Äimistyttävä mies IV (a.k.a. Tekstihurmaaja)

Kaksi minuuttia treffien jälkeen, ja mä mietin Äimistysmiestäni. Juteltiin eilen lisää, pitkään. Mä en oo ikinä tavannut miestä, joka ilmaisee tunteitaan (niitä ihan kaikkia) niin hyvin ja tarkasti kuin hän. Mietin aiemmin, sopisiko se johonkin noista emotionaalisesti epätasapainoisista miestyypeistä. Ajattelin, että siinä voisi olla Traagisen Tomin vikaa, mutta se käy sen posttraumaattisen stressinsä kanssa ihan oikealla traumaterapeutilla, ei se musta terapeuttia hae ja pelastaa kyllä ihan itse itseään. Addiktia siinä ehkä vähän on, mutta toisaalta juteltiin parisuhteesta ja sanoi olevansa omistautuvaa tyyppiä.  Narsistia en siinä näe. Kertoi, miten ystävät ja perhe järjesti sille pari viikkoa sitten yllätyssynttärit, joista oli niin otettu, että itki ja siitä, miten tärkeitä ystävät ja perhe on sille. Ei kuulosta narsistilta. Herkkis se kyllä. Herkkis ammattilaissotilas. Sain selityksen myös sille, miksi laittoi viestiä näin kaukana asuvalle. Se näki mun profiilin sattumalta palvelun etusivulla, viimeksi kirjautuneiden osiossa.

Sen erosta ei kyllä ole teknisesti kuin vasta muutama kuukausi, mutta kyse oli hänen mukaansa asumisjärjestelystä ja itse suhde oli kuollut jo paljon aiemmin. Kuitenkin tässä mielessä ehkä ihan hyvä vaan, että on siellä vähän kauempana, ettei voi suoraan rynniä suhteeseen. Kyllä se rakastumisesta varmasti hakee jonkinlaista pakoa pahaan oloon, mutta en epäile ollenkaan, eikö se oo ihan aidosti kiinnostunut minusta. Kyllähän rakastuminen on meille kaikille jonkinlainen pakopaikka, ainakin arjen harmaudesta.

Miksi Äimistysmies viehättää:
- verbaalivirtuoosi
- älykäs
- hauska ja itseironinen
- lämmin, herkkä, lojaali, empaattinen ja romanttinen
- pohdiskelija
- avoin ja rehellinen
- ystävät ja perhe on tärkeitä ja käy juttelemassa ihan muuten vaan mummojen ja pappojen kanssa vanhainkodissa!
- komea
- kiinnostunut samoista asioista kuin minä, siitä mun marginaalisimmastakin kiinnostuksen kohteesta
- ihminen, jota voin kunnioittaa ja ihailla
- tykkää musta, kovasti

Ja kaiken tämän olen päätellyt 4 päivän intensiivisen viestinvaihdon perusteella ihmistä tapaamatta. Call me crazy, mut ei sen väliä! Kohta varmaan skypetellään kuvan kanssa, niin saa jotain hajua livekemiasta...

Nuoren Kollin tapakasvatusta

Meistä on muotoutumassa Nuoren Kollin kanssa jonkinlaisia kavereita. Siis sellaisia kavereita, jotka selkeästikin käy toistensa hermoille argumentaation tasolla, mutta, jotka kuitenkin tuntee jonkinlaista sympatiaa toista kohtaan... ja kai sitten jotain seksuaalista vetovoimaakin.

Juteltiin jälleen ja jotenkin keskustelu meni kohti sitä, miten ihmisiä saa kohdella. Käytin sitten tilaisuuden hyväksi, ja totesin Nuorelle Kollille, että hän suhtautuu mun mielestä epäkunnioittavasti naisia kohtaan. Hehee. Hän halusi kuulla perusteluni, mutta ei pystynyt kuuntelemaan kuin ensimmäisen. Mainitsin hänen kommenttinsa siitä, että miehet ovat hänen mielestään naisia fiksumpia :) Ja siihen loppui keskustelu. Kjeh, kjeh. Osu ja upposi.

Miksi edes vaivaudun? En oikein tiedä :)

Muusaksi?

Nyt kun en enää usko Nuoren Kollin olevan se mulle sopiva heppu, eksyin jälleen deittipalstalle. Ihan vain vilkaistakseni parin viikon tauon jälkeen. :) Eikä mennyt kuin 10 minuuttia siitä, kun olin jälleen aktivoinut profiilini niin sain viestin potentiaalisen oloiselta mieheltä. Plenty of Fish ja niin edespäin. Joskus kyllä tuntuu, että tää mun nettideittailu on kuin suoraan jostain TV-sarjasta. Klikkaa mua -sarjan kuviot ei näistä mun kokemuksista juuri eroa :)

Ja on hassu miten näissä miehissä toteutuu draaman kaari. Yhden tyyppisen miehen jälkeen tarjolle tulee aivan uudenlainen ihminen. Kyseinen mies on minua 8 vuotta vanhempi, yhteishuoltajuudessa, kirjoittaa ammatikseen, mutta ei ilmeisestikään nälkätaiteilija. Kulttuurista ja matkailusta kiinnostunut. Ihan hyvältä kuulostaa. Olen huomannut, että minulle ei näköjään ne lapsetkaan ole ongelma nykyään. Niiden olemassaolo kertoo ainakin siitä, että miehen on pitänyt harjoitella vastuunottoa. Olisikin mukava, että mies olisi sellainen, että hänen arvomaailmaansa voisi aidosti ihailla ja kunnioittaa. 

Mies etsii muusaa, heh. Tää on KYLLÄ epäilyttävää :) 

Rispektii

Tänään aamuna pohdiskelin sängyssä kunnioituksen käsitettä ja sen merkitystä ihmissuhteissa. Luulen, että yksi syy, miksi tunnemme Nuoren Kollin kanssa vetoa toisiimme ja jopa jonkinlaista sielunkumppanuutta, kietoutuu juuri kunniantunnon ympärille.

Mainitsinkin jo aiemmin, että kumpikin meistä on melkoisen suoraviivaisia ihmisiä, toisin sanoen olemme usein melko varmoja siitä, että tapa, jolla hoidamme asiat on paras mahdollinen. Hieman itsekeskeinen asenne siis.  Meissä kummassakin on myös mielestäni eräänlaista epäkypsyyttä suhteessa siihen, miten kohtelemme toisia ihmisiä ja miten haluamme tulla itse kohdelluksi. Toisaalta vaadimme kunnioittavaa kohtelua, mutta saatamme itse samalla kohdella toisia jopa törkeästi.

Saatan olla itse joskus melkoinen suorasuu ja suoran toiminnan ihminen. Saatan käyttäytyä epäkunnioittavasti myös passiivisesti, en vastaa maileihin tai en hoida asioita, jotka olen luvannut hoitaa. Toisaalta, minulla on myös vähäiset odotukset toisten suhteen, en odota saavani vastauksia heti tai että ihmiset aina hoitaisivat lupaamansa asiat. Mutta suoraan epäkunnioittavaan käytökseen suhtaudun hyvinkin aggressiivisesti.

Kun Nuori Kolli otti yhteyttä uudestaan, hän pyysi anteeksi juuri yliherkkyyttään ja jyrkkyyttään. Eli reaktioitaan siihen, että koki kunniansa loukatuksi. Syitä tähän oli muutamia, lähinnä se, että kritisoin hänen tapaansa esittää asioita (ja varmaan se, että peruin toiset treffit ;).

Meidän treffien välinen kommunikaatio on musta jotenkin tosi jähmeää ja kumpikin on ihan yliherkässä tilassa. Voi johtua sellaisesta suht. lakonisesta tyylistä, jota viljellään ja jota elekieli ei ole pehmentämässä. Ja kumpikin tuntuu olevan jotenkin hypersensitiivisenä sen suhteen, millä tavalla toinen ottaa yhteyttä. Nuori Kolli laittoi eilen one-linerin meidän sunnuntain treffeihin liittyen, johon mä sitten vastasin yhtä lyhyellä one-linerilla ja siihen se yhteydenpito sitten jäikin. LOL. Tyyliin, moi, oot mun mielessä, mut en osaa oikein mitään kivaa sanoa, niin sanonpa vaan Töks. Aijaa, sä sanoit töks, no mäpä sanon töks takasin. Aikuista touhua. Viime lauantaina mä laitoin vastaavan töks-viestin Nuorelle Kollille ja viestintä oli vastaavaa tökstöks-tyyliä.

Kasvokkain meillä synkkaa jotenkin tosi hyvin. Silloin se toisen vittuilu on vaan hauskaa ja kun näkee, että toinen tykkää niin, se vittuilu tuntuu vaan välittämiseltä. Koska kyllä tässä mun mielestä ihan aitoa kiinnostusta ja välittämistä on ilmassa, mutta kommunikaatiossa on parantamisen varaa. Luottamusta pitäisi olla myös roimasti enemmän. Hmm... sitähän tässä pähkäilee, että onko ihan hullua edes yrittää lähteä rakentamaan suhdetta kahden näin samantyyppisen ihmisen välille. Ex-poikakaverini oli lähes päinvastainen ihminen, hän ei suuttunut mistään ja ei ikinä purkanut stressiään toisiin ihmisiin. Mutta sekin oli raivostuttavaa. Kun ei itse ole niin jalo, niin sitä tuntee itsensä melkoiseksi ääliöksi, jos välillä tulistuu ja toinen on aina kuin laupias samarilainen.