Viime päivinä olen pähkäillyt sitä, miten Suomen sisälläkin voi olla niin erilaisia kulttuureja. Varsinkin kun vertaa helsinkiläisyyttä muuhun Suomeen. Täällä asuessa kansainvälisyys, taide/kulttuuri, erikoisempien vaihtoehtojen saatavuus on arkipäivää ja huomaankin eläväni sellaista kaupunkilaiselämää, jossa kaveripiiri on kansainvälistä ja korkeakoulutettua, vapaa-aikanani käyn erikoisissa kulttuuritapahtumissa, äänestän Vihreitä ja käyn syömässä milloin mitäkin uutta ja mielenkiintoista. Vähän sellaista hifistelyä ja snobbailua, mikä ei siltä kuitenkaan tunnu kun itse elää sitä elämää ja noista asioista on aidosti kiinnostunut. Ei tarvinnut kuin asua vuosi Espoon puolella ja ympärillä oli tyystin erilainen todellisuus.
No, miksikö näitä asioita sitten pähkäilen. Koska Tekstihurmaaja ei edusta tätä minulle tuttua maailmaa. Helsingin näkökulmasta hän asuu maalla, ulkona syödessä vaihtoehdot ovat kebab ja pizza, kulttuuritapahtumia on tasan se yksi musiikkifestivaali kesällä ja kovin kansainvälinenkään ei tuo pikkukaupunki tuskin ole. Tekstihurmaaja ei ole akateeminen, hän ei äänestä Vihreitä, hän on matkustellut vain murto-osan siitä kuin minä. Minulle tuo maailma on tuttu ajoista ennen lukioon lähtemistä. Se oli se maailma jota karkuun lähdin tavoitteenani nähdä ja kokea mahdollisimman paljon.
Tänään mietin, että olemmeko ihan eri maailmoista ja voisiko nämä meidän maailmat ikinä yhdistyä? Kuitenkin kaikista noista nettideittimiehistä, jotka oli valmiiksi lähempänä tätä minun maailmaani, ei kukaan samalla tavalla ole tuntunut yhtä läheiseltä. Noiden miesten kohdalla minua jäi aina mietittyttämään jokin tietty luonteenpiirre tai ominaisuus. Tekstihurmaajan luonne on kaikkea mitä miehessä kaipaan: hän on huomaavainen ja kohtelias, keskustelutaitoinen, aina kiinnostunut siitä mitä minulle kuuluu, herkkä, hauska, luova ja avarakatseinen. Niin, mies ei ehkä elä samassa maailmassa minun kanssani, mutta mikä painaakaan eniten vaakakupissa? Samanlainen elämäntapa vai miellyttävä luonne?
Maailmojen yhdistymisessä voisi tulla eniten ongelmia ehkä siinä vaiheessa, jos tavattaisiin, alettaisiin seurustella ja jossain vaiheessa pähkäiltäisiin, missä asua.Ei minusta taitaisi olla muuttamaan enää mihinkään pikkukaupunkiin, ellei se olisi enintään 50 km päässä Helsingistä. Mies väittää olevansa vailla vahvaa paikkakuntaidentiteettiä mutta niinköhän viihtyisi Helsingissä?
No mutta, Pekka Haaviston parisuhde olkoon esimerkki siitä, että eri maailmat voivat yhdistyä. Peukut pystyyn, että pääsee toiselle kierrokselle! Olettehan äänestäneet?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti