Toukokuu 2011
Tällä kertaa bongaan itse miehen ilmoituksen... hän on maalaillut itsestään hauskan ja hieman sekopäisen kuvan. Hullu tiedemies, näin hän itseään kuvaa. Meitä yhdistää kiinnostus scifiin, fantasiaan ja sarjakuviin. Pelleilemme ja pohdimme, mikä fiktiivinen hahmo olisi alter egomme. "Kyösti Pöysti? Oletko tosissasi?" Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa kun mies kuvailee itseään Pasila-sarjan superneuroottisesti pikkumieheksi, niin odotukset hieman...niin no.. latistuu. Itselleni keksin pöyhkeästi alter egoksi Taru Sormusten Herrasta Galadrielin, haltijakunigattaren. Miehen kommentti onkin osuva: ehkä nämä meidän hahmojemme voimasuhteet näkyisivät myös tosielämässä.
Mies pyytää treffeille ja vaikka olenkin skeptinen, suostun kutsuun. Tapaamme olutbaarissa. Ensimmäiset 15 minuuttia mies puhuu kyynärpäät pöydällä ja kädet suunsa edessä. On todella vaikea keskittyä siihen mitä toinen sanoo, jos ei näe puolia naamasta! Painankin miehen kädet jossain vaiheessa alas - noniin, parempi. Keskustelu sujuu kohtalaisesti. Mies on älykäs, mutta jotenkin surumielinen. Hän sanookin, ettei ole maailman onnellisimpia ihmisiä. Niin.. mitäpä siihen sanot. Meillä on sama kotimatka takaisin, sanotaan moikat ja siinä se sitten oli. Kumpikaan ei ollut toiseen yhteydessä treffien jälkeen :)
SUMMA SUMMARUM: Jos treffeistä ei ole innostunut niitä ennen, niin niistä tuskin innostuu treffien aikanakaan. Lisäksi - en halua onnetonta miestä, en vain halua.
Tällä kertaa bongaan itse miehen ilmoituksen... hän on maalaillut itsestään hauskan ja hieman sekopäisen kuvan. Hullu tiedemies, näin hän itseään kuvaa. Meitä yhdistää kiinnostus scifiin, fantasiaan ja sarjakuviin. Pelleilemme ja pohdimme, mikä fiktiivinen hahmo olisi alter egomme. "Kyösti Pöysti? Oletko tosissasi?" Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa kun mies kuvailee itseään Pasila-sarjan superneuroottisesti pikkumieheksi, niin odotukset hieman...niin no.. latistuu. Itselleni keksin pöyhkeästi alter egoksi Taru Sormusten Herrasta Galadrielin, haltijakunigattaren. Miehen kommentti onkin osuva: ehkä nämä meidän hahmojemme voimasuhteet näkyisivät myös tosielämässä.Mies pyytää treffeille ja vaikka olenkin skeptinen, suostun kutsuun. Tapaamme olutbaarissa. Ensimmäiset 15 minuuttia mies puhuu kyynärpäät pöydällä ja kädet suunsa edessä. On todella vaikea keskittyä siihen mitä toinen sanoo, jos ei näe puolia naamasta! Painankin miehen kädet jossain vaiheessa alas - noniin, parempi. Keskustelu sujuu kohtalaisesti. Mies on älykäs, mutta jotenkin surumielinen. Hän sanookin, ettei ole maailman onnellisimpia ihmisiä. Niin.. mitäpä siihen sanot. Meillä on sama kotimatka takaisin, sanotaan moikat ja siinä se sitten oli. Kumpikaan ei ollut toiseen yhteydessä treffien jälkeen :)
SUMMA SUMMARUM: Jos treffeistä ei ole innostunut niitä ennen, niin niistä tuskin innostuu treffien aikanakaan. Lisäksi - en halua onnetonta miestä, en vain halua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti