tiistai 31. tammikuuta 2012

Työnetsintä vs. miehenmetsästys

Kun tässä on nyt miehenmetsästyksen ohella etsinyt myös töitä, on tullut vertailtua näitä kahta. Olen muutaman viimeisen vuoden aikana tehnyt kahta osa-aikaista työtä opiskelujen ohessa ja nyt sitten päätin luopua näistä työpaikoista löytääkseni mieleisiä kokopäivätöitä.

Toinen näistä työpaikoista on ollut juuri oman alani työtä, mutta työnantajana on ollut pieni yhdistys, jolla ei ole ollut varaa maksaa työmäärän mukaista palkkaa. Työ on ollut mielenkiintoista ja haastaavaa ja lähellä sydäntä. Mutta ei pelkän innostuksen varassa voi tehdä tuollaisia työmääriä kovin pitkään ja kun yritin, sain burn outin. Tämä työpaikka todella tarvitsee minua ja "haluaisi" minut ja minäkin haluaisin olla siellä töissä, mutta se ei pysty tarjoamaan kokopäiväduunia.

Suhteeni Tekstihurmaajaan on ollut vähän tämäntapainen. Mies on hurmaava ja rakastettava, mutta hänellä ei ole resursseja antaa minulle sitä mitä tarvitsen. Se harmittaa häntä, mutta näin vain on. Aivan kuin tuo pieni yhdistys, joka mielellään palkkaisi minut kokopäivätöihin, mutta rahaa ei vain ole tarpeeksi. Enkä minä voi tehdä kokopäiväduunia, jos saan vain osa-aikaisen palkan. Niinkuin minä en voi omistautua Tekstihurmaajalle, kun hän pystyy antamaan vastineeksi niin vähän. Tai toisin päin ajatellen. Minulla on auki Herra Oikean pesti, joka on kokopäiväduuni ja jota ei voi hoitaa etätyönä. Tekstihurmaaja on nyt sellaisessa elämäntilanteessa, että pystyy vain osa-aikaduuniin. Vaikka me kumpikin niin toisistamme pidämme.Voi sinua Tekstihurmaaja! Miksi hait Herra Oikean paikkaa juuri nyt kun et pystynyt niitä saappaita täyttämään...

Sitten tämä toinen osa-aikaduuni. Siinä on ollut palkka ja työmäärä kohdillaan ja olen saanut riittävästi tukea työssäni. Työ vain on sellainen, etten sen parissa pysty enää kehittymään, enkä voisi siinä jatkaa tämän pidempään. Nyt sama työnantaja voisi mahdollisesti tarjota minulle kokopäivätöitä eri  pestissä. Tämä työnantaja olisi tuttu ja turvallinen vaihtoehto. Mutta sydämessäni tiedän, ettei tämä työ kuitenkaan ole se oikea minulle. Se ei ole täysin omaa alaani ja hieman tylsää. Tähän työpaikkaan voisin kuitenkin helposti jämähtää, koska palkka on ok ja työyhteisö mukavahko. Miesmaailmassa tämä olisi se mies, jolla on paperilla kaikki speksit kohdillaan, mutta joka ei kuitenkaan sytytä. Voisin kuitenkin totuttautua ajatukseen, että tämä mies on hyvä vaihtoehto. Vakaa ja turvallinen.

Mutta mutta... jos sittenkin on olemassa se työpaikka, joka pystyy tarjoamaan minulle kokopäivätöitä ja juuri sellaisen pestin, josta olen aina haaveillut. Ja jos sittenkin on se mies, johon voin suhtautua intohimoisesti ja joka pystyy olemaan minulle se Herra Oikea.

Minun oli päätettävä lopettaa nuo kaksi osa-aikatyötä, sillä jos olisin sitoutunut niihin nyt, olisin ollut niissä kiinni taas vuoden eteenpäin. Nyt minun on ollut myös pakko hakea töitä aktiivisesti. Jos minä nyt jämähtäisin tähän kuvioon, että odotan ja odotan, tapahtuisiko Tekstihurmaajan suhteen edistymistä - saako mies elämänsä siihen kuntoon, että voisi viedä suhdettamme eteenpäin - olisi melkein sama asia kuin osa-aikaduuneissa roikkuminen. Saat siitä sen verran rahaa, että pysyt hengissä mutta tarpeitasi se ei tyydytä, olipa työ kuinka mielenkiintoista tahansa. Ja kun et tiedä, milloin asiat tulevat muuttumaan vai muuttuvatko ollenkaan, turhaudut. Etkä kuitenkaan kunnolla katsele ympärillesi ja etsi muita vaihtoehtoja. Karmein vaihtoehto on se, että tästä osa-aikaduuneilusta tulee pysyvä järjestely. Jossain vaiheessa saatatkin tajuta, että saattaisit olla tyytyväisempi ja tulla paremmin toimeen työttömänä. Vähän niinkuin saattaa olla parempi vaihtoehto olla ilman miestä kuin epätyydyttävässä suhteessa.
  
Olen hakenut töitä ilmoituksiin vastaamalla ja toistaiseksi en ole päässyt edes haastatteluihin (olikohan näitä paikkoja nyt kolme). Nyt perjantaina on haastattelu työpaikkaan, jonne pääsisin ns. suhteilla. Tuttu ihminen on nyt edennyt urallaan siihen pisteeseen, että voisi palkata minut. Kyseessä on unelmaduuni ja koska kyseessä ei ole avoin haku, mahdollisuuteni saada työpaikka on hyvät.

Tuo nettideittailu vertautuu mielestäni noihin työpaikkailmoituksiin vastaamiseen. Periaatteessa mahdollisuudet siihen, että saat tätä kautta unelmaduunin on olemassa, mutta käytännössä mahdollisuudet on pienet. Tarjonta ei kiinnosta. Tai hakijoita on paljon ja erottautuminen on hankalaa. Suhteilla töiden löytäminen taas on vähän sama kuin miehen löytäminen kavereiden tai harrastuksen kautta. Silloin sinut tunnetaan jo ennestään, etkä ole vain yksi monista. Luottamus on myös vahvemmalla pohjalla, koska olette tunteneet pidempään tai teillä on yhteisiä ystäviä. Laitoin nyt tuon profiilin tuonne nettiin vähän samalla ajatuksella kuin vastatessani työpaikkailmoituksiin: teenpähän ainakin jotain asiaa edistääkseni. Mutta jotenkin minulla on sellainen kutina, että löydän sen puoliskoni jotenkin muuten,

Back to Basics

Nyt sen sitten tein. Laitoin profiilin takaisin deittipalstalle. Sillä en minä vieläkään ole löytänyt sitä mitä olen etsimässä. En halua tyytyä kompromisseihin vaan haluan oikean suhteen ja ihan oikean poikaystävän ja olisi tämä blogikin sitten url-osoitteensa mukainen eli Nettideittiblogi. Wish me luck :)

Diplomaattinen dilemma

Oh yeah! Welcome back social life.

Mä olen ryöväämässä takaisin mun eksän kaveripiiriä. Kansainvälistä, akateemista sakkia, joihin tutustuin eksän kautta, mutta joihin tuli ikäänkuin pakkoero pari vuotta sitten. Ja se oli ehkäpä se surullisin asia siinä erossa. Nyt tämän uuden harrastuksen kautta (joka oli myös eksän harrastus) olen palannut "piireihin" ja nyt sitten alan saada kutsuja erinäisiin juhliin.  Aivan loistavaa, koska nuo on todella mukavia ihmisiä ja jotenkin nuo vähän menevämmät kaverit ovat joko rauhoittuneet tai lähteneet maailman ääriin. 

Yksi kammotus on vain kohdattava. Eksäni alkoi seurustella puoli vuotta eromme jälkeen samaan kaveripiiriin kuuluvan ihmisen kanssa ja he ovat nyt kihloissa. Todella mukava ihminen, omakin tuttuni, mutta sitä "kohtaamista" ei ole vielä ollut. Olen tavannut eksää kyllä eron jälkeen mutta en tätä tuttavaa tässä "uudessa roolissa". Kohtaaminen olisi ehkä jotenkin helpompi jos itse seurustelisi. Nyt se on sellainen, "Ai kappas, viimeksi kun nähtiin mä seurustelin tuon sun kihlattus kanssa. No mitäs teille kuuluu?" -kohtaaminen. Argh! Kohtaaminen ois kuitenkin parempi saada pois alta, koska muuten tulee sellainen välttelykierre. Eivät kehtaa tulla samoihin bileisiin, kun näkevät, että minä olen tulossa (mä olen kuitenkin sen verran rämäpää, etten jättäisi menemättä vaikka olisivat hekin menossa). Sitten se vasta kunnon kaveripiirin kaappaus olisikin! Eikä mulla oo kuitenkaan mitään kaunoja (kai). Paitsi ehkä tietenkin se, että me junnattiin kuusi vuotta paikallaan suhteessa, eikä mies saa sanottua juuta tai jaata tulevaisuudensuunnitelmista ja sitten seuraavan kanssa mennään kihloihin puolessa vuodessa. Eli tää klassikko :)

Vinkkejä? Oletteko olleet koskaan samassa tilanteessa?

maanantai 30. tammikuuta 2012

Tahdommeko toisiamme?



Kuuntelen taas Anna Puuta. Tällä kertaa puhuttelee biisi Uskomaton juttu.

Miltä tuntuu nyt?
Vaikea sanoa
puoliksi unta ja puoliksi satua
----
Mistä tuulee nyt?
Mahdoton sanoa
----
Uskomaton juttu, kertakaikkiaan.

Mitä aion nyt?
Ei mitään hajua
ehkä tää kaikki on eilistä huomenna
huulilla ensimmäinen suudelma.

Oloni on ehkä samalla tavalla hämmentynyt mutta mieleni on kirkkaampi kuin kuukausiin, ehkä vuosiin. Olen oppinut tuntemaan itseäni paljon paremmin, oppinut tuntemaan rajani. Minulla on ehjä olo.

Miltä tuntuu nyt? Mistä tuulee nyt? Mitä aion nyt? Nämä on ehkä ne erityisesti rakkauselämään liittyvät kysymykset. Voi olla, että nyt ensimmäistä kertaa tunnen oloni tasapainoiseksi ja onnelliseksi tässä ja nyt, itseni kanssa, miehestä ja miehistä riippumatta - tai ehkäpä heistä huolimatta. Jos totta puhutaan, olen kokenut rakkaussuhteet aina jollain tapaa ahdistaviksi. Mitä se toinen ajattelee ja tuntee, tuleeko tästä mitään, pitäisikö minun toimia eri tavalla? Voi olla, että olen valmis päästämään irti noista kysymyksistä ainakin vähäsen. Muuten kokonaan, koska sitten loppuisi tämän blogin kirjoittaminen!

Me ollaan Tekstihurmaajan kanssa jonkinlaisessa taitekohdassa. Luulen, että kumpikin voi nyt paljon paremmin kuin joulukuun puolessa välissä, jolloin Tekstihurmaaja oli selkeästi onneton - erosta ei ollut pitkä aika, hän nukkui huonosti ja näki painajaisia. Minäkin olin vielä burn outin kourissa ja harrastin nettideittailua lähes pakonomaisesti. Se oli eräänlainen pakokeino, vähän niinkuin tämä bloginkin kirjoittaminen. Minä kaipasin stoppia tuohon sarjadeittailuun ja uutta energiaa ja Tekstihurmaaja pakoa pahasta olosta. Jostain luin, että rakastuminen syntyy muutoksen tarpeesta. Jokin siinä aiemmassa elämäntilanteessa ei tyydytä.

Entä nyt sitten? Minä voin paremmin ja niin voi varmasti Tekstihurmaajakin. Olemme auttaneet toisiamme voimaan paremmin. Siksi sellainen "urgency" ja rakkauden huuma ei ole enää tarpeen. Enää ei ole tarvetta paeta, kun olo on jo hyvä siinä omalla paikallaan. Vieläkö me tarvitsemme toisiamme? Tai nyt kun emme enää tarvitse, tahdommeko me toisiamme?

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Onnen ainekset ja ripaus vatvomista

Onpa ollut hyvä viikko. Tällä viikolla on moni mietityttänyt asia loksahtanut kohdalleen. Rahatilanteeseen tuli helpotusta. Sain kutsun hyvin potentiaaliseen työhaastatteluun. Olen löytänyt itselleni sopivan työskentelyrytmin ja unirytmikin on vakiintunut. Olen oppinut erottamaan työajan ja vapaa-ajan. Syön hyvin ja liikun tarpeeksi. Olen ollut erittäin sosiaalinen, pitänyt yhteyttä ystäviiin ja menin toisen kerran uuden harrastuksen pariin eli sitä voi alkaa kutsua harrastukseksi. Onnen ainekset alkaa olla kasassa :)

Niin, ja olen löytänyt jonkinlaisen kompromissin suhtautumisessani Tekstihurmaajaan. Itseasiassa hyvin paljon on auttanut se, että muut elämän osa-alueet alkaa olla balansissa. On tehnyt hyvää pitää muutama päivä taukoa yhteydenpidosta ja keskittyä ihan muihin asioihin. Pidän miehestä edelleen, mutta hänellä ei voi olla niin suuri rooli elämässäni kuin on ollut viimeiset 1½ kuukautta. Haluan olla yhteydessä mutta harvemmin ja koska tuo yhteydenottamisen balanssi vatvotuttaa minua, niin pidän sitten vain kiinni yksinkertaisesta säännöstä: voin olla keskustelunaloittaja joka toinen kerta. Itse asiassa, nyt kun mietin, Tekstihurmaaja on viimeisen viikon aikana aloittanut keskustelun kolme kertaa ja hän aloitti sen edellisen kerran. Eli hänen näkökulmastaan olen ollut varmaan hyvinkin passiivinen :) En oikein tiedä, miksi tästä asiasta jotenkin hermostuin. Varmaan siksi kun joinakin kertoina kun olen ottanut yhteyttä, mies on ollut puuhailemassa jotain muuta yhtäaikaa, eikä ole ehtinyt kunnolla juttelemaan. On tullut sitten sellainen olo, että hänen pitäisi olla keskustelualoittaja kun on kerran niin "kiireinen". Mutta itseasiassa viimeksi, kun hän aloitti juttelemisen, en ehtinyt itse jutella kun olin skypessä kaverin kanssa yhtäaikaa. No mutta, nyt minun tekee taas mieli jutella hänen kanssaan, joten en tee asiasta sen isompaa numeroa ja aloitan itse keskustelun. Sitten keskustellaan seuraavan kerran kun hän haluaa.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Ikuisesti Nuori ja Tasapainoton


Haluan jakaa teille tämän videon, jossa on jotenkin todella herkkä ja hieno tunnelma. Siinä on siis leikattu lukuisia kuvia ja videoklippejä Marilyn Monroesta peräkkäin ja kuvamateriaali on rytmitetty Alphavillen Forever Young -biisiin (1985). Upea leikkaus ja kameraefektit!

Marilyn on minusta todella kiehtova persoona ja tällaisena tunne-elämältään ei ihan kaikkein tasapainoisimpana naisena sitä jollain tapaa samaistuu häneen.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Yhteydenpidon dynamiikasta

Eilen ja tänään olen pohtinut yhteydenpidon dynamiikkaa (mulla on näköjään tällaisia pohdiskeluteemapäiviä, vaikuttaisko blogin kirjoittaminen...). Kaikissa suhteissahan ideaali olisi se, että yhteydenpito menee suunnilleen tasan. Silloin kumpikin panostaa suhteeseen yhtä lailla eikä kummallekaan jää epäselväksi, kiinnostaako ystävyys toista.

Olen itse ollut melko laiska yhteydenpitäjä ystävyyssuhteissa, mutta tämä ei ole tarkoittanut sitä, eikö jokin tietty ystävä olisi tärkeä.Viime aikoina olen aktivoitunut yhteydenpidossa ja se on mielestäni parantanut ystävyyssuhteitani huomattavasti. Siskolle soittelen jatkuvasti ja useammin kuin hän minulle, eikä tämä oikeastaan häiritse, koska se on jumissa mun kanssa (hehheh) ja sanoo kyllä jos olen rasittava.

Mutta sitten nämä miessuhteet. Näissähän se yhteydenpito ja se kumpi ottaa yhteyttä on varsinainen kuuma peruna ja loputtoman vatvonnan aihe. Ja loppupeleissä juuri tämä yhteydenpidon dynamiikka ja tasapuolisuus määrää suhteen etenemisen.  Nyt kun mietin taaksepäin eksäni ja minun yhteydenpidon dynamiikka, niin se oli suoraan sanottuna aivan p*******stä eli 80% minun harteillani. Jos olisin fiksuna tyttönä kiinnittänyt tähän huomiota, mitään suhdetta ei olisi varmaan edes syntynyt. Laastarisuhteessani oli ihan parasta se, että yhteydenpito oli täydellisessä balanssissa eli yhteydessä oltiin suunnilleen yhtä paljon kummankin aloitteesta.

No voitte tietekin arvata, että jokin asia Tekstihurmaajan kanssa mietityttää. Dynamiikka on mennyt suunnilleen niin, että mies on ollut online koko päivän ja minä olen joskus illankähmeessä loggaantunut sisään ja sitten moikannut miestä ikäänkuin huoneeseen sisäänastuessani, koska en sitä mailia käyttänyt muuhun kuin hänen kanssaan chattailuun. No nyt sitten, kun halusin, että ollaan ns. kavereita ja lisäsin hänet kaveriksi normimailin puolelle, onkin niin, että minäkin olen online lähes koko päivän, eikä kumpikaan enää selkeästi "astu huoneeseen". Nyt sitten olenkin jotenkin todella tarkkana sen suhteen, etten minä ole aina se keskustelun aloittaja. Tuosta pitkästä parisuhteestani jäi niin pahat kammot asiasta, enkä jaksa enää yhtään suhdetta, jossa en voi olla varma toisen aktiivisuudesta. Kuitenkin Tekstihurmaaja on varmaan jo tottunut siihen, että minä aina aloitan keskustelun.

Mutta nyt tässä tilanteessahan tästä voi kehitellä kunnon vatvomisen aiheen. Varsinkin nyt kun minun aloitteesta madallettiin odotuksia tämän yhteydenpidon suhteen ja päätettiin jatkaa tutustumista ilman "paineita". Eilen illalla oli sitten ensi kertaa ilta jolloin ei juteltu vaikka kumpikin oli online. En vaan halunnut olla se, joka aloittaa keskustelun. Ehkä tää on joku testi. Testaan, osaanko oikeasti suhtautua Tekstihurmaajaan kuin kaveriin. Tai ehkä testaan miehen "kiinnostusta". Joten, lapsellisesti, päätin nyt sitten että herra saa luvan aloittaa seuraavan keskustelun.

PS: Yhteydenpitoon liittyen. Juhuu! Just tuli soitto, että pääsen työhaastikseen unelmaduuniin maanantaina. Olin jo ehtinyt melkein luovuttaa kun ei viikkoon kuulunut. 

PS: YLEX.ssä puhutaan ovuloivista naisista ja ovuloinnin vaikutuksesta naisen miesmakuun. Silloin vetoaa sellainen maskuliininen alfa-uros. Ja huhhei, kaivoinpa kalenterin esiin. Nii-in, viime sunnuntainen episodi sattui juuri näille päiville! Kiva olla tällä tavalla ruumiinsa orja.