Pelimies + romantikko = unelmamies

Johan tänään pukkaa blogitekstiä. Ilmiselvää työntekemisen välttelyä. Eksyin tällaiseen sinkkuilua käsittelevään blogiin, jossa varsin liikkiksen oloinen mies on pohdiskellut elämäänsä ja suhteitaan useamman vuoden ajan. Sellainen ei yhtään pelimiesmäinen mies, joka pähkäilee suunnilleen samoja asioita kuin minäkin. Tuollaista blogia lukiessa tuli mieleen, että minkäslaisista miehistä minä oikein viehätynkään. Sellaiset vähän pelimiesmäisemmät, itsevarmat tyypit ovat vedonneet viime aikoina, mutta en menis sanomaan, että olisin jotenkin urautunut tämän tyyppisiin miehiin. Ehkä tuollainen miestyyppi on vaan vedonnut, kun on nettideittailun myötä törmännyt jotenkin supertylsiin miehiin myös. Eksäni, jonka kanssa olin kuusi vuotta, ei ollut yhtään pelimiesmäinen ja jälkeenpäin olen onnitellut itseäni siitä, miten hyvä maku niinkin kokemattomalla mimmillä oli. Eikä se minun laastarisuhteenikaan ollut mitenkään erityisen pelimiesmäisen miehen kanssa. Tai ehkäpä mies olikin pelimiesmäinen, mutta ei varsinaisesti käyttäytynyt niin minun kanssa. Oli aika lääpällään. Kesälläkin ihastuin yhteen "reaalielämän" tyyppiin, joka ei sopinut stereotyyppiin.

Nuori Kolli on musta ainakin jonkin verran pelimiesmäinen, vaikka asdfqwerty hieman erilaista näkökulmaa ehdottikin. Kummallakin kerralla se on ollut tunteistaan ja ajatuksistaan hyvin avoin aluksi, treffeillä tarjonnut ja "ottanut ohjat" käsiin jotenkin korostetun miehekkäästi, ottanut fyysistä kontaktia ja vähän kehunutkin (seuran laatua lähinnä). Ja sitten tosi hyvin menneiden treffien jälkeen hannaillut edellisten treffien positiivista kommentointia - tai kommentoinut kyllä niitä positiivisesti sitten kun olen itse antanut positiivista palautetta, ja siinä samassa yhteydessä sanonut, että haluaa jatkaa tapailua. Mutta kuitenkin hannaillut myönteisen palautteen kanssa just sen verran, että saa naisen hämmentymään ja pikkasen epävarmaksi. Jos ne treffit ois jotenkin kemian kannalta neutraalimmat, niin sitä positiivista palautetta ei niin kaipaisikaan.

Tällaista pähkäillessä sitä miettii, että oispa kiva sellanen mies, jossa yhdistys nuo kaksi puolta. Toisaalta, että se ois itsevarma ja ottais ohjat käsiinsä (mikä on seksuaalisesti todella sytyttävää), mutta samalla ei jättäis naista ärsyttävän epävarmuuden valtaan treffien jälkeen ja ei pelkäis näyttää, että edelleen kiinnostaa (mikä taas vetoaa naisen romanttiseen puoleen). Antais tietää, että oli kivat treffit ja pitäs yhteyttä sen verran usein, ettei tarvitsis jäädä ihmettelemään. Sellanen ois huippu mies :) Sitä odotellessa.

Rajanvetoa

No niin, kiitin miestä edellisistä treffeistä ja pyysin ihan itse toisille. Positiivisessa hengessä ilman pelkotiloja. Mies vastasi treffipyyntömailiin noin 5 minuutissa, joten kyllä se niille hinkui. Ehkä tääkin oli nyt sellasta tilien tasausta, kun pyysin sen silloin kuukausi sitten treffeille, jotka peruin, niin nyt on sekin mörkö kutistettu. Viikon päästä sunnuntaina Nuuksioon! :)

Musta kyllä tuntuu, et me tullaan vielä käymään melkosia matseja (olettaen että deittailu jatkuu) rajojen vetämisen suhteen, eli sen suhteen millaista kohtelua siedetään toiselta. Testataan selkeästi toisiamme. Saa nähdä läpäistäänkö testit ja päästäänkö niiden toiselle puolen. Toisaalta voi ajatella, että sellainen hinnailu ja toisen testaaminen on pelailua, mutta toisaalta se on tarpeellista. Niin saa selville kunnioittaako toinen tarpeeksi itseään ja sinua - ja millainen mahdollisesta suhteesta tulisi. 

Hyvä esimerkki tästä rajojen vetämisestä oli se kun sovittiin päivää seuraaville treffeille. Mies ehdotti torstaita, mut se ei käynyt mulle. Ehdotin perjantaita tai lauantaita, mutta mies ei tiennyt vielä suunnitelmistaan niille päiville ja sano että tsekattaisiin ensi viikolla.  Tähän mä sanoin, et mieluummin löisin lukkoon nyt kun perjantai- ja lauantai-illoille tuppaa tulla ohjelmaa. Mies selkeesti testasi sitä, että onko mulle ok, että hän päättää lyhyellä aikataululla, onko mun seura tärkeempää kun joku toinen meno (daa!).  En alentunut alkaa kitsoomaan tuollasesta piikistä vaan ehdotin alkuviikon päiviä. Mies ehdoti sitten sunnuntaita.  Kompromissi :) Mä tein selväksi, että en jää vartoomaan miehen mielenliikkeitä ja pitämään pe- ja la-iltaa mahdollisesti varattuna hälle ja mies ei joutunu "nöyrtymään" mun vaatimukseen valita jompikumpi noista päivistä.

Melkoista touhua :P

Onhan toi jätkä vähän tunnetasolla kypsymättömän oloinen, mutta katsotaan nyt. Itselläkin opettelua näissä asioissa. Ja tiedän "pelin hengen" ja osaan suojata itseäni toisen "pelailulta". Ja tykkään miehestä ihan aidosti ja niin se mustakin, mutta ei tässä auta mennä sen enempää ihastumaan ennen kuin ollaan tällaisesta testaamisesta päästy yli - jos päästään :)