Frankensteinin morsian

Mä ryhdyn kohta Frankensteiniksi. Mä alan keräilemään noista miehistä hiustupsuja ja sitten mustan magian avulla keittelen niistä täydellisen miehen. Sellaisen, jolla olisi ensi alkuun:

Tekstihurmaajan sydän ja huomaavaisuus
Nuoren Kollin suoraviivaisuus, spontaanius (mies tulee tunnissa viestistä) ja rakastajan taidot

Miksi oi miksi! Miksi minä en löydä miestä jossa olisi suunnilleen kaikki ominaisuudet ja speksit (maantieteelliset mukaanlukien) kohdallaan?

Sopivan miehen resepti

Pähkäilin taas, että minkälaista miestä oikein olenkaan etsimässä, kun sopivaa ei tahdo löytyä. Summa summarum: etsin miestä, jota voin ihailla ja kunnioittaa. Ulkonäkö ja varallisuus on sivuseikkoja, ne kummatkin voi menettää. Tärkeimpiä asioita ovat mielestäni positiivinen elämänasenne ja toisten ihmisten kunnioittaminen ja huomioiminen. Nuo on ne pohjimmiltaan tärkeimmät asiat ja ne on ne asiat, joihin miehessä rakastuisin. Näiden lisäksi toiveena olisi sopiva määrä älykkyyttä, sosiaalisuutta, hyvää itsetuntoa, ilkikurisuutta, seikkailunhalua, huumorintajua, yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja fyysistä vetovoimaa - ja avot, näiden ominaisuuksien kautta myös viehättyisin miehestä.

Ja tietenkin miehen pitäisi nähdä kaikki nämä samat ominaisuudet minussa. Varsinkin noissa ensin mainituissa asioissa - positiivisessa elämänasenteessa ja toisten huomioimisessa - on kyllä itselläkin treenaamista. Haluaisin oikeasti olla vähän vähemmän itsekeskeinen ihminen. Tää blogikin pyörii vaan mun oman navan ympärillä ja mun siskon piti joskus huomauttaa mulle siitä, että en sano kiitos ihmisille.

Niinpä, kun en itsekään ole täydellinen, niin myönnytyksenä todettakoon, että jos oikein hyväsydäminen ihminen tulisi vastaan, niin sosiaalisuus, ilkikurisuus ja seikkailunhaluisuus on kyllä sellaisia asioita, joista voin joustaa. Eikä noiden kiinnostuksen kohteidenkaan tarvitse täysin mätsätä. Mutta aika kranttuhan mä oon. Tai sitten pitäs vaan ihastua/rakastua niin, että sokeutuu toisen puutteille. :) 

Tympäännyn usein jo kirjoitteluvaiheessa miehiin,jotka tuntuvat olevan aivan liian täynnä itseään. Tästä selkein merkki on se, että mies ei kysy juuri mitään. Komistus oli kyllä kiva tässä mielessä. :) Treffeillä olen tympääntynyt useamman kerran miehen negatiivisen elämänasenteeseen. Vaikkapa Kyösti Pöystin ja  Herra Paperilla Täydellisen kanssa. Nuorella Kollillakin on pohjimmiltaan hyvin negatiivinen maailmankuva. Mun laastarisuhdemieheenkään en pystynyt rakastumaan, kun sen maailmankuva oli sitten loppupeleissä hyvinkin negatiivinen ja tietynlaisia ihmisiä hän kohteli hyvinkin epäkunnioittavasti.

Miksiköhän tapaan paljon helpommin naisia, joissa tuntuisi olevan kaikki ominaisuudet kohdallaan... Hmm, ja nyt kun aloin miettimään, niin Komistuksessa ei noilla lievennetyillä vaatimuksilla ollut mitään vikaa. Pitäsköhän mun laittaa jotain "mitä kuuluu" -viestiä sille... Voisin ihan hyvin pistääkin, kun en edes ihastunut siihen, niin ei ees ahistais olla aloitteellinen. Ihan vaan mielenkiinnosta.

Pelimies + romantikko = unelmamies

Johan tänään pukkaa blogitekstiä. Ilmiselvää työntekemisen välttelyä. Eksyin tällaiseen sinkkuilua käsittelevään blogiin, jossa varsin liikkiksen oloinen mies on pohdiskellut elämäänsä ja suhteitaan useamman vuoden ajan. Sellainen ei yhtään pelimiesmäinen mies, joka pähkäilee suunnilleen samoja asioita kuin minäkin. Tuollaista blogia lukiessa tuli mieleen, että minkäslaisista miehistä minä oikein viehätynkään. Sellaiset vähän pelimiesmäisemmät, itsevarmat tyypit ovat vedonneet viime aikoina, mutta en menis sanomaan, että olisin jotenkin urautunut tämän tyyppisiin miehiin. Ehkä tuollainen miestyyppi on vaan vedonnut, kun on nettideittailun myötä törmännyt jotenkin supertylsiin miehiin myös. Eksäni, jonka kanssa olin kuusi vuotta, ei ollut yhtään pelimiesmäinen ja jälkeenpäin olen onnitellut itseäni siitä, miten hyvä maku niinkin kokemattomalla mimmillä oli. Eikä se minun laastarisuhteenikaan ollut mitenkään erityisen pelimiesmäisen miehen kanssa. Tai ehkäpä mies olikin pelimiesmäinen, mutta ei varsinaisesti käyttäytynyt niin minun kanssa. Oli aika lääpällään. Kesälläkin ihastuin yhteen "reaalielämän" tyyppiin, joka ei sopinut stereotyyppiin.

Nuori Kolli on musta ainakin jonkin verran pelimiesmäinen, vaikka asdfqwerty hieman erilaista näkökulmaa ehdottikin. Kummallakin kerralla se on ollut tunteistaan ja ajatuksistaan hyvin avoin aluksi, treffeillä tarjonnut ja "ottanut ohjat" käsiin jotenkin korostetun miehekkäästi, ottanut fyysistä kontaktia ja vähän kehunutkin (seuran laatua lähinnä). Ja sitten tosi hyvin menneiden treffien jälkeen hannaillut edellisten treffien positiivista kommentointia - tai kommentoinut kyllä niitä positiivisesti sitten kun olen itse antanut positiivista palautetta, ja siinä samassa yhteydessä sanonut, että haluaa jatkaa tapailua. Mutta kuitenkin hannaillut myönteisen palautteen kanssa just sen verran, että saa naisen hämmentymään ja pikkasen epävarmaksi. Jos ne treffit ois jotenkin kemian kannalta neutraalimmat, niin sitä positiivista palautetta ei niin kaipaisikaan.

Tällaista pähkäillessä sitä miettii, että oispa kiva sellanen mies, jossa yhdistys nuo kaksi puolta. Toisaalta, että se ois itsevarma ja ottais ohjat käsiinsä (mikä on seksuaalisesti todella sytyttävää), mutta samalla ei jättäis naista ärsyttävän epävarmuuden valtaan treffien jälkeen ja ei pelkäis näyttää, että edelleen kiinnostaa (mikä taas vetoaa naisen romanttiseen puoleen). Antais tietää, että oli kivat treffit ja pitäs yhteyttä sen verran usein, ettei tarvitsis jäädä ihmettelemään. Sellanen ois huippu mies :) Sitä odotellessa.