaan minulle kokopäivätöitä ja juuri sellaisen pestin, josta olen aina haaveillut. Ja jos sittenkin on se mies, johon voin suhtautua intohimoisesti ja joka pystyy olemaan minulle se Herra Oikea.

Minun oli päätettävä lopettaa nuo kaksi osa-aikatyötä, sillä jos olisin sitoutunut niihin nyt, olisin ollut niissä kiinni taas vuoden eteenpäin. Nyt minun on ollut myös pakko hakea töitä aktiivisesti. Jos minä nyt jämähtäisin tähän kuvioon, että odotan ja odotan, tapahtuisiko Tekstihurmaajan suhteen edistymistä - saako mies elämänsä siihen kuntoon, että voisi viedä suhdettamme eteenpäin - olisi melkein sama asia kuin osa-aikaduuneissa roikkuminen. Saat siitä sen verran rahaa, että pysyt hengissä mutta tarpeitasi se ei tyydytä, olipa työ kuinka mielenkiintoista tahansa. Ja kun et tiedä, milloin asiat tulevat muuttumaan vai muuttuvatko ollenkaan, turhaudut. Etkä kuitenkaan kunnolla katsele ympärillesi ja etsi muita vaihtoehtoja. Karmein vaihtoehto on se, että tästä osa-aikaduuneilusta tulee pysyvä järjestely. Jossain vaiheessa saatatkin tajuta, että saattaisit olla tyytyväisempi ja tulla paremmin toimeen työttömänä. Vähän niinkuin saattaa olla parempi vaihtoehto olla ilman miestä kuin epätyydyttävässä suhteessa.
  
Olen hakenut töitä ilmoituksiin vastaamalla ja toistaiseksi en ole päässyt edes haastatteluihin (olikohan näitä paikkoja nyt kolme). Nyt perjantaina on haastattelu työpaikkaan, jonne pääsisin ns. suhteilla. Tuttu ihminen on nyt edennyt urallaan siihen pisteeseen, että voisi palkata minut. Kyseessä on unelmaduuni ja koska kyseessä ei ole avoin haku, mahdollisuuteni saada työpaikka on hyvät.

Tuo nettideittailu vertautuu mielestäni noihin työpaikkailmoituksiin vastaamiseen. Periaatteessa mahdollisuudet siihen, että saat tätä kautta unelmaduunin on olemassa, mutta käytännössä mahdollisuudet on pienet. Tarjonta ei kiinnosta. Tai hakijoita on paljon ja erottautuminen on hankalaa. Suhteilla töiden löytäminen taas on vähän sama kuin miehen löytäminen kavereiden tai harrastuksen kautta. Silloin sinut tunnetaan jo ennestään, etkä ole vain yksi monista. Luottamus on myös vahvemmalla pohjalla, koska olette tunteneet pidempään tai teillä on yhteisiä ystäviä. Laitoin nyt tuon profiilin tuonne nettiin vähän samalla ajatuksella kuin vastatessani työpaikkailmoituksiin: teenpähän ainakin jotain asiaa edistääkseni. Mutta jotenkin minulla on sellainen kutina, että löydän sen puoliskoni jotenkin muuten,

Back to Basics

Nyt sen sitten tein. Laitoin profiilin takaisin deittipalstalle. Sillä en minä vieläkään ole löytänyt sitä mitä olen etsimässä. En halua tyytyä kompromisseihin vaan haluan oikean suhteen ja ihan oikean poikaystävän ja olisi tämä blogikin sitten url-osoitteensa mukainen eli Nettideittiblogi. Wish me luck :)

Diplomaattinen dilemma

Oh yeah! Welcome back social life.

Mä olen ryöväämässä takaisin mun eksän kaveripiiriä. Kansainvälistä, akateemista sakkia, joihin tutustuin eksän kautta, mutta joihin tuli ikäänkuin pakkoero pari vuotta sitten. Ja se oli ehkäpä se surullisin asia siinä erossa. Nyt tämän uuden harrastuksen kautta (joka oli myös eksän harrastus) olen palannut "piireihin" ja nyt sitten alan saada kutsuja erinäisiin juhliin.  Aivan loistavaa, koska nuo on todella mukavia ihmisiä ja jotenkin nuo vähän menevämmät kaverit ovat joko rauhoittuneet tai lähteneet maailman ääriin. 

Yksi kammotus on vain kohdattava. Eksäni alkoi seurustella puoli vuotta eromme jälkeen samaan kaveripiiriin kuuluvan ihmisen kanssa ja he ovat nyt kihloissa. Todella mukava ihminen, omakin tuttuni, mutta sitä "kohtaamista" ei ole vielä ollut. Olen tavannut eksää kyllä eron jälkeen mutta en tätä tuttavaa tässä "uudessa roolissa". Kohtaaminen olisi ehkä jotenkin helpompi jos itse seurustelisi. Nyt se on sellainen, "Ai kappas, viimeksi kun nähtiin mä seurustelin tuon sun kihlattus kanssa. No mitäs teille kuuluu?" -kohtaaminen. Argh! Kohtaaminen ois kuitenkin parempi saada pois alta, koska muuten tulee sellainen välttelykierre. Eivät kehtaa tulla samoihin bileisiin, kun näkevät, että minä olen tulossa (mä olen kuitenkin sen verran rämäpää, etten jättäisi menemättä vaikka olisivat hekin menossa). Sitten se vasta kunnon kaveripiirin kaappaus olisikin! Eikä mulla oo kuitenkaan mitään kaunoja (kai). Paitsi ehkä tietenkin se, että me junnattiin kuusi vuotta paikallaan suhteessa, eikä mies saa sanottua juuta tai jaata tulevaisuudensuunnitelmista ja sitten seuraavan kanssa mennään kihloihin puolessa vuodessa. Eli tää klassikko :)

Vinkkejä? Oletteko olleet koskaan samassa tilanteessa?

Tahdommeko toisiamme?

Kuuntelen taas Anna Puuta. Tällä kertaa puhuttelee biisi Uskomaton juttu.

Miltä tuntuu nyt?
Vaikea sanoa
puoliksi unta ja puoliksi satua
----
Mistä tuulee nyt?
Mahdoton sanoa
----
Uskomaton juttu, kertakaikkiaan.

Mitä aion nyt?
Ei mitään hajua
ehkä tää kaikki on eilistä huomenna
huulilla ensimmäinen suudelma.

Oloni on ehkä samalla tavalla hämmentynyt mutta mieleni on kirkkaampi kuin kuukausiin, ehkä vuosiin. Olen oppinut tuntemaan itseäni paljon paremmin, oppinut tuntemaan rajani. Minulla on ehjä olo.

Miltä tuntuu nyt? Mistä tuulee nyt? Mitä aion nyt? Nämä on ehkä ne erityisesti rakkauselämään liittyvät kysymykset. Voi olla, että nyt ensimmäistä kertaa tunnen oloni tasapainoiseksi ja onnelliseksi tässä ja nyt, itseni kanssa, miehestä ja miehistä riippumatta - tai ehkäpä heistä huolimatta. Jos totta puhutaan, olen kokenut rakkaussuhteet aina jollain tapaa ahdistaviksi. Mitä se toinen ajattelee ja tuntee, tuleeko tästä mitään, pitäisikö minun toimia eri tavalla? Voi olla, että olen valmis päästämään irti noista kysymyksistä ainakin vähäsen. Muuten kokonaan, koska sitten loppuisi tämän blogin kirjoittaminen!

Me ollaan Tekstihurmaajan kanssa jonkinlaisessa taitekohdassa. Luulen, että kumpikin voi nyt paljon paremmin kuin joulukuun puolessa välissä, jolloin Tekstihurmaaja oli selkeästi onneton - erosta ei ollut pitkä aika, hän nukkui huonosti ja näki painajaisia. Minäkin olin vielä burn outin kourissa ja harrastin nettideittailua lähes pakonomaisesti. Se oli eräänlainen pakokeino, vähän niinkuin tämä bloginkin kirjoittaminen. Minä kaipasin stoppia tuohon sarjadeittailuun ja uutta energiaa ja Tekstihurmaaja pakoa pahasta olosta. Jostain luin, että rakastuminen syntyy muutoksen tarpeesta. Jokin siinä aiemmassa elämäntilanteessa ei tyydytä.

Entä nyt sitten? Minä voin paremmin ja niin voi varmasti Tekstihurmaajakin. Olemme auttaneet toisiamme voimaan paremmin. Siksi sellainen "urgency" ja rakkauden huuma ei ole enää tarpeen. Enää ei ole tarvetta paeta, kun olo on jo hyvä siinä omalla paikallaan. Vieläkö me tarvitsemme toisiamme? Tai nyt kun emme enää tarvitse, tahdommeko me toisiamme?

Onnen ainekset ja ripaus vatvomista

Onpa ollut hyvä viikko. Tällä viikolla on moni mietityttänyt asia loksahtanut kohdalleen. Rahatilanteeseen tuli helpotusta. Sain kutsun hyvin potentiaaliseen työhaastatteluun. Olen löytänyt itselleni sopivan työskentelyrytmin ja unirytmikin on vakiintunut. Olen oppinut erottamaan työajan ja vapaa-ajan. Syön hyvin ja liikun tarpeeksi. Olen ollut erittäin sosiaalinen, pitänyt yhteyttä ystäviiin ja menin toisen kerran uuden harrastuksen pariin eli sitä voi alkaa kutsua harrastukseksi. Onnen ainekset alkaa olla kasassa :)

Niin, ja olen löytänyt jonkinlaisen kompromissin suhtautumisessani Tekstihurmaajaan. Itseasiassa hyvin paljon on auttanut se, että muut elämän osa-alueet alkaa olla balansissa. On tehnyt hyvää pitää muutama päivä taukoa yhteydenpidosta ja keskittyä ihan muihin asioihin. Pidän miehestä edelleen, mutta hänellä ei voi olla niin suuri rooli elämässäni kuin on ollut viimeiset 1½ kuukautta. Haluan olla yhteydessä mutta harvemmin ja koska tuo yhteydenottamisen balanssi vatvotuttaa minua, niin pidän sitten vain kiinni yksinkertaisesta säännöstä: voin olla keskustelunaloittaja joka toinen kerta. Itse asiassa, nyt kun mietin, Tekstihurmaaja on viimeisen viikon aikana aloittanut keskustelun kolme kertaa ja hän aloitti sen edellisen kerran. Eli hänen näkökulmastaan olen ollut varmaan hyvinkin passiivinen :) En oikein tiedä, miksi tästä asiasta jotenkin hermostuin. Varmaan siksi kun joinakin kertoina kun olen ottanut yhteyttä, mies on ollut puuhailemassa jotain muuta yhtäaikaa, eikä ole ehtinyt kunnolla juttelemaan. On tullut sitten sellainen olo, että hänen pitäisi olla keskustelualoittaja kun on kerran niin "kiireinen". Mutta itseasiassa viimeksi, kun hän aloitti juttelemisen, en ehtinyt itse jutella kun olin skypessä kaverin kanssa yhtäaikaa. No mutta, nyt minun tekee taas mieli jutella hänen kanssaan, joten en tee asiasta sen isompaa numeroa ja aloitan itse keskustelun. Sitten keskustellaan seuraavan kerran kun hän haluaa.

Ikuisesti Nuori ja Tasapainoton

Haluan jakaa teille tämän videon, jossa on jotenkin todella herkkä ja hieno tunnelma. Siinä on siis leikattu lukuisia kuvia ja videoklippejä Marilyn Monroesta peräkkäin ja kuvamateriaali on rytmitetty Alphavillen Forever Young -biisiin (1985). Upea leikkaus ja kameraefektit!

Marilyn on minusta todella kiehtova persoona ja tällaisena tunne-elämältään ei ihan kaikkein tasapainoisimpana naisena sitä jollain tapaa samaistuu häneen.

Yhteydenpidon dynamiikasta

Eilen ja tänään olen pohtinut yhteydenpidon dynamiikkaa (mulla on näköjään tällaisia pohdiskeluteemapäiviä, vaikuttaisko blogin kirjoittaminen...). Kaikissa suhteissahan ideaali olisi se, että yhteydenpito menee suunnilleen tasan. Silloin kumpikin panostaa suhteeseen yhtä lailla eikä kummallekaan jää epäselväksi, kiinnostaako ystävyys toista.

Olen itse ollut melko laiska yhteydenpitäjä ystävyyssuhteissa, mutta tämä ei ole tarkoittanut sitä, eikö jokin tietty ystävä olisi tärkeä.Viime aikoina olen aktivoitunut yhteydenpidossa ja se on mielestäni parantanut ystävyyssuhteitani huomattavasti. Siskolle soittelen jatkuvasti ja useammin kuin hän minulle, eikä tämä oikeastaan häiritse, koska se on jumissa mun kanssa (hehheh) ja sanoo kyllä jos olen rasittava.

Mutta sitten nämä miessuhteet. Näissähän se yhteydenpito ja se kumpi ottaa yhteyttä on varsinainen kuuma peruna ja loputtoman vatvonnan aihe. Ja loppupeleissä juuri tämä yhteydenpidon dynamiikka ja tasapuolisuus määrää suhteen etenemisen.  Nyt kun mietin taaksepäin eksäni ja minun yhteydenpidon dynamiikka, niin se oli suoraan sanottuna aivan p*******stä eli 80% minun harteillani. Jos olisin fiksuna tyttönä kiinnittänyt tähän huomiota, mitään suhdetta ei olisi varmaan edes syntynyt. Laastarisuhteessani oli ihan parasta se, että yhteydenpito oli täydellisessä balanssissa eli yhteydessä oltiin suunnilleen yhtä paljon kummankin aloitteesta.

No voitte tietekin arvata, että jokin asia Tekstihurmaajan kanssa mietityttää. Dynamiikka on mennyt suunnilleen niin, että mies on ollut online koko päivän ja minä olen joskus illankähmeessä loggaantunut sisään ja sitten moikannut miestä ikäänkuin huoneeseen sisäänastuessani, koska en sitä mailia käyttänyt muuhun kuin hänen kanssaan chattailuun. No nyt sitten, kun halusin, että ollaan ns. kavereita ja lisäsin hänet kaveriksi normimailin puolelle, onkin niin, että minäkin olen online lähes koko päivän, eikä kumpikaan enää selkeästi "astu huoneeseen". Nyt sitten olenkin jotenkin todella tarkkana sen suhteen, etten minä ole aina se keskustelun aloittaja. Tuosta pitkästä parisuhteestani jäi niin pahat kammot asiasta, enkä jaksa enää yhtään suhdetta, jossa en voi olla varma toisen aktiivisuudesta. Kuitenkin Tekstihurmaaja on varmaan jo tottunut siihen, että minä aina aloitan keskustelun.

Mutta nyt tässä tilanteessahan tästä voi kehitellä kunnon vatvomisen aiheen. Varsinkin nyt kun minun aloitteesta madallettiin odotuksia tämän yhteydenpidon suhteen ja päätettiin jatkaa tutustumista ilman "paineita". Eilen illalla oli sitten ensi kertaa ilta jolloin ei juteltu vaikka kumpikin oli online. En vaan halunnut olla se, joka aloittaa keskustelun. Ehkä tää on joku testi. Testaan, osaanko oikeasti suhtautua Tekstihurmaajaan kuin kaveriin. Tai ehkä testaan miehen "kiinnostusta". Joten, lapsellisesti, päätin nyt sitten että herra saa luvan aloittaa seuraavan keskustelun.

PS: Yhteydenpitoon liittyen. Juhuu! Just tuli soitto, että pääsen työhaastikseen unelmaduuniin maanantaina. Olin jo ehtinyt melkein luovuttaa kun ei viikkoon kuulunut. 

PS: YLEX.ssä puhutaan ovuloivista naisista ja ovuloinnin vaikutuksesta naisen miesmakuun. Silloin vetoaa sellainen maskuliininen alfa-uros. Ja huhhei, kaivoinpa kalenterin esiin. Nii-in, viime sunnuntainen episodi sattui juuri näille päiville! Kiva olla tällä tavalla ruumiinsa orja.

Waiting for Godot

Ääh puuh, tasapainoista juu, mutta myös tylsää. Mun elämä on tällä hetkellä yhtä odottelua. Odotan, että potentiaalisista työpaikoista kuuluisi. Odotan, että paino tippuu. Odotan, josko Tekstihurmaaja olisi valmis etenemään johonkin suuntaan. Mun lyhytjännitteinen luonteeni kaipaa actionia! Jos kaikenlaisiin persoonallisuustesteihin on uskomista, olen Innostunut Suunnittelija -  seurallinen, vaihtelunhaluinen, idearikas ja spontaani.Tästä luonteesta on johtunut se, että viimeiset 10 vuotta tein lähes 3 ulkomaanreissua vuodessa ja opiskelin ja tein kahta osa-aikatyötä yhtäaikaa.

Tällä hetkellä mun elämässä ei ole vaihtelua, ei ole mitään selkeää kiintopistettä, jonka ympärille suunnittelisin asioita ja mun elämä ei todellakaan ole spontaania (jos viime sunnuntaista ei lasketa). Mutta tiedän, että tämä on jollain tapaa hyväksi minulle, luonteenkasvatusta. Yksi burnout ja taloudellinen vararikko tarvittiin tämän tajuamiseen. Nyt sitten etsin pysyvämpiä ratkaisuja ja tavoittelen asioita, joita saattaa joutua hieman odottelemaan. Yhtä mieluista työpaikkaa, yhtä kunnon miestä, pysyvää painonpudotusta.Onko tämän odottelun vain oltava näin hemmetin tylsää?!

Tyyntä myrskyn jälkeen

Onpa nyt sitten jotenkin tasapainoinen olo. En uskalla väittää, että tämä olisi pysyvä olotila (muistellaanpa sunnuntaita) mutta ihan kuin asiat alkaisivat loksahdella kohdalleen. Olen saanut talouteni tasapainoon, olen toipunut burn outista, uusien töiden löytyminen näyttää mahdolliselta, olen aloittanut uuden harrastuksen, jonka kautta olen löytänyt samanmielisen "porukan", jonka kanssa hengata (tällaista kaipasin pitkään!), ruokavalioni on balanssissa ja paino tippuu. Odotukseni Tekstihurmaajan suhteen ovat realistiset ja huomaan vilkuilevani muitakin miehiä tuolla IRL. Perhe, kaverit ja ystävät ovat edelleen ihania. Ja mikä hurjinta, olen alkanut nauttia arjesta, kodista, teenjuonnista, sanomalehden lukemisesta... Se jos mikä on ennenkuulumatonta. Kesäkuussa 30 vuotta täyttävä Daaliah saattaa olla aavistuksen tasapainoisempi otus. 

Ystävyydestä ja rakkaudesta

Tänään pohdin ystävyyden ja rakkauden/ihastumisen eroa. Googlettamalla löytyi tällainen pläjäys:

Friendship is a quiet walk in the park with the one you trust.
     Love is when you feel like you are the only two around.

 

Friendship is when they gaze into your eyes and you know they care.
     Love is when they gaze into your eyes and it warms your heart.

Friendship is being close even when you are far apart.
     Love is when you can still feel their hand on your heart
     when they are not near.

Friendship is hoping that they experience the very best.
     Love is when you bring them the very best.

Friendship occupies your mind.
     Love occupies your soul.

Friendship is knowing that you will always try to be there
     when in need.
     Love is when you will give up everything to be at their side.

Friendship is a warm smile in the winter.
     Love is a warming touch that sends a pulse through your heart.

Love is a beautiful smile to which nothing compares:
     A tender laugh, which opens your heart,
     A single touch that melts away your fears,
     A smell that reminds you of the tenderness of heaven,
     A voice that reminds you of the innocence of youth.

Friendship can survive without love.
     Love cannot live without friendship.

Rakkaus/himo/ihastuminen ilman ystävyyttä on minusta hataralla pohjalla. Siihen liittyy silloin tietynlaista pakonomaisuutta ja vaateliaisuutta. Siinä kytee mustasukkaisuuden ja pelon siemen. Tämä ajatuskulku oli minulle jotenkin todella avartava, sillä niin usein olen ihastunut ennen ystävystymistä. Nyt alan nähdä hienouden siinä, että ensin on ystävyys ja sitten ehkä jotain muuta. Koska sitten jäljelle jää joka tapauksessa ystävyys. Jos rakentaa pelkän rakkauden/himon/ihastumisen varaan, ei pohjalla ole mitään jos nuo tunteet katoavat. 

Kiitollisuus

Olen taas eilen jutellut viisi tuntia Tekstihurmaajan kanssa. Musiikista, ruuasta, työnhausta, tv-sarjoista, homoudesta, fundamentalismista. Vitsaillut ja puhunut syvällisiä. Minä pidän tästä ihmisestä, nimenomaan ihmisenä en vain miehenä. En siksi, että saan häneltä ihailua tai rakkaudentunnustuksia, seksiä tai suuria lupauksia. Vaan ystävänä, sielunkumppanina. Tapaammeko, tuleeko meistä pari? En tiedä, mutta juuri nyt olen kiitollinen, että elämässäni on joku joka välittää ja kuuntelee. 

1 + 1 = 3 ?

Mun aivoissa on tapahtunut jonkinlainen nytkähdys. Näen asiat aivan toisin kuin ennen. En ole ennen osannut ajatella, että on sellainenkin mahdollisuus, että on useampi kuin yksi mies ja että näillä miehillä on erilaiset roolit elämässäni.

Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että haluan löytää miehen, joka pystyy tarjoamaan minulle kaiken oleellisen. Ihminen, jota kunnioitan, josta välitän, jota haluan ja rakastan. Mutta juuri nyt kun olen tilanteessa, jossa ei ole yhtä miestä, joka tarjoaisi koko paketin - saattaisi hämmentävästi ollakin kaksi miestä. Tekstihurmaaja, joka välittää minusta, keskustelee kanssani ja jota kunnioitan ihmisenä ja Nuori Kolli, jolta en saa ymmärrystä, sympatiaa mutta suoraviivaista seksiä kyllä halutessani. Harkitsen siis tosissani tämän kuvion jatkamista.

Tekstihurmaaja ja Nuori Kolli ovat kotoisin lähes samoilta seuduilta, mutta ihmisinä täysin vastakkaiset. Kumpikin vetoaa minuun hyvin eri tavoin. Nuori Kolli on niin ilahduttavan törkeä, ettei hänestä voisi edes ajatella seurustelukumppania - sepä tekisikin hänestä turvallisen vaihtoehdon puhtaan fyysiseen kanssakäymiseen. Tekstihurmaaja taas on huolehtivainen ja kohtelias, lämminsydäminen ja herkkä. Sellainen ihminen, jonka kanssa voisi ajatella viettävänsä loppuelämänsä. Sellainen ihminen, jolle haluat kertoa ensimmäisenä, kun jotain merkittävää tapahtuu elämässäsi ja jota jopa oikeasti kiinnostaa. Tästä Tekstihurmaajan jutusta voisi joskus hyvinkin kehittyä jotain vakavampaa, sillä henkinen yhteys on vahva.

Kumpaakin tarvitaan, jotta en ala laittamaan liikaa odotuksia jommankumman harteille.Tekstihurmaajan olemassaolo mahdollistaa sen, että en edes kaipaa sen kummempaa henkistä yhteyttä Nuorelta Kollilta ja Nuoren Kollin olemassaolo pitää suhtautumiseni Tekstihurmaajaan sopivan kevyenä.

Ainoa ongelma tässä järjestelyssä on se, että voisin olla siihen liian tyytyväinen. Lakkaisin kokonaan tavoittelemasta oikeaa, kokonaisvaltaista suhdetta yhden miehen kanssa. Niinpä - pidän silmäni auki! :) 

Päivän 16745. postaus

Voi tuota suloista Tekstihurmaajaa. Hän tässä illalla innokkaana halusi kuulla mun viikonlopun tekemisraporttia. Kuule, tuossa 6 tuntia sitten panin miestä, joka on musta ärsyttävä mutta osaa asiansa. Mutta en tiedä, jotenkin tuokin episodi oli ehkä ihan paikallaan. Se sai mut laittamaan tämän Tekstihurmaaja-jutun perspektiiviin. Että tässä ihan oikeasti vasta tutustutaan ja että olen sinkku. Juttelin Tekstihurmaajalle noista mun odotusten alentamis ajatuksista ja hän oli ihan sillai, että noin hän itsekin asian ajatteli. Otti mielellään Herra Sielunkumppanin viitan ja että siitä sitten suuntaan tai toiseen liikutaan ajan kanssa. Huh helpotus. Nyt on jotenkin sellainen olo, että ehkä tämä tilanne on hallinnassa ja jotenkin kestävällä pohjalla. Mä olen sinkku, joka voi rauhassa katsella ympärilleen ja kutsua kotiinsa ihan kenen tahansa fuck buddyn. Mutta enmä nyt noista miesseikkailuista aio Tekstihurmaajalle vouhkata enkä taida ainakaan ihan heti mitään profiiliakaan pistää deittipalstalle.

Tuo Tekstihurmaaja. Hän on jotenkin todella kunnioitettava ihminen ja loppupeleissä hyvinkin tasapainoinen. Mukavaa kun on tuollainen ihminen ystävänä. Ja Nuori Kollikin, puutteistaan huolimatta, on hänelläkin roolinsa. Vaikkapa muistuttamassa siitä millaisen ihmisen kanssa sitä pitemmällä tähtäimellä haluaa pariutua. 

Aaaargh!

Juuri nyt mä en kestä itseäni!!! Tää on turhautumapäivä, ärsytyspäivä, kriisipäivä ja päivä absurdeimmasta päästä!  Tuttuja kiellän lukemasta ja vierailta pyydän anteeksi. Mutta tätähän varten tämä blogi on - tänne mä Tilitän! Perhanan perhanan perhana. Mikä mua nyt oikein pohjimmiltaan pännii ja vaivaa? Mä en oo ikinä kutsunut jotakuta kotiini ainoana ajatuksena, että nyt, tyydytä mut. Mies tekee työtä käskettyä, mutta ei, olen entistä turhautuneempi. Ei, en ajattele Nuorta Kollia, en kadu tuota kohtaamistamme.

Mua ärsyttää Tekstihurmaaja. Mua ärsyttää, että joku pyytää mua olemaan kärsivällinen, se että joku haluaa edetä hitaasti. että joku uhmaa mun lyhytjännitteistä kaikki-mulle-heti-maailmankuvaani. Nuori Kolli ei ärsytä, koska hän antoi mulle juuri sen mitä halusin jopa nopeammin kuin halusin. Tekstihurmaaja on kuin opettaja tai vanhempi jota tekisi mieli potkia, auktoriteetti jonka säännöt ärsyttää.

Voi perhanan perhanan perhana. Tiedättekö, tää kuvio Tekstihurmaajan kanssa ahdistaa  - se ei sovi mun luonteelle, se haastaa mut. Ja sittenkin, onko se juuri sitä mitä tarvitsen? Tarvitsenko jonkun, joka pakottaa minut hidastamaan? Hukkaanko aikaani vai onko tämä tämän arvoista? Mä en tiedä, mä olen ihan sekaisin.

Kävin eilen katsomassa elokuvan Shame, joka kertoo miehestä, jolla on seksiaddiktio. Hän ei kykene solmimaan merkityksellisiä ihmissuhteita vaan suhtautuu seksiin täysin välineellisesti. Lähemmäs nelikymppisen miehen pisin suhde on ollut 4 kuukautta. Siinä vasta lyhytjännitteisyyttä. Elokuvan aikana mies hajoaa täysin henkisesti.

Tuuliviiri

Nuori Kolli nimitti minua tuuliviiriksi tuossa äsken kohdatessamme. Ja sitä minä juuri olen. Tuuliviiri. Mielialani, mielipiteeni, etenkin näihin miehiin liittyvissä asioissa, vaihtuvat salamannopeasti. Jaksan odottaa Tekstihurmaajaa, en jaksa odottaa. En ryhdy seksisuhteeseen Nuoren Kollin kanssa, pyydän miehen kotikäynnille. Pidän taukoa deittaluista, deittailen kahta kauheammin.Olen tyytyväinen yksin, en kestä enää hetkeäkään ilman kunnon suhdetta.

On vain yksi vakio: mieleni muuttuu.

Frankensteinin morsian

Mä ryhdyn kohta Frankensteiniksi. Mä alan keräilemään noista miehistä hiustupsuja ja sitten mustan magian avulla keittelen niistä täydellisen miehen. Sellaisen, jolla olisi ensi alkuun:

Tekstihurmaajan sydän ja huomaavaisuus
Nuoren Kollin suoraviivaisuus, spontaanius (mies tulee tunnissa viestistä) ja rakastajan taidot

Miksi oi miksi! Miksi minä en löydä miestä jossa olisi suunnilleen kaikki ominaisuudet ja speksit (maantieteelliset mukaanlukien) kohdallaan?

Ja mikä kamalinta...

...mä oikeasti harkitsen laittavani viestiä Nuorelle Kollille, että tuu testaamaan sitä äänieristystä! (Tämä oli hänen ensimmäinen kysymyksensä mun uudesta kämpästä...) Turhautuneena suoraviivainen alfa-uros alkaa kummasti vedota!

****

Edit.
Ja Nuori Kollihan kävi.

Turhautumispäivä

Tänään on epäkiitollisuuspäivä. Ärsyttää. Ihan kaikki. Mulla oli tosi hauska viikonloppu, eräs uusi ystävä käymässä ja oli tosi leppoisaa ja mukavaa. Ja silti. Ärsyttää. Vituttaa suorastaan. Valitus Alert!

Mulla on ihana perhe, ystäviä, mahdottoman kiva uusi kämppä, olen terve (en edes muista milloin viimeksi ollut kipeä).... mutta mä olen ihan PA, mun niskassa on yksi työprojekti, jota en jaksaisi enää ja joka ei motivoi yhtään. Siinä on sellainen kuittirumba hoitamatta, jota en jaksaisi, koska olen hukannut nipun kuitteja! Arghhhhhhh!!!! Yritän löytää töitä ja oman alan paikkoja on aika vähän tarjolla. Tiedä milloin löydän uuden työn.

Olen kohta vuoden yrittänyt löytää sopivaa miestä, mutta sellaistakaan ei tahdo löytyä. Mua ei kiinnosta, miehiä ei kiinnosta, liian kaukana, liian sekaisin. Onko tämän pakko olla niin hemmetin vaikeaa!? Ja onko tämän asian pakko viedä niin ison osan mun ajatuksista? Kaippa, kun se on tärkeää.

Perhanan perhanan perhana. Jaksa enää tätä nyhertämistä.

Odotusten madaltaminen

Äh, miksi mä osaan tehdä asiat niin monimutkaiseksi päässäni. Tekstihurmaaja on hauska tyyppi ja olisi mukava jatkaa tätä tutustumista, mutta keveämmällä otteella. Ettei asia mietityttäisi näin paljon ja ettei sen suhteen olisi niin suuria odotuksia. Kyseessä on kuitenkin vain mies, jonka kanssa olen chattaillut.

Luulen, että pulmaan saattaisi auttaa se, että suhtautuisin Tekstihurmaajaan toistaiseksi kuin kaveriin. Herra Oikean pestissä on hirmuiset vaatimukset, mutta Herra Kaverin tai jopa Herra Sielunkumppanin pesti on helpompi. Siihen ei sisälly matkustus- tai soittamisvaatimuksia tai ylipäätään niin selkeitä yhteydenpitovaatimuksia. Tällöin voitaisiin edelleen tutustua, mutta sitten ei ehkä niin ahdistaisi. Voisin ihan rauhassa katsella toisia miehiä ja sitten jos jossain vaiheessa homma etenee Tekstihurmaajan kanssa, niin se etenee. Mutta jos ei, niin se ei olisi niin välistä. Tällä tavalla ei ehkä tarvitsisi tehdä mitään dramaattista yhteydenpitokatkaisua. Tämä on itseasiassa toiminut ihan hyvin Nuoren Kollin kanssa. Ekalla kerralla meillä oli dramaattinen yhteydenpitobreikki ja nyt toisella kerralla sitten tilanne vain jäi auki ja pysyttiin Facebook-kavereina. Välillä pidetään yhteyttä ja jos tässä nyt olisin miehelle lämmennyt jostain käsittämättömästä syystä, niin asiat olisivat voineet taas edetä johonkin.

Houston, we have a problem.

Tekstihurmaaja kammoaa suhteita, jotka etenevät liian nopeasti. Daaliah kammoaa suhteita, jotka junnaavat paikallaan. Tekstihurmaaja haluaa tutustua rauhassa ja tämänhetkinen kommunikointi riittää hänelle. Daaliah on sitä mieltä, ettei pelkällä chattailulla tutustu toiseen tarpeeksi hyvin, tarvitaan myös puheluita ja tapaamisia. Daaliah haluaa kokonaisvaltaisen, oikean suhteen. Tekstihurmaaja ei sellaiseen pysty juuri nyt. Uskon jopa, ettei kyse ole siitä ettei hän pysty sellaiseen minun kanssani vaan ihan ylipäätään ei pysty sellaiseen. Erosta liian vähän aikaa ja traumaterapia käynnissä.

Minulla on vähän sellainen työnantaja olo. Minulla on auki Herra Oikean paikka. Tekstihurmaaja haki tähän paikkaan suurella innolla ja vaikutti siltä, että hänessä on kaikki ominaisuudet kohdallaan. Alkaa koejakso ja kaikki vaikuttaisi täydelliseltä. Mutta kyseessä on vaativa kokopäiväduuni, joka vaatii aktiivista soittelua ja työmatkoja, pelkällä sähköisellä viestinnällä sitä ei pysty hoitamaan. Alkaa vaikuttaa siltä, että kanditaatti ei henkilökohtaisten ongelmiensa vuoksi kykene vastaamaan näihin vaatimuksiin. Näyttää myös siltä, että harjoittelijan henkiset resurssit riittävät vain osa-aikatöihin ei kokopäivätöihin.

Tekstihurmaajassa on kaikki ominaisuudet kohdallaan, pientä epäspontaaniutta lukuunottamatta, mutta tämä ei riitä. Herra Oikean pesti vaatii enemmän. Jotta en turhautuisi ja vaatisi toiselta sellaista, mihin hän ei pysty, minulla alkaa olla sellainen olo, että kohta on jäähyn paikka. Herra Oikean paikkaa ei helpolla täytetä ja Tekstihurmaaja on vapaa hakemaan pestiin uudestaan, mutta tämän harjoittelujakson on ehkä aika päättyä.

Näin. Nyt juuri ei edes sureta, lähinnä helpottaa. Enkä nyt ihan vielä aio asiasta puhua, minulle on tulossa viikonloppuvieras, niin ehdin pari päivää asiaa vielä sulatella.

En näe tätä myöskään tarinan loppuna, yhden episodin kyllä. Nuo miehet tuppaavat tulemaan takaisin sitten kun tilanteet muuttuvat. Aina jos elämässäni on ollut mies, johon olen tuntenut vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kommunikointi on päättynyt syystä tai toisesta, miehestä on vielä kuulunut. Toisinaan mikään ei ole muuttunut ja toisinaan mies on pystynyt tarjoamaan minulle sen mitä tarvitsen  Nuori Kolli on esimerkki ensimmäisestä. Hän on jälleen aktivoitunut yhteydenpidossa, kommentoi ahkerasti Facebook-statuksiani ja eilen alkoi chattaillakin. Mieshän ei minua enää kiinnosta, eikä perusominaisuudet hänessä ole muuttunut miksikään. Hän heittää edelleen kaksimielistä, seksisuhteeseen viittaavaa läppää ja huomaavaisuutta hänessä ei ole yhtään sen enempää kuin ennenkään. Eksäni kanssa meillä taas oli 'rocky beginning' ja suhteemme lähti käyntiin vasta kuukauden yhteydenpitotauon jälkeen.

Eri maailmoissa

Viime päivinä olen pähkäillyt sitä, miten Suomen sisälläkin voi olla niin erilaisia kulttuureja. Varsinkin kun vertaa helsinkiläisyyttä muuhun Suomeen. Täällä asuessa kansainvälisyys, taide/kulttuuri, erikoisempien vaihtoehtojen saatavuus on arkipäivää ja huomaankin eläväni sellaista kaupunkilaiselämää, jossa kaveripiiri on kansainvälistä ja korkeakoulutettua, vapaa-aikanani käyn erikoisissa kulttuuritapahtumissa, äänestän Vihreitä ja käyn syömässä milloin mitäkin uutta ja mielenkiintoista. Vähän sellaista hifistelyä ja snobbailua, mikä ei siltä kuitenkaan tunnu kun itse elää sitä elämää ja noista asioista on aidosti kiinnostunut.  Ei tarvinnut kuin asua vuosi Espoon puolella ja ympärillä oli tyystin erilainen todellisuus.

No, miksikö näitä asioita sitten pähkäilen. Koska Tekstihurmaaja ei edusta tätä minulle tuttua maailmaa. Helsingin näkökulmasta hän asuu maalla, ulkona syödessä vaihtoehdot ovat kebab ja pizza, kulttuuritapahtumia on tasan se yksi musiikkifestivaali kesällä ja kovin kansainvälinenkään ei tuo pikkukaupunki tuskin ole. Tekstihurmaaja ei ole akateeminen, hän ei äänestä Vihreitä, hän on matkustellut vain murto-osan siitä kuin minä. Minulle tuo maailma on tuttu ajoista ennen lukioon lähtemistä. Se oli se maailma jota karkuun lähdin tavoitteenani nähdä ja kokea mahdollisimman paljon.

Tänään mietin, että olemmeko ihan eri maailmoista ja voisiko nämä meidän maailmat ikinä yhdistyä? Kuitenkin kaikista noista nettideittimiehistä, jotka oli valmiiksi lähempänä tätä minun maailmaani, ei kukaan samalla tavalla ole tuntunut yhtä läheiseltä. Noiden miesten kohdalla minua jäi aina mietittyttämään jokin tietty luonteenpiirre tai ominaisuus. Tekstihurmaajan luonne on kaikkea mitä miehessä kaipaan: hän on huomaavainen ja kohtelias, keskustelutaitoinen, aina kiinnostunut siitä mitä minulle kuuluu, herkkä, hauska, luova ja  avarakatseinen. Niin, mies ei ehkä elä samassa maailmassa minun kanssani, mutta mikä painaakaan eniten vaakakupissa? Samanlainen elämäntapa vai miellyttävä luonne?

Maailmojen yhdistymisessä voisi tulla eniten ongelmia ehkä siinä vaiheessa, jos tavattaisiin, alettaisiin seurustella ja jossain vaiheessa pähkäiltäisiin, missä asua.Ei minusta taitaisi olla muuttamaan enää mihinkään pikkukaupunkiin, ellei se olisi enintään 50 km päässä Helsingistä. Mies väittää olevansa vailla vahvaa paikkakuntaidentiteettiä mutta niinköhän viihtyisi Helsingissä?

No mutta, Pekka Haaviston parisuhde olkoon esimerkki siitä, että eri maailmat voivat yhdistyä. Peukut pystyyn, että pääsee toiselle kierrokselle! Olettehan äänestäneet?

Huomionkipeä nainen

Huomaan tässä suhteenpoikasessa kaipaavani erityisen paljon huomiota. Olen saanut tätä Tekstihurmaajalta paljonkin, mutta huomaan aina viikonloppuisin jääväni "puutteeseen". Itse olen arkisin kiireisin ja silloin ehdin yleensä chattailemaan vasta ysin jälkeen, mutta näen, että mies on koko päivän online. Viikonloppuisin taas minulla olisi parhaiten aikaa, mutta silloin mies on suurimman osan ajasta bändiharkoissa ja hengaa arkipäivät töissä olleiden kavereidensa kanssa, vaikka yleensä aina viikonloppuisinkin jossain välissä jutellaan.

Eli lopputuloksena on yhdistelmä: Daaliah juttutuulella + mies kiireinen = Daaliah turhautuu ja kehittelee vaikka mitä skenaarioitaan päässään.Vaikka kyllä niitä tuo mieskin näköjään kehittelee. Kun viikko sitten vähän jäähdyttelin itseäni ja pidin pari päivää taukoa yhteydenpidossa ja menin takaisin "online", niin mies heti ensimmäisenä kommentoi poissaoloani ja sanoi ihmetelleensä missä olen (sillai söpösti eikä ahdistavasti), vaikka välissä oli vain pari päivää. 

Olisi kiva osata relata ja antaa asioiden mennä omalla painollaan. Olen vähän sellaista murehtijatyyppiä. Ei siinä sinänsä mitään, osaan käyttäytyä näistä epävarmuuksistani huolimatta tai ainakin jutella niistä rakentavasti. Mutta kivointa olisi osata ottaa sillä tavalla rennosti, ettei heti yhden päivän vähäisemmän yhteydenpidon jälkeen olisi ihan näin huomionkipeänä.

Ja kun edelleenkään tässä ei olla missään suhteessa. On vain mies, joka on minusta hirveän kiva, mutta kaukana ja ei ehkä vielä ihan sellaisessa henkisessä tilassa, että haluaisin kunnon suhdetta hänen kanssaan aloittaakaan. Vaikka me kyllä juteltiin miehen erosta ja hän sanoi itse olleensa aloitteentekijä siinä ja ettei siinä suhteessa ollut kukaan onnellinen pitempään aikaan.

Noh, mutta.. nyt on näköjään mies kömpinyt hereille ja haluaa chatata :) Ne harrastaa läpi yön valvomisia kavereidensa kanssa viikonloppuisin. Nyt on sitten korjattu autoa... Hmm.... ihan teinimeininkiä :D

Mikset sä soita?

Mun eksän piti tulla vierailulle tänään hakemaan vanhoja valokuviaan, jotka putkahti muuton aikana esille. Ideana oli muutenkin ihan vaan vaihtaa kuulumisia. No sitten meni aikataulut jotenkin ristiin ja herra ei tuukaan. Mulla meinasi mennä vanhasta muistista hieman hermot herran epämääräisyyteen! Sitten muistin, että eihän mulla ookaan "oikeutta" vetää herneitä nenään. Enhän mä kavereihinkaan niin tuohdu, jos ihmisen aikataulut ei meekään yksiin omieni kanssa. Tai oikeastaan mulla meni hermot tuohon eksään sen takia, että kun puhelimessa yritettiin mallailla aikatauluja, niin hän sitten sanoi, että niin pitikö mun korjata sitä sun läppäriä - että senkö takia piti tulla käymään. Daa! Ihan vaan oli kuulumisia tarkoitus vaihtaa ja sen hakea ne valokuvat eikä tulla millekään velvollisuuskäynnille.

No mutta. Pähkäilin, että miksi tämä episodi sai mut niin tuohtumaan. Tajusin, että mua itseasiassa ärsyttää se, että Tekstihurmaaja on niin luurikammoinen, ettei soita mulle. Hän joulun aikoihin jo mietti päivääkin, milloin soittaa - mutta silloinkin käytti sanaa ehkä. Ihan ekahan mä uhkasin soittaa hänelle ja hän oli niin, että eikun hän soittaa minulle. Tiedän, että ollaan puhuttu hitaasti etenemisestä ja niin päin pois, mutta kyllä tässä nyt jotain "edistystä" haluaa kuulla. Ajattelin nyt sitten sanoa ihan suoraan, että haluaisin, että hän soittaa minulle ja että se on tärkeää.

Vanhan ajan herrasmies

Tekstihurmaajalla on vanha sielu. Hän tykkää sellaisista ihmeen nostalgiajutuista, vanhoista tapahtumista, vanhoista populaarikulttuurin tuotoksista, vanhoista ihmisistäkin. On jotenkin sellainen entisaikojen  herrasmies luonteeltaankin. Avulias ja huomaavainen. Kuitenkin samalla ihan babyface ja poikamainen.

Tää hitaasti eteneminenkin jotenkin sopii siihen kuvaan. Luulen, että sitten kun tavataan, niin minä olisin jo ihan, että nyt mies - on odotettu tarpeeksi kauan. Ja hää varmaan ois sittenkin vaan ihan herrasmies. 

Kahden koulukunnan nettideittaajia

Sisko kertoi Pohjalainen-lehdessä olleesta jutusta (9.1.2012 lehdessä, artikkelia ei näköjään pääse lukemaan ilman digilehdestä maksamista), jossa nettideittailijoiden kerrottiin jakautuvan kahteen koulukuntaan. Niihin, jotka pyrkivät tapaamaan mahdollisimman nopeasti ja niihin, jotka kirjoittelevat pidempään. Ensimmäisen koulukunnan ihmiset uskovat nimenomaan sen fyysisen kemian tsekkaamisen tärkeyteen ja toinen koulukunta uskoo, että sen fyysisen puolen merkitys vähenee kun tutustuu toiseen sisältäpäin.

Kuuluin lähes koko viime vuoden tähän ensimmäiseen koulukuntaan. Kirjoittelua oli keskimäärin viikko ennen tapaamista ja eipä sitä paljon pidempään olisi jaksanut jatkaakaan, kun loppui aiheet kesken. Sitten tavattiin ja todettiin, että eipä tässä mitään suurta kolahdusta tapahtunut, ei tapahtunut tekstin tasolla eikä sitten livenäkään. Nuorta Kollia lukuunottamatta.

No. Nyt olen sitten siirtynyt tuohon toiseen koulukuntaan.  Olen tutustunut perinpohjaisesti ihmiseen kirjoittelemalla, eikä vieläkään ole sellainen olo, että tapaamisella olisi hoppu.

Nopea tapaaminen yhdeksään kertaa = ei tuloksia.
Hidas tutustuminen kirjoittelemalla = ??????

Lukijat hoi! Kumpaa koulukuntaa kannatatte? 

Möröt pienenee puhumalla

Meillä oli tosi hyvä keskustelu eilen Tekstihurmaajan kanssa. "Puhuttiin" useampi tunti tähän meidän juttuun liittyvistä asioista. Muun muassa siitä missä tahdissa halutaan edetä. Se on hurja, miten isoiksi nuo möröt kasvaa omassa mielessä. Ja miten hienoa onkaan kun niistä pystyy puhumaan toisen kanssa. En ole tainnut ennen ollakaan sellaisessa suhteessa, että niistä olisi kunnolla pystytty puhumaan. Eksän kanssa kun yritti puhua, niin hän meni totaalisen lukkoon. Saattoihan niissä omissa kommunikointitaidoissakin olla silloin parannettavaa. Laastarimiehen kanssa ei myöskään sen kummemmin puhuttu asioista muuten kuin ehkä vitsailemalla.

Oon kyllä huomannut nuo klassiset opit omista tunteista ja peloista puhumisesta toimiviksi. Eli sen sijaan, että lähtisi esim. syyttelemään toista, niin vaan toteaa asian laidan. Tyyliin, huomasin, että käyt edelleen profiissasi ja siitä tuli minulle epävarma ja hämmentynyt olo. Niin simppeliä ja silti niin hemmetin vaikeaa.

Luottamusta ei rakenneta hetkessä, eikä peloista pääse yhdessä yössä eroon. Näin se on. Hyvällä alulla taidetaan kuitenkin olla.

Pelkojen hälveneminen

Me keskustellaan :) Peloista, yhteydenpidosta, profiilien tsekkaamisesta, luottamuksesta. Avoimesti ja rehellisesti. Miehen aloitteesta. <3

Vapaasieluisuudesta

Pähkäilen täällä nyt omia tuntemuksiani ja miksi toiseen ihmiseen kiintyminen ahdistaa.

Pidän itseäni ns. vapaana sieluna. Innostun helposti uudesta ja olen vaihtelunhaluinen. Olen vältellyt sitoumuksia esimerkiksi asumisen tai työpaikkojen suhteen. Olen matkustellut varsin paljon. Ystävyyssuhteissanikin pidän tietynlaisen etäisyyden. Ystäviä on suhteellisen paljon, mutta kukaan ei ole esimerkiksi sellainen, että tapaisimme joka viikko. Tämä sopii minulle.

Jos siis mies herättää minussa sellaista "obsessiivista" kiintymystä ja halua olla esimerkiksi jatkuvasti yhteydessä, minua alkaa ahdistaa - oma käyttäytymiseni. Tästä syystä kai ihastun jotenkin tavoittamattomiin miehiin esimerkiksi juuri tuon etäisyyden kannalta. En sanoisi, että minulla on sitoutumiskammo, mutta kammoan omaa sitoutumishaluani. Minua ei esimerkiksi varsinaisesti ahdista jos mies olisi kovinkin tosissaan kanssani. Mutta se ahdistaa, jos itse olen. Tuntuu, että laitan oman sieluni häkkiin ja annan avaimen toiselle.

Tasapainoa, tasapainoa... se on tämän vuoden tavoite ja motto.

Hullaantumisen tuolla puolen

Huhhuh, onpa tehnyt hyvää pitää taukoa yhteydenpidossa. Pää selkenee hurjaa vauhtia ja saa vähän perspektiiviä. Elikkäs, ensinnäkin, näen tilanteen nyt jotenkin objektiivisemmin.

Olen siis kuukauden viestitellyt ahkerasti miehen kanssa, joka on osoittanut erittäin paljon huomiota, mutta ei ole varsinaisesti tehnyt hirveästi suhteen edistämisen eteen. Hän ei ole soittanut, vaikka on lupaillut, eikä ole puhunut mitään konkreettista tapaamisesta. Puhuahan voi vaikka mitä mutta teot vasta oikeasti puhuvat puolestansa. Ihan sama onko eronnut muutama kuukausi sitten vai ei.

Minähän innokkaana tyttönä jo poistelin profiiliani kun oli niin innoissani. Nyt sitten huomasin, että kappas mieshän käy edelleen profiilissaan. Ja oikeasti, miksi ei kävisi. Me ei olla tavattu, meillä ei ole harmainta aavistusta, onko tässä aineksia oikeaan suhteeseen.  Hetken pähkäilin tilannetta ja tajusin, että olin itsekin liian sukkela profiilini poistamisessa. Mutta olin tosiaan poistanut sen, joten en pystynyt palauttamaan sitä. Tein siis uuden. Toinen vaihtoehto olisi ollut jutella aiheesta miehen kanssa, mutta haloo, ei tuollaisesta asiasta voi jutella siinä vaiheessa kun mitään suhdetta ei ole olemassa.

Ok, elikkäs. Hullaannuttiin ja sanottiin toisillemme kaikenlaista teinimäistä ja romanttista. Puhuttiin jo hyvinkin vakavissaan. Mutta näinhän sitä tehdään hormoonihuuruissa. Ei se tarkoita sitä, etteikö niitä sanoja tarkoittaisi sillä hetkellä, mutta se ei tarkoita myöskään sitä, että nuo sanat olisivat jotenkin sitovia.

Eli mä teen nyt sellaista major perääntymistä. Tämä ei nyt tarkoita, että olisin ihan kankkulan kaivoon heittämässä ajatuksen siitä, että tämä meidän välinen juttu vois johtaa johonkin. Mutta jonkinlainen reality-check. Olin myös mielestäni aivan liian innokas ja lääpälläni mieheen ja annoin sen myös näkyä. Nuo ihmissuhdepeliteoriat on melko ahdistavia, mutta kyllä niissä totuuden jyvää on. Itse viihdyin parhaiten siinä roolissa, että mies on se aktiivisempi osapuoli ja niin varmasti mieskin. Minua alkaa ahdistaa siinä vaiheessa, jos huomaan itse olevani aktiivisempi kontaktin ottaja ja mies sitten sen seurauksena laiskistuu ja alkaa menettää kiinnostustaan. Kyllä siinä metsästysteoriassa on vinha perä, näin uskon. En tiedä mitä mies ajattelee siitä, että olen poistanut profiilini, hän on sen varmasti huomannut. No, ihan sama.

Tuollaisessa hullaantumisessa on se ongelma, että yhteydenpito alkaa helposti lässähtää. Eli kun ollaan kovalla huumalla aloitettu, niin suunta innostumisessa on väistämättä alaspäin. Silloin tulee verrattua sitä nykyolotilaa siihen aiempaan ja tuntuu, että homma on täysin haalistunut. Note to myself: Jos mies on aluksi kovin hullaantunut ja näet hänessä potentiaalia, on minun tehtäväni suitsia miehen innostumista! Se on sille suhteenpoikaselle hyväksi, jotta käyrä kiinnostuksessa olisi ylöspäin mahalaskun sijasta.

Jeepäjee, luulenpa, että siellä 600 km:n päässä saattaa hyvinkin olla samanlaiset fiilarit. Paluu todellisuuteen. Nyt sitten nähdään olisiko tässä jutussa oikeasti aineksia johonkin tällaisen pikatekstihullaantumisen lisäksi. Soittaako mies, alkaako suunnitella tapaamista eli näkeekö vaivaa. Sillä aikaa, otan treffikutsuja vastaan muilta miehiltä :)

Vetäytymisiä

On olemassa stereotypia(?) miehistä(?), jotka aina välillä vetäytyvät suhteen edetessä. Nyt alan täysin ymmärtää, mistä tällainen vetäytyminen voi johtua - omalla kohdallani. Kun on kovin tykästynyt toiseen ja jossain vaiheessa huomaa ajattelevansa toista aivan liikaa. Varsinkin tässä tapauksessa kun toista ei ole edes nähnyt ja mitään oikeaa suhdetta ei ole vielä edes olemassa, niin noita tunteitansa helposti säikähtää. Ja varsinkin tulee kammo niitä kiintymyksen tunteiden vastinkappaletta eli menettämisen pelkoa kohtaan.

Tällöin tekee mieli ottaa aikalisä. Hypähtää välillä pois siitä tunnemylläkästä ja muistella kuka minä oikein olenkaan ilman sitä, että ajattelen jotakuta toista. Ja ennen kaikkea muistaa, ettei onneni ole tuosta toisesta ihmisestä riippuvainen.

Huomaan, että me mennään Tekstihurmaajan kanssa noin viikon sykleissä. Ollaan tillin tallin ihastuneita sen viisi päivää ja sitten kummallekin tulee sellainen olo (luulen että molemminpuolista), että nyt mennään ihan ylikierroksilla varsinkin kun ollaan tunnettu vain se kuukausi eikä olla edes tavattu. Sitten pari päivää hiljaiseloa ja sitten taas uudella energialla yhteyksissä.

Hmm... en tiedä, osaisko tätä jotenkin rauhoittaa.  

Tekstihurmaaja vs. Ne Kaikki Muut

Noniin, nythän on alkanut uusi vuosi! Tässä vaiheessahan on tapana katsoa taaksepäin ja pohtia, että mitä tulikaan tehtyä ja koettua. Minulle vuosi 2011 oli treffailuvuosi like no other before. Vuosi 2011 oli myös jonkinlainen välivaihe elämässäni. Kävin asumassa Espoossa, päätin luopua aiemmista työ/opiskelukuvioista, olin kunnolla sinkkuna, koin burn outin.

Nyt olen kodissa, jossa uskon viihtyväni pitkään ja kaupungissa, jonka voin kuvitella loppuelämän kotikaupungiksi. Ja olen tutustunut mieheen, joka on pysäyttänyt ja katkaissut deittailuputkeni. Jonkinlaisena yhteenvetona siis: Tekstihurmaaja vs ne kaikki muut deittimiehet! Eli mikä niissä mätti ja miksi Tekstihurmaajassa ei nämä asiat mätä (niin, mehän ei olla edelleenkään tavattu :) 

1. Herra Paperilla Täydellinen
- ruma ja tupakoi
=> TH: söpö ja komea (niiden 10 kuvan perusteella jotka olen nähnyt), ei tupakoi

2. Herra Kyösti Pöysti
- onneton ja surumielinen
=> TH: jos mies on niin iloinen ja sympaattinen postraumaattsesta stressihäiriöstä kärsiessään, mitähän hän onkaan siitä toivuttuaan

3. Herra Suominostalgia
- pihi ja ei tykästynyt muhun
=> TH: en kyllä tiedä, millanen TH on rahojensa suhteen, mutta hää tykkää musta ihan takuuvarmasti :)

4. Herra Yök
- ruma ja irstas (no, tekstiviesteissä ainakin)
=>  TH:n kanssa ei olla puhuttu seksistä kertaakaan, tai ehkä jostain ruumiinkielestä hyvin häveliäästi. Mun toinen chattimies Herra Potentiaalinenhan karsiutui juuri seksijuttujensa perusteella.

5. Nuori Kolli
- epäkunnioittava ja epäempaattinen, kiivas
=> TH: ihan eri planeetalta, yhtä huomaavaiseen ja lempeään ihmiseen en ole tainnut tutustua. Nuoren Kollin kanssahan me ei livenä varsinaisesti riidelty mutta chatin ja mailin välityksellä sitäkin enemmän.

6. Tapaus Isä
 - lapsi ja ei ollenkaan seikkailunhalua tai kokemuksenjanoa
=> TH: ei lapsia, meni Afghanistaniin

7. Menninkäinen
- vitsit eivät naurattaneet
=> TH: meiän huumori natsaa :)

8. Komistus
- tosi hiljainen ja ujo
=> TH: selitti, miten kaverit sanoo hänelle "älä huuda!",  kovempi ääni jäänyt päälle Puolustusvoimien hommista :)

9. Vanhempi mies
- liian asiallinen ja tylsä
=> TH: höppänä <3

Ja näin minä hehkutan miestä, joka asuu 600 km:n päässä ja joka häviää noille deittimiehille vain yhdessä asiassa: fyysisessä etäisyydessä! Mutta henkisessä etäisyydessä hän onkin ihan sydämen vieressä.

Paljon puhetta

Juteltiin Tekstihurmaajan kanssa tänään 6 tuntia leffoista. Parhautta <3 Kaikki mun lähimmät ihmiset on sellaisia, joiden kanssa voi puhua pitkäänkin leffoista.

Tuntuu, että puhutaan miehen kanssa samaa kieltä. Siksi ne meidän keskustelut kestääkin tuollaisia maraton-aikoja - kun se on niin vaivatonta ja ajan kulumista ei huomaa. 

Ollaan tunnettu 3 viikkoa, johon on sisältynyt lukemattomia tunteja jutustelua, varmaan lähemmäs 20 tuntia per viikko.

Yksin

Istun uuden asuntoni sängyllä kolmen päivän muutto- ja tavaroidenpurkamis/järjestelyruljanssin jälkeen ja mutustelen tätä uutta tunnetta. Olen yksin. Olen aina asunut joko miehen tai kavereiden kanssa ja nyt muutin ensimmäistä kertaa elämässäni yksiöön.

Kuva: Flick / Creative Commons/ Robinn-Gk

Kuuntelen Anna Puun biisiä Linnuton puu ja se kuvaa jotenkin hyvin tätä tunnelmaa:

Nauruasi vailla
Olen se linnuton puu,
Lehtiä täynnä
Linnuton puu.
---
Jos sinun rakkautesi
Tulee ja asuttaa aution puun,
Jos tulet oksalleni,
Annan sun levätä vierelläni.

Nyt jos milloin, huomaan kaipaavani rakkautta ja miehen läsnäoloa elämääni.