Huhtikuu 2011
Profiilini on ollut online vain muutaman päivän ja saan heti viestin potentiaaliselta mieheltä. Oi, hänkin on kiinnostunut elokuvista, kirjoittaa hauskasti, asuu coolilla alueella, vakiduunissa - vaikuttaa lupaavalta! Vain kuva hieman mietityttää. Mutta hei, luonne ratkaisee! Mies pyytää treffeille jo muutaman viestin jälkeen ja sovimme menevämme kaupunkikävelylle. Minua jännittää aivan hirvittävästi ja junassa vatsaani vääntää. Voisiko tämä olla näin helppoa - ehkä kohtaankin Hänet jo ensimmäisellä yrittämällä.
Tapaamme kirjakaupan edessä... ja phewww... tajuan heti, että ei - mies ei viehätä lainkaan. Miehen habituksessa on tiettyjä asioita, jotka häiritsevät. Apua, olenko näin pinnallinen, vilahtaa mielessäni. No, mutta tsekataan se luonne.
Lähdemme tarpomaan päämäärättömästi Helsingin katuja ja yritämme pitää keskustelua yllä. Ei, miehen päänsisällössäkään ei ole mitään sen kummemin sytyttävää: puhumme työstä. Kävelemme Esplanadin läpi ja Katajanokalla noin 45 minuuttia, istumme aikamme Tuomiokirkon portailla ja uskon, että kummankin päässä on vain yksi ajatus - kuinka nopeasti nämä treffit voi lopettaa?! Huh, onneksi pian päästämme toisemme pälkähästä ja sanomme kohteliaasti toisillemme: "Sulatellaan" :) Mikä downer. Kipristelevästä jännityksen tunteesta täydelliseen välinpitämättömyyteen. Laitan miehelle seuraavana päivänä viesti, että eipä tainnut kummallakaan kolahtaa.
SUMMA SUMMARUM: Loppupeleissä kokemus oli kuitenkin positiivinen. Miehen yhteydenotto ja treffeille pyytäminen menivät täysin oppikirjan mukaan. Ei mitään venkoilua. Näin haluan, että minua kohdellaan nettimaailmassa.
PS: Kesällä näin samaisen miehen kävelemässä tytön kanssa Esplanadia pitkin ja kehonkielestä näin, että olivat ensitreffeillä. Toivottavasti he löysivät etsimänsä :)
Profiilini on ollut online vain muutaman päivän ja saan heti viestin potentiaaliselta mieheltä. Oi, hänkin on kiinnostunut elokuvista, kirjoittaa hauskasti, asuu coolilla alueella, vakiduunissa - vaikuttaa lupaavalta! Vain kuva hieman mietityttää. Mutta hei, luonne ratkaisee! Mies pyytää treffeille jo muutaman viestin jälkeen ja sovimme menevämme kaupunkikävelylle. Minua jännittää aivan hirvittävästi ja junassa vatsaani vääntää. Voisiko tämä olla näin helppoa - ehkä kohtaankin Hänet jo ensimmäisellä yrittämällä.
Tapaamme kirjakaupan edessä... ja phewww... tajuan heti, että ei - mies ei viehätä lainkaan. Miehen habituksessa on tiettyjä asioita, jotka häiritsevät. Apua, olenko näin pinnallinen, vilahtaa mielessäni. No, mutta tsekataan se luonne.
Lähdemme tarpomaan päämäärättömästi Helsingin katuja ja yritämme pitää keskustelua yllä. Ei, miehen päänsisällössäkään ei ole mitään sen kummemin sytyttävää: puhumme työstä. Kävelemme Esplanadin läpi ja Katajanokalla noin 45 minuuttia, istumme aikamme Tuomiokirkon portailla ja uskon, että kummankin päässä on vain yksi ajatus - kuinka nopeasti nämä treffit voi lopettaa?! Huh, onneksi pian päästämme toisemme pälkähästä ja sanomme kohteliaasti toisillemme: "Sulatellaan" :) Mikä downer. Kipristelevästä jännityksen tunteesta täydelliseen välinpitämättömyyteen. Laitan miehelle seuraavana päivänä viesti, että eipä tainnut kummallakaan kolahtaa.
SUMMA SUMMARUM: Loppupeleissä kokemus oli kuitenkin positiivinen. Miehen yhteydenotto ja treffeille pyytäminen menivät täysin oppikirjan mukaan. Ei mitään venkoilua. Näin haluan, että minua kohdellaan nettimaailmassa.
PS: Kesällä näin samaisen miehen kävelemässä tytön kanssa Esplanadia pitkin ja kehonkielestä näin, että olivat ensitreffeillä. Toivottavasti he löysivät etsimänsä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti