Katastrofin ainekset?

Neljä blogikirjoitusta yhdessä päivässä?!

Sovittiin Vanhemman Miehen kanssa torstai treffipäiväksi ja nyt vähän jännittää, tuleeko treffeistä ihan katastrofi. Mies ei siis ole oikeastaan ollenkaan hyvännäköinen, pitkä kyllä ja voisin kuvitella, että paremman näköinen livenä kuin kuvissa. Mies on myös jotenkin ihan eri elämäntilanteessa kuin minä ja todellakin pienemmältä paikkakunnalta vähän kauempaa. Iski sellainen karmiva kauhukuva katastrofaalisesta kulttuurien yhteentörmäyksestä ja totaalijähmettymiestä.

Eilinen baarimies tämän epäilyksen ehkä herätti. Siihen oli helppo tykästyä ja sen kanssa oli helppo kommunikoida  kun se oli ulkoisesti tosi söpö, suunnileen samassa elämäntilanteessa ja oli vielä opiskellut samaa alaakin kuin minä. Tuo torstain mies on ensinnäkin sellainen, ettei sitä olisi ikinä kuunaan nähnyt kyseisessä baarissa... eikä sitä voisi kuvitella vievänsä sinne. Kääks.

Life is smooth

Kotona punaviiniä siemaillen ja musiikkia kuunnellen. Kokkailin aiemmin, juttelin syvällisiä hyvän ystävän kanssa puhelimessa ja kohta katson leffaa. Elämä on ihan kivaa :)

Laitoin profiilin uusiksi, kuvankin. Laitoin tällä kertaa kokovartalokuvan, että tulee sitten kerralla selväksi minkälainen nainen täällä on. Jotenkin ironista, että ensimmäinen potentiaalinen viesti tämän jälkeen tulee taas keskivertoa paremman näköiseltä mieheltä, joka vielä erikseen mainitsee profiilissaan etsivänsä hyvännäköistä naista ja ihannepainoskaalakin jossain ihan muissa lukemissa. Jees, poksis, taidan lähettää nää ulkonäkökompleksit kuun kiertoradalle. Ja juoda vähän lisää punkkua :)

Ulkonäkökriiseilyä

Tää on nyt jotenkin todella hämmentävää. Mä todellakin kriiseilen nyt mun ulkonäöstä, lähinnä painosta. Jännittävää, miten ajatus jonkun erittäin timmikuntoisen ihmisen tapaamisesta saa aikaan tällaisia fiilareita. Hmph! Mutta näköjään tällaisellekin kriiseilylle on tarvetta. Oon jotenkin tässä deittailuissa alkanu arvostamaan kaikkia mahdollisia tunneskaaloja, joita tulee käytyä läpi. Musta on jopa hienoa, että eri tyypit nostaa mussa esiin erilaisia epävarmuuksia. Sillä tavalla ne tulee käytyä läpi ja niistä pääsee ylitse.

Nuori Kolli herätteli mussa tosi vahvoja epävarmuuden tunteita ja sitten tulikin kelailtua isäsuhteita sun muita, johon liittyviä ikäviä tunteita olin haudannut. Käsitin Nuoren Kollin kautta oma kontrolloinnin ja toiseen ihmiseen vaikuttamisen tarpeeni, mikä auttoi päästämään niistä irti. Mitään ulkonäköön liittyvää kriiseilyä Nuori Kolli ei mussa herättänyt. Kai siksi, että hän oli aivan tavallisen näköinen ja ehkä myös siksi, että päädyimme harrastamaan seksiä. Ja tuo on sellainen osa-alue, jossa en ole koskaan kokenut minkäänlaista epävarmuutta ja josta olen aina saanut kehuja. Ja seksin harrastamisen jälkeen se ulkonäkö ei oo enää se juttu vaan ihotuntuma.

Mutta ulkonäkö sen sijaan, lähinnä kokoon liittyen, kasvoihini olen tyytyväinen. Olen aina ollut "iso", en mitenkään valtava, mutta aina kuitenkin ylipainoinen. Nykyään urheilun ja tyylitajun parantumisen myötä minulle on muodostunut melkoisen positiivinen ruumiinkuva. Jopa niinkin positiivinen, että se on vienyt motivaation laihduttamisesta. Leveät hartiat ja lihaksikkuus hämää osittain, mutta voisin siis kaikkien mittareiden mukaan laihduttaa 20 kg. Viimeiset kolme vuotta olenkin yrittänyt laihduttaa...huonolla menestyksellä :)

Eksääni kiloni eivät haitanneet, laastarityyppi jotain aiheesta kuittaili, mutta suitsutti muita avuja niin, ettei sen huonompaa makua jäänyt. Ylä-asteikäisenä tietenkin saanut jonkin verran myös kuittailua, niin että jonkinlainen negatiivinen muistijälki on aiheeseen liittyen jäänyt. Ja sitten on tietenkin Herra Äitikompleksin -tapaiset tyypit, jotka käy aivan kuumana tällaiseen kroppaan (lue: isot rinnat). Se palvonta olikin parasta siinä tyypissä :)

Mua nyt näköjään extrajännittää nää treffit oman ulkonäköni  suhteen. Tähän on musta neljä syytä:
1.) Komistus on todellakin komistus, sekä kasvoiltaan että kropaltaan. Sillä on niin monta kuvaa profiilissaan, että selkeesti itsekin asian tiedostaa :) Ja komistuksella ei varmasti ole puutetta ulkonäöllisesti priimoista naisista.
2.) Komistuksella ei ole harmainta aavistusta, millainen kroppa mulla on. Profiilissa on kasvokuva, eikä lainkaan painoa tai ruumiintyypin kuvailua. Mutta fiksu mies toki arvaa, että painoa tai ruumiintyyppiä ei mainita syystä.
3.) En tiedä lainkaan, millainen naismaku Komistuksella on. Ei oo laittanut mitään painorajoja profiiliin, mutta ihanneruumiintyypit menee vaan urheilulliseen asti. Oli sillä myös "-" vaihtoehtona. Ehkä mä oon sit se? :)
4.) Oon aidosti kiinnostunut tyypistä.

Noh, mitä tässä sitten voi tehdä? Treffit on torstaina.


A.) Voin perua treffit ja itkeä itseni uneen.
B.) Voin yrittää kehittää torstaihin mennessä yhtä mahtavan itsetunnon kuin isokokoisella miesmagneettikaverillani.
C.) Varoittaa miestä, et tuut sitten tapaamaan tällaisen norsun.
D.) Luottaa siihen, että viehätysvoimani ei perustu vain BMI:hini. Treffeillä tutustutaan toiseen ihmiseen, ei kaiveta mittanauhoja esille.
E.) Ajatella, että jos ulkonäköni saa miehen kiinnostuksen katoamaan, niin se ei sit vaan ollut "meant to be".
F.) Ymmärtää, että vaikka miestä ei treffien jälkeen kiinnostaisikaan, niin se ei välttämättä johdu nimenomaan ulkonäöstäni.
G.) Keskittyä pohtimaan, onko mies sellainen, josta olen itse kiinnostunut. Haluaisinko miehen, jolle liikakilot olisivat liikaa?

Joopa joo, vaihtoehdot D:stä G:hen voisivat toimia. :)

Treffipyyntö Komistukselta :)

Mitäs sitten saikin pikaisen vastauksen. Komistus pyysi treffeille - kääks, kääks, kääks! En kestä.

Äh, nyt mä sitten kehittelen jotain ulkonäkökriisin poikasta itselleni. Huvittavaa oikeastaan. :)  Mähän en nyt mitään tälle ulkonäölleni voi, jos ens viikolla mennään treffeille. Eikä tässä mun ulkonäössä mitään dramaattista vikaa ole, enkä oo tietääkseni sen takia pakkeja saanut. Mutta kuitenkin. Kuinkahan paljon tuollaiset komistukset kärsii siitä, että ne aiheuttaa naisissa alemmuuskompleksia.

Yks mun hyvistä kavereista on muuten mainio roolimalli kelle tahalle naiselle. Hän on iso nainen, siis oikeasti iso, ja omaa aivan loistavan persoonan. Kaikenlaiset komistukset kuolaa sen perään, eikä vaan jonkun panon takia, vaan moni haluaisi seurustella. Hyvä esimerkki siitä, että jos hyväksyt itse itsesi sellaisena kuin olet, niin se loistaa ja tekee sinusta erittäin viehättävän.

No mutta kääks kääks kuitenkin! Mutta onpa kivaa mennä treffeille taas, nyt onkin alkanut uusi putki.

Kreikkalainen jumala

No huhhuh, löysin profiilista lisää kuvia tästä miehestä, jonka kanssa kirjoittelen nyt. Tyyppi näyttää joltain kreikkalaiselta jumalalta, sekä kasvoiltaan että kropaltaan. Se hyvä puoli siinä on, että sillon miehellä ei todennäköisesti ole mitään pahempia ulkonäkökomplekseja. Mutta tässä voi sitten kehitellä itse sellaisia! Never date a man who is prettier than you, vai miten se menikään.

Mutta ei siinäkään mitään, pystyn kirjoittelemaan tämän ihmisen kanssa oman marginaalisen kiinnostuksen kohteeni yksityiskohdista. Hämmentävää. Eli mies on myös nörtti positiivisessa mielessä.

Sitten onkin mielenkiintoista jos se pyytää treffeille. Jotenkin sille ei vaan voi mitään, että jos ihminen on noin hyvännäköinen, niin sitä ajattelee melkein automaattisesti, että ois ihan mahdotonta kehitellä jotain suhdetta sen kanssa. Tai että tuon näköiset ihmiset deittailee tietynnäköisten ihmisten kanssa. Ei mulla suurempia ulkonäkökomplekseja oo itselläni, mutta en ole mikään siro kaunotar vaan pikemminkin sellainen roteva amatsooninainen. No mut se on aika pitkä, niin en ehkä tuntisi itseäni ihan jättiläiseksi.

4. Treffit: Herra Yök

Elokuu 2011

Viestejä tulee paljon, mutta ei juurikaan kiinnostavilta tyypeiltä, joten katson taas itse läpi profiileja. Törmään profiiliin, joka uhkuu itsevarmuutta. Mies luettelee tekstin alussa piirteitä, joita etsii naisessa. Kilpailuhenkisyyteni herää - tottakai olen kaikkea tuota, täydellinen nainen suorastaan. Mies vastaa nopeasti viestiini ja haluaa soittaakin jo seuraavana iltana. Hän pyytää myös saman tien treffeille.

Ennen treffejä alan saada mieheltä tekstiviestejä, jotka olivat.. no, tuota.. melko irstaita. Olin mennyt kirjoittamaan profiiliini, että pidän kurveistani ja mies jostain syystä juuttuu tähän. Mies alkoi muutenkin vaikuttaa kummallisen ulkonäkökeskeiseltä. Hänellä ei ollut profiilissaan kuvaa, mutta hän antoi ymmärtää olevansa hyvännäköinen ja olettavansa tätä myös treffikumppanilta.

Ällöjen tekstiviestien takia olen jo melkein perumassa treffit, mutta lähden kuitenkin tapaamaan miestä. Meillä ei ole jälleen kaupunkikävelyä kummallisempaa ohjelmaa suunnitteilla. Tapaamme Forumin nurkalla - ja huhhuh - noin kahdessa sekunnissa tajuan, että no voihan tsiisus, ei kannata markkinoida itseään hyvällä ulkonäöllä, jos se on keskivertoa heikompi. Pudotus on melkoinen. Kannattaisi ehkä panostaa henkisten ominaisuuksien markkinoimiseen, jos ulkonäkö ei ole kummoinen.

Treffien kaari on suunnilleen samanlainen kuin ensimmäisten nettideittitreffieni - milloin nämä loppuu!? Onneksi hyvin pian ja tällä kertaa toteamme saman tien, että juu, ei synkannut.

SUMMA SUMMARUM: Miehen yli-itsevarma profiili ei lupaa hyvää, siinä kompensoidaan jotain väistämättä. Myönnän ulkonäöllä olevan minulle merkitystä. Jos mies äklöttää jo ennen treffejä, treffit kannataa perua. Osaan hyvin viestiä olemuksellani kun ei kiinnosta yhtään ja säästyn näin mahdollisilta kakkostreffipyynnöiltä.

1. Treffit: Herra Paperilla Täydellinen

Huhtikuu 2011

Profiilini on ollut online vain muutaman päivän ja saan heti viestin potentiaaliselta mieheltä. Oi, hänkin on kiinnostunut elokuvista, kirjoittaa hauskasti, asuu coolilla alueella, vakiduunissa - vaikuttaa lupaavalta! Vain kuva hieman mietityttää. Mutta hei, luonne ratkaisee! Mies pyytää treffeille jo muutaman viestin jälkeen ja sovimme menevämme kaupunkikävelylle. Minua jännittää aivan hirvittävästi ja junassa vatsaani vääntää. Voisiko tämä olla näin helppoa - ehkä kohtaankin Hänet jo ensimmäisellä yrittämällä.

Tapaamme kirjakaupan edessä... ja phewww... tajuan heti, että ei - mies ei viehätä lainkaan.  Miehen habituksessa on tiettyjä asioita, jotka häiritsevät. Apua, olenko näin pinnallinen, vilahtaa mielessäni. No, mutta tsekataan se luonne. 

Lähdemme tarpomaan päämäärättömästi Helsingin katuja ja yritämme pitää keskustelua yllä. Ei, miehen päänsisällössäkään ei ole mitään sen kummemin sytyttävää: puhumme työstä. Kävelemme Esplanadin läpi ja Katajanokalla noin 45 minuuttia, istumme aikamme Tuomiokirkon portailla ja uskon, että kummankin päässä on vain yksi ajatus - kuinka nopeasti nämä treffit voi lopettaa?! Huh, onneksi pian päästämme toisemme pälkähästä ja sanomme kohteliaasti toisillemme: "Sulatellaan" :) Mikä downer. Kipristelevästä jännityksen tunteesta täydelliseen välinpitämättömyyteen. Laitan miehelle seuraavana päivänä viesti, että eipä tainnut kummallakaan kolahtaa.

SUMMA SUMMARUM: Loppupeleissä kokemus oli kuitenkin positiivinen. Miehen yhteydenotto ja treffeille pyytäminen menivät täysin oppikirjan mukaan. Ei mitään venkoilua. Näin haluan, että minua kohdellaan nettimaailmassa.

PS: Kesällä näin samaisen miehen kävelemässä tytön kanssa Esplanadia pitkin ja kehonkielestä näin, että olivat ensitreffeillä. Toivottavasti he löysivät etsimänsä :)