perjantai 3. helmikuuta 2012
Auringonlaskuun ratsastaen...(ko)
Nyt kun olen ottanut vähän etäisyyttä Tekstihurmaajaan, niin ei siitä pääse yli eikä ympäri; kyllähän minä ihan puhtaasti kaipaan keskusteluja hänen kanssaan, ainakin aina silloin kun oma elämänmenoni vähän rauhoittuu. Edelleenkin hän on yksi sympaattisimpia ihmisiä, joihin olen tutustunut. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että yhteydenpitomme on harventunut, kun en oikein edelleenkään tiedä, miten suhtautua häneen. On sellainen olo, että tällä ihmisellä on jo rooli elämässäni. Toisaalta tekisi mieli sanoa "Honey, call me when you're in town!" ja unohtaa toistaiseksi. Sillä tavalla länkkärityyliin :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tämä kuuluu siihen "Oikea ihminen, väärä aika"-kategoriaan. Harmillisia tapauksia ja kun ne sattuu eteen niin ei oikein tiedä mitä tekisi. Miettii, että jos ei katso asiaa loppuun niin jää ikuisesti miettimään... ja jos taas katsoo loppuun ja matka on pitkääää ja täynnä esteitä niin vähemmästäkin alkaa aina välillä epäröidä. Hankalaa, hankalaa. Kyllä se siitä jotenkin aina kuitenkin ratkeaa :)
VastaaPoistaNiinpä. Nää on näitä tapauksia "only time tells" :)
VastaaPoistaTuo on muuten ihan toimiva kategorisointi. Mun eksän kohdalla ajattelin joskus, että jos oltaisiin tavattu eri aikaan, se suhde olisi voinut toimiakin.
Ja on myös "väärä ihminen, oikea aika" -suhteita, kuten nuo laastarisuhteet usein...